Höntsyilypäivä

Hippasen on jäänyt tämä blogin kirjoittaminen kahdesta syystä:

A: Mitään jännää ei oo tapahtunu, poikien kanssa on kouluiltu, maastoiltu, irtojuoksuiltu, kävelty, päästelty, hyppäilty ja leikitty heppakuiskaajaa, mutta ei siis mitään erikoisen jännää. Peruspuurtamista.

B: Vapaa-aika on aikalailla nollissa nyt kun susikoira on taas talossa. Työpäivien pituudet vaihtelee 5-12h:n välillä niin se vapaa-aika mitä on menee koiran kanssa touhuamiseen, hevosiin tai sitten oon vaan niin tolkuttoman väsyny etten saa aikaseksi mitään järkevää ja nukun päikkäreitä.

Mutta on mulla iloisiakin uutisia! Bronca synnytti oikein komean terveen pikku orivarsan Vallun, josta en nyt vielä kuvia ole ottanut mutta kävin vauvaa moikkaamassa ja se on kyllä sellanen pehmolelu että huhhuh! Tämä on nyt sitten meidän ensimmäinen PRE-varsa, mutta epäilenpä että jää meille, varmaan jossain vaiheessa ainakin myydään poies.

Ja koska mulla ei siis ole tekemistä eikä elämää niin teen siis haasteen, jonka Karin antoi. Tosin samanlaisen tein jo aikaisemmin, mutta kun kysymykset on eri ja muutakaan kirjoittamista tänne ei ole valokuvienkin puuttuessa niin tehdään nyt, etten ihan unohdu sohvan pohjalle :)

Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa.
Valitse sitten 11 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi.
Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata.
Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.


1. Miten päädyit viimeisimpään hevoseesi, miksi juuri se?
- Mikähän noista nyt on viimeisin? Nipa on periaatteessa mulle tehty, mutta se on kuitenkin äidin joten varmaan sitten viimeisin on Matti.Matin otin kun kävi raasua sääliksi ja halusin toisesta eroon.

2. Minkä tyylinen on asuntosi/ oma huoneesi?
- Tälläinen kivankokoinen kaksio, jossa pitäisi tehdä pinta-, keittiö- ja kylppäriremppa. Ensimmäinen koska jääkaappi seisoo tällä hetkellä keskellä keittiötä koska se ei mahdu edelliselle jääkaapille tehtyyn aukkoon (niin kapeaa ei valmisteta vissiin enään) ja muut ihan vaan sen takia että minä tahon.

3. Mitä täytteitä laitat Fantasia-pitsaasi?
- Oon varmaan tylsä mutta kinkku ananas on parasta!

4. Kesäisin kuva jonka olet itse ottanut?
- Olipa vaikia valita, mutta tästä nyt tykkään itse eniten. Otettu joskus sillon kun enemmänkin jaksoi riehua kameran kanssa.

5. Mikä on suurin (realistinen) haaveesi?
- No höh, epärealistinen olis ollu kivempi. Suurin varmaan oma perhe, mutta hyvänä kakkosena tulee sellanen ihana iso omakotitalo jossa on ihan järjettömän isot ikkunat (tai lasiseinä varmaan ehkä paremmin kuvastaa) olohuoneessa ja jota saa sisustella kivasti.

6. Kerro kolme ominaisuutta, joita itsessäsi arvostat.
- Tää on kyllä todella vaikea ja nyt pitkän pähkäilynkään jälkeen en vaan keksi mitään, koska ne jotka keksin kuulostaa liian omahyväisiltä ja ärsyttäviltä.

7. Kerro normaalista tallipäivästäsi! Jos olet tallinomistaja/ -työntekijä, kerro tallisi päivärutiinista.
- Normaalisti liikutan ensin Rikun ja sitten vasta Matin. Molempien kanssa ennen ratsastusta perus harjaus ja suojitus yms yms. Rikun kanssa yleensä vielä jalkojen venyttely. Liikutuksen jälkeen uusintaharjaus ja molemmat venyttelen. Riku pääsee rankemman liikutuksen jälkeen yleensä vielä hetkeksi kävelykoneen kautta jalkojen letkutukseen ja solariumiin.

8. Mikä on hassuinta tai mieleenpainuvinta mitä olet kuullut hevosista tietämättömän ihmisen sanovan liittyen hevosiin?
- Se kun Mattia luultiin kaksivuotiaaksi ravuriksi kun olin sen kanssa maastolenkillä :D

9. Mitä arvostat hyvässä blogissa?
- Mielenkiintoisuutta. Olen vähän laiska lukemaan mitään blogeja, niin sen täytyy olla todella monipuolinen ja kiinnostava että jaksan lukea.

10. Kerro tyypillisestä vapaapäivästäsi!
- Mikä vapaapäivä, ei mulla sellasia oo? No nyt töiden kanssa yleinen vapaapäivä menee siihen että vietän sen tuon miehen kanssa, kun se on kesän töissä eri paikkakunnalla niin nähään aika harvoin. Mutta normaalisti se menisi siinä että tekis jotain ekstraa elukoiden kanssa ja siivoaa.

11. Mitä odotat?
- Perjantaita

Pohdiskelua kisaamisesta

Olen tässä viimeaikoina miettinyt vähän, että miten teen nyt tuon kisaamisen kanssa, kun ensin suunnittelin että nyt tänä vuonna kisataan ahkerasti ja pyritään starttaamaan vaativaa A:ta syksyllä. Nyt en oikeastaan enää tiedä haluanko todella sitä. Kaikenlainen motivaatio kisaamiseen ja kisoihin harjoitteluun puuttuu täysin. Älkääkä ymmärtäkö väärin, viimeksi pari päivää sitten tehtiin Rikun kanssa sarjavaihtoja kahden askeleen välein (olinko muuten hippasen ylpeä pikku-ukosta!) ja jatkuvasti pyrin sitä viemään eteenpäin ja opettamaan uusia asioita, mutta kisainto vaan puuttuu.

Monta vuotta olen halunnut kisata ja kehittyä niin pitkälle kuin mahdollista ja päästä joskus MM:iin tai edes johonkin arvokisoihin. Kuitenkin kiertämään Eurooppaa ja kisailemaan siellä. Viettämään jonkin vuoden ulkomailla groomina. Tässä nyt jonkin aikaa pähkäiltyäni olen tullut siihen tulokseen, että en halua tätä sittenkään. En pidä siitä millainen ilmapiiri joka koulukisoissa missä olen ollut on, en tykkää nykyisestä arvostelulinjasta joka keskittyy pelkästään virheisiin enkä halua ottaa paineita siitä että olen näin "vanha" ja tavallaan ikätasoani jäljessä. En jaksa stressata sen vuoksi ja nyt olenkin päättänyt etten enää halua kisata aktiivisesti. Kisailen mielelläni silloin tällöin omaksi ilokseni ja tietty nuorten kanssa sitten käydään kaikenmaailman Racingit sun muut läpi, mutta en tahdo kuluttaa aikaani siihen että pyrkisin verenmaku suussa johonkin arvokisoihin.

Enemmän huomaan nauttivani tuosta hevosten kouluttamisesta ja sillä linjalla jatkan. Jossain välissä voisi sen ratsuttajatutkinnonkin hankkia ihan virallisesti ruveta ratsuttamaan noita otuksia sivutoimisesti. Vaikka Riku kisahevoseksi hankittiin niin sehän ei meiltä lähde mihinkään vaikka en sillä kisaisi ja minähän aion tehdä siitä GP tasoisen, mutta en tahdo siitä jonkin tietyn aikavälin tavoitetta, vaan sinne edetään omaa tahtia ilman paineita. Kuitenkin se treenaaminen vie ihan tuhottomasti aikaa jos haluaa tosissaan kilpailla ja minä taas haluaisin aikaa opiskella ammattiin, saada joskus perheen ja viettää perheen kanssa aikaa. Sen nyt olen aina tiennyt että hevosista en halua ammattia vaan haluan pitää sen harrastuksena.

Kaikki lähti siitä kun viime syksynä treenattiin todella kovasti kaikkiin kisoihin. Valmennuksissa käytiin monta kertaa viikossa ja aikataulut olivat kamalan tiukat ja jos jokin ei mennyt niinkuin piti, se rasitti hirveästi. Silloin huomasin aina välillä vähän inhoavani ajatusta tallille lähdöstä, kun se tuntui jotenkin pakkopullalta. Ajattelin sen olevan joku ohimenevä juttu, mutta kun tuossa talven ja kevään aikana tajusin jotain kun tiesin, etten kisoihin tule menemään hetkeen ja tehtiin ihan täysin oman fiiliksen mukaan ja tallinvaihdonkin jälkeen valmennusmäärä tippui kerran viikkoon ja nyt kun ei ole koppia, en ole käynyt valmennuksessa ja hevosetkin oli pois kotoa kuukauden verran. Nyt kun pojat tuli takaisin niin nautin taas tallille menemisestä ja siellä touhuamisesta. Se tunne oli hetken kadoksissa ja nyt kun tätä päätöstäni kisailun lopettamisesta olen hautonut ja tehnyt lopulta päätöksen, niin olo on kauhean helpottunut, kun ei enää tarvitse yrittää niin kovaa, vähän kun perfektionisti olen.

Nyt ratsastaminen on taas kivaa ja olen paremmin jaksanut keskittyäkkin siihen että miltä hevoset tuntuvat tarvitsevan ja nekin ovat olleet jotenkin selvästi tyytyväisempiä. Molemmat ovat olleet aivan mahtavia ratsastaa viimeiset pari viikkoa ja muutenkaan en yhtään välttele enää tallille lähtöä.

Kuulumisia ja haaste

Jotenkin tuntuu aivan mahtavalta päästä taas talleilemaan, vaikka sen teenkin työn takia vasta kymmenen aikaan illasta, mutta toistaalta näin se meni sillon kun asuin kotona ja hevoset omassa pihassa. Aina ratsastamaan vasta yöllä :D Täysihoitotallilla se vaan on outoa, kun olet ainoana paikalla ja saa touhuta ihan ittekseen, lallattaa tallissa.


Rikuttimen kanssa hypättiin pikkuristikkoa taas pitkästä aikaa ja jätkä alkaa pikkuhiljaa hoksata mistä on kyse! Ensimmäisten neljän jättiloikan jälkeen hypyt alkoi olemaan jo lähempänä "normaalia" ja ensimmäistä kertaa esteelle ei rynnätty, vaan mun annettiin jopa vähän säädellä laukkaa. Matinkin kanssa hypättiin jotain n. 80-90cm(?) sarjaa ja sieltäkin tuli pukkia taas kun oli niin kivaa tauon jälkeen loikkia.


Sitten Anniina (Täysiveristä elämää) paiskasi haasteella ja kun nyt ei noita kuulumisia sen enempää ole niin tehdäänpäs tämä :)


"Blogihaasteen sääntöinä on vastata 11 haasteen antajan esittämään kysymykseen ja sen jälkeen nimetä 11 haasteen ansaitsevaa blogia ja keksiä niille uudet kysymykset"


1. Parhain hevosmuistosi?
- Paras on varmaan se hetki kun Broncan kanssa tajusin ettei kaikki voi aina onnistua heti ja joidenkin asioiden eteen vaan täytyy tehdä enemmän ja kuinka tärkeää oma asenne on hevosten kanssa.

2. Suunnitelmasi/tavoitteesi hevosharrastuksessa?
- Noh, olishan se hienoa päästä MM:iin ja olympialaisiin joskus kisaamaan, mutta enemmän me omaksi iloksi touhutaan ja tavoitteena olisi edes joskus päästä radalle vetään GP ohjelmia Rikun kanssa.

3. Millainen ratsastaja ja hevostenkäsittelijä olet?
- Jämäkkä on varmaan aika kuvaava sana. Pyrin tekemään aika pitkälle hevosen ehdoilla, jos on esim. huono päivä osaan jo pysyä pois hevosen selästä enkä väkisin yritä vääntää jotain sarjavaihtoja jos huomaa että tänään ei onnistu.

4. Oletko pudonnut pahasti hevosen selästä?
- Joo, Broncan kanssa joskus maastossa talvella laukatessa se laukkasi ojaan ja tipuin jäiselle kyntöpellolle selälleni. Selkälihakset revähti melko pahasti, mutta eipä sen vakavammin ole tulut pudottua.


5. Lempi hevosrotusi?
- Hmm.. PRE kai kun niitä haalitaan :D aivan vallottavia ja semmosia koiramaisia.

6. Mitä hevosesi(/hoitohevosesi yms) syö?
- Peacemaker ja kivennäinen molemmilla ja heinää tietty

7. Lempivarusteesi?
- Pintelit. Niiden kääriminen on niin raivostuttavan ihanaa ja pakkomielteitä aiheuttavaa, kun ne pitää saada täydellisesti jalkoihin!

8. Miten paljon vietät päivässä aikaa tallilla?
- 1-5h riippuen mitä tehdään-

9. Mielipiteesi entisistä ravureista?
- Noh, nekin on yksilöitä, joten arvostellaan yksilöt erikseen. Yleisesti luppanoitahan nuo suurin osa mitä oon tavannu niin on.

10. Millainen on hyvä blogi?
- Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja monipuolinen.

11. Minkä vinkin voisit antaa kaikille bloggaajille?
- Ei pidä ottaa itteensä kaikkea mitä sanotaan, kannattaa vetää sen oman intuition mukaan. Mutta osata myös vähän ajatella sitä mitä kirjottaa ettei vahingossa tule päästelleeks jotain tyhmää.




Olen laiska enkä haasta ketään, kun niin monella tää on jo!

Nipattimen jännä reissu

Nonniin, Nipa vietti Lempäälässä muutaman päivän ja harjoiteltiin vähän isojen hevosten elämään, kun käytiin maneesissa vähän harjoittelemassa näyttelyjuttuja, seisottiin hoitopaikalla ja pestiin.

















Tuo vauva on aivan mahtavan rauhallinen ja se oppii todella nopeasti! Maneesia se ei pelännyt yhtään, eikä siellä olevia peilejä. Sekään ei haitannut, että siellä oltiin yksin vaikka muita hevosia olikin kentällä. Fiksu vauva. Outoa myöskin suorittaa tälläisiä alle 10min pikatreenejä, kun on tottunut omien kanssa touhuamaan vähän pidempään kerralla, mutta kun ei noita kakaroita voi kovin kauaa vaatia tekemään mitään.

Perjantaina olikin sitten jännä päivä, kun kävin viemässä kopin Teivoon josta äiti sitten haki kotiin uuden Espanjanelävän, josta olenkin jossain maininnut? Elikkäs laumaan liittyi aivan mahtava ja selkeästi Rikun naisversio, 2v PRE-tamma Donita.

Lauantaina sitten illalla suunnattiin Ypäjälle Kasvattajapäiville ja sunnuntaina aamusta oli 1v orit ja Nipsu heti toisessa ryhmässä. Junnu oli helppo letittää vaikka ekaa kertaa värkättiin, olis nuokin tahtonut ommella, mutta kun ompeluvärkit jäi kotiin. Esiintyi pieni hevonen myös ihan edukseen ja käyttäytyi asiallisesti niin kehän ulkopuolella, kuin sen sisällä. En musita arvosteluista enää hölkäsen pöläystä, muutakun että sanoivat että Nipa meloo, jota ihmeteltiin kun me ei kyllä sitä melomista nähdä vaikka kuinka yritetään kattoa (ollaankohan me vaan sokaistuttu kun on nini paljon noita jotka oikeasti meloo?). Nuorten hevosten III palkinto saatiin ja saatiin edes sitten ruusuke matkaan :)

Jes, huomenna lähden sitten hakemaan omat pojat takasin <3 Kävin niitä jo pikaisesti sunnuntaina moikkaamassa ja molemmat melkein kiipesi syliin kun tarhaan meni.

I'm back.

Todella paljon anteeksi tästä hiljaiselosta, mutta kun nuo hevoset ovat olleet veks ( ja ovat vielä yli viikon, yhyy) niin eipä päiviteltäväkään ole ollut ja tosiaan aikani olen viettänyt lähinnä nenä kirjassa tai töissä, niin sosiaalinenkin elämä on ollut aika lailla nollissa :D Muutaman kerran sortunut lähtemään kavereiden kanssa ulos, mutta aika hyvin saatu itsekuri pidettyä.

Valitettavasti vaan vähän pahasti tuntuu siltä etten saa kunnolla laskurutiinia vielä, että läpi päästäisiin, mutta ei lannistuta! Nyt mulla on ainakin tuo lukion oppimäärä silleen semihyvin hallussa, että vaikka ei natsaiskaan niin voi sitten vaikka mennä lukemaan yliopistoon vähän ylimääräisiä tai tehdä töitä ja ensi vuonna sitten mennä uudestaan. 

Tässä on kyllä parissa kuukaudessa tapahtunut tavallaan todella paljon. Listataan tälleen typerästi ranskalaisilla viivoilla!

-Töissä on ihan superkivaa ja siellä on lähtenyt sujumaan hyvin, viihdyn siellä vaikka työvuorot ovatkin vähän hankalaan aikaan. 

-Nipsu on menossa nyt sunnuntaina Kasvattajapäiville Ypäjälle, toivottakaa meidän pikku Nipalle siis paljon onnea! Pikkumies tulee muutamaksi päiväksi kyläilemään tänne niin pääsen vähän taluttelemaan ja hoitamaan sitä ennenkuin se lauantaina suuntaa sitten Ypikselle. Harmi että olen töissä, olisin niin tahtonut mukaan!

-Donita (eli meidän uusi 2v PRE-tamma) tulee Suomeen myös perjantaina ja jännää nähdä että mitäs siitäkin sitten tulee. 

-Löysin aivan järjettömän ihanan miehen (tai se löysi mut, en ole nyt ihan varma että kuinkas päin se nyt meni) ja tuntuu muutenkin siltä että se oma tasapaino on löytynyt. Muistakkaan koska olisi ollut näin seesteinen olo koko ajan. 

- Kauhea ikävä hevosen selkään, tuntuu todella oudolta kun ei pääse tallille ja on kamala ikävä mun poikia. Matin myymisellä ei ole kiire, kun en sitä ihan kenelle tahansa aio myydä ja kesällä pyritäänkin sitten vähän kisailemaan esteitä enemmän ja jos vaikka kenttääkin pääsisi kokeilemaan.

-Ludde on siemennetty Bretton Woodsilla. Haluttiin Zonik, mutta ei riittänyt siemeniä meille asti. Mutta ei Bretton Woods paha  vaihtoehto ollenkaan, jännä nähdä millainen varsa sieltä saadaan (jos saadaan) ensi vuonna.

Jaa, siinäpä taisi olla suurinosa, ehkä, kai. Tuntuu pikkaisen siltä, että kun on vaan päntännyt niin ei toimi tämä normaali ajattelu enää ollenkaan, miettii vaan fysiikan kaavoja. 

Mutta näin jatkuu vielä viime hetken paniikkilukemiset ja perjantaina sitten varmaan taas kuulee lisää jos ehdin ennen töitä käydä vilaisemassa Donitaa.

Universumi vastustaa vol. ???

Pikkuhiljaa tuntuu että universumilla on mulle joku tähdellisempikin tulevaisuus kuin kouluratsastajan ura. 

 Olen nyt ensimmäistä kertaa ikinä valmistautunut kisoihin niin huolellisesti kuin ihminen vaan voi. Ohjelmat tuli selkärangasta ja koko viikon hinkkasin niitä Rikun kanssa järjestelmällisesti. Pidimme myös kaksi kevyttä maastoilupäivää välissä. Lauantaina hinkkasin melkein 2h Rikun kanssa ohjelmia läpi, ennenkuin oripoika antoi periksi ja meni molemmat aivan tajuttoman hienosti. Pesin hevosen ja nypin harjan ja siistin vuohiskarvat. Kiillotin, venytin, kylmäsin jalkoja, seisotin solariumissa, pesin varusteita ja loimitin. Sunnuntai aamuna nousin aikaisin letittämään (ensimmäistä kertaa koskaan onnistuneesti, letit ovat kuulemma edelleen siististi päässä), kiillottamaan, venyttelemään, puunaamaan varusteita vielä vähän lisää ja kävelyttämään.

Olin myös todella ajoissa kisapaikalla. Hevonen oli tyytyväinen ja rento, juuri päiväruokansa saanut. Kaikki meni hienosti. Pieni paniikki hiipi sieluun, kun äiti ei vastannut puhelimeen ja sillä tietysti oli meidän rekisterikirja, kun rokotuksia ei vieläkään olla saatu kipaan. 

No äiti kuitenkin ilmestyi ajoissa paikalle ja ajattelin että noni ei mitään hätää, aikaa on hyvin ennen meidän lähtöä.  Mentiin sitten näyttämään rokotuksia ja kas kummaa, kun sieltä nyt puuttuikin joku merkintä vuoden 2010(!!) syyskuulta! Tosiaan, mehän ollaan tapeltu rokotusten kanssa vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka monella eläinlääkärillä tarkastettu että ne menee oikein ja kisattukkin on näillä jo kaksi vuotta niin nyt sitten sieltä löytyy joku härö. Ainoa selitys mikä keksittiin oli, että meillä on joku rokotus vielä jossain lapulla erikeen ja yritettii saada eläinlääkäriä kiinni, että hän olisi voinut todentaa, että ne rokotukset on syynätty sen miljoona kertaa ja on ihan ajantasalla. Mutta kun ei, ell on sairaslomalla niin ei saa puhelimen kautta kiinni, niin ei auttanut kuin todeta että ei sitten, mennään kotiin. 

Arvatkaapa se ketutuksen määrä, kun kerrankin osuisi sellainen äärettömän hyvä päivä hevosella kisoihin ja ette pääse starttaamaan?

Nii-in..

No käytiin sitten vain pakkaamassa Matti kyytiin ja äiti vei pojat mukanaan Pohjanmaalle rääkättäviksi ja täällä minä nyt olen yksin ja kokoajan paniikissa että tallille pitäis lähteä, mutta kun ei voi. Joten nyt tulee pieni kuukauden breikki postailuun, kun meikä käy töissä ja lukee. 

Palaillaan astialle toukokuun lopussa!

Matti, myyntivideo.

Voi ei, kun rupesi videoita selaamaan ja miettimään kaikkea työtä mitä tuon eteen on tehnyt, niin ei tekisi ollenkaan mieli luopua, mutta ei auta :(

Urheilija ei koskaan ole ehjä.

Pienimuotoisen kiukkukohtauksen saatuani autokorjaamossa, äijät sai kuin saikin Saabin takasin elävien kirjoihin ja perjantaina päästiinkin jo valmennukseen! Ja saatiin taas kokea millaista on kaksi virtaisaa hevosta melkein kahden viikon liikuttamattomuuden (pääsin tallille n. 4 kertaa sinä aikana) jälkeen.

Riku nyt meni tunnin nätisti, tehtiin sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa. Ihanan semmoinen rento, mutta jäntevä kaveri. Ulkona oli niin hieno ilma, että ajattelin käydä maastossa köpöttelemässä sitten kunnon loppukäynnit ennen Matin tuntia ja lähdettiin köpsöttelemään. Noh, kun oltiin sen 20min kävelty lähdin kävelemään takasin tallille ja Riku aloitti sen hillittömän pikakäyntioperaationsa, jonka sitkeästi yritin estää pysäyttelemällä herran parin askeleen välein. 

Tämä tietty aiheutti pienelle pojalle kiukuttelukohtauksen ja sain oppia, että Riku on keksinyt uuden liikkeen. Mullehan on tosiaan esitetty kaikki courbetesta capriolen kautta espanjalaiseen käyntiin, mutta perjantaina kokeiltiinkin takajaloilla kävelemistä! Sehän ei ole uutta, että oripoika hyppää niin pystyyn kun pääsee ja siitä hyppää eteenpäin ja tätä odotin nytkin, kun se hyppäsi niin pystyyn, että hevonen ilman Rikun luonnotonta tasapainoa olisi mennyt nurin, mutta ei. Se vaan lähti kävelemään eteenpäin. Jos se ei olis kävellyt ojaan oltaisiin varmaan tallin pihaan asti köpötelty kahdella jalalla. 

Ja tavalleen uskollisena, kun oltiin saatu osoittaa mieltä niin sitten käveltiinkin täysin rauhassa ja rentona loppumatka. Että mä rakastan tuota otusta, kun se on niin outo! Ainoa vaan, että reväytin uudestaan tuon olkapään joka alkuvuodesta meni Ypäjällä. 

Sitten meidän Matti (joka muuten nyt olosuhteiden pakossa on pakko myydä pois, jos jotakuta kiinnostaa!), jonka kanssa oli pitkästä aikaa estetunti. Harjoiteltiin pitkää esteväliä laukkaa lyhennellen ja pidentäen. Lisämaustetta tunnille toi oviaukossa lapioiva ratsastuksenopettaja, joka päästeli pelottavia ääniä heilutellessaan lapiota. Muutama pieni sinkoaminen ja kauhea jännitys, mutta saatiin kuin saatiin suoritettua ihan nätisti aina tehtävät. Pikkuhiljaa myös pelotus unohtui ja saatiin aika laaja skaala siihen meidän esteväliin. Laukka-askeleet meni siinä 8-15 väliä, että kyllä jätkästä säätövaraa löytyy ihan reippaasti! 

 

Sitten tapahtui jotain outoa, käveltiin ihan rentona pitkin ohjin niin tämä yhtäkkiä vetäsi hillittömän yksittäisen pukin. Lensin kaulalle istumaan ja onnistuin taas venäyttämään polveni, nilkan ja sitten myös sen toisen olkapään. Matti kyllä hienosti odotti että kiipeän takaisin satulaan ja jatkettiin matkaa niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. 

Molemmat on kuitenkin olleet todella paljon edukseen nytten ja Matti alkaa olla teknisesti taas siinä pisteessä että estekorkeutta voi alkaa nostella ihan reippaasti, kun tämä kouluratsastuskuuri on tehonnut. Harmi sinänsä, että tuosta on pakko luopua, mutta ei voi mitään.

Tälle viikolle onkin sitten mukavasti tekemistä, kun Rikun kanssa mennään Niihamaan tuuppailemaan kilpaa taas. Sitten pojat lähteekin kuukaudeksi äidin hellään huomaan, että saan viettää ajan nenä kirjassa ennen pääsykoetta. Työtkin alkaa lauantaina ja sain vihdoinkin varattua ajan laserleikkaukseen. Hyvästi pullonpohjat!

 Loppuun vielä näitä isän napsimia kuvi jätkistä. Eikö oo söpön pinkkejä ja miehekkäitä?

Kiukutti kun ei saanukkaan mennä lujaa

Voi nyt PIIP

Joo-o, blogi pitelee nyt hetken hiljaiseloa, koska tuo viikko sitten huollossa ollut auto levis uudelleen, eli tallille en taaskaan pääse kovin tiheään, riippuen kuinka saan autoa lainaksi. Eikä ota päähän yhtään! 

HEKO, Valjastyökurssi

Poikien kanssa on nyt vähän ollu hiljaiseloa, kun oma auto on ollu tuusannuuskana ja isältä sai vain muutamaan kertaan autoa lainaan, niin olleet raukat kevyellä liikunnalla ja maastoiltu vaan, kun on ollut niin hienot ilmat!

Nyt on autokin taas kunnossa, mutta eilinen menikin sitten Ilmajoella hevoskoulutushankkeen järjestämällä valjastyökurssilla. Saatiin tehdä pienet avaimenperät ja kyllä käsitys muuttui kokonaan koko homman tekemisestä. Ei ole mitään heiveröisen ja kärsimättömän ihmisen hommaa!

Tarvikkeet näytti tältä:

 

Ensimmäisenä piti tehdä noihin nahanpaloihin tuollaiset urat ommelta varten, sitten saatiin painaa jonkinnäköiset kuviot ja minä vedin tuohon tuollasen koirantassun ja toiselle puolelle tökerösti oma nimi. Palat liimattiin yhteen ja sitten alkoikin ompelu.

Kyseinen touhu olikin sitten aika mielenkintoista. Nahkaan piti painaa toisella noista piikeistä reikiä (salmiakkuvioinen ja vinosti tietty) ja sitten vaan ommeltiin aivan ihanalla langalla! Se oli oikein paksua ja tahmaista, täydellistä letityslankaa! Kädet vaan oli aika tahmaiset tuon ompeluoperaation jälkeen.

Yllättävän siistiä jälkeä sainkin aikaan ekaksi yritykseksi, kunnes käänsin koko höskän toisinpäin ja kurkkasin taakse. Siellä ne ompeleet ei olleetkaan enää suoria vaan menivät ihan vinksinvonksin.. Kaikki rispektit vaan niille jotka tuota hommaa tekee työkseen.

Lopuksi vielä nuo reunat tasoitettiin sellaisella hassulla leikkurisysteemillä ja vedettiin maalit päälle. Vielä reikä kulmaan ja rengas läpi ja avot, meillä on (enemmän tai vähemmän) hieno nahkainen avaimenperä!

 

Melko tökeröä jälkeä, mutta annettakoon ensikertalaiselle anteeksi. Kivaa tuo puuha oli loppujenlopuksi ja nyt on sitten taito edes ensihätäkorjailla nahkavarusteitaan.

Luvattu video + ekstraa

Tässä siis video viime viikon aluevalmennuksien sunnuntaista:

Ja vielä lisänä, kun tuo oma auto on tuusannuuskana niin isä heitti mut tallille ja kuvaili samalla. Kuvia laitan sitten enemmän seuraavan sepustuksen sekaan, mutta tässä vähän esimakua :D

Aina ei mee niinku elokuvissa :D

Aluevalmennuksia sun muuta

Hui kamala kun on mennyt taas pitkä aika kun olen tänne jotain raapustanut. No puolustukseni sanon, että ensin ei tapahtunut mitään (paitsi kengitystä) ja poikien kanssa lähinnä maastoiltiin toissaviikko, sitten parisuhde päättyi, sain töitä (joka ei nyt kyllä vielä vaikuta ajankäyttöön, mutta joo) ja poikienkin kanssa on ollut vähän kiirettä seuraavalla viikolla.

Perjantaina suunnattiin taas Ylöjärvelle kiusattaviksi ja en varmaan olisi tyytyväisempänä lähteä! Molemmat pojat oli aivan superihania ja oikein kovasti taas edukseen.  Rikun kanssa ei mitään vaikeita tehty, harjoiteltiin A-merkin pohkeenväistöjä, vastalaukkoja ja tehtiin muutamia keskiraveja kaarevalla uralla. Riku oli moitteeton, se oli todela hyvin kuulolla ja keskittyi täysin työntekoon. Matin kanssa tehtiin taas estetehtäviä ja sekin pääsi loistamaan. Kauhean tyytyväinen alan olla siihen millainen siitä on tullut, nyt on perusratsastus saatu tehtyä hyvin ja tästä eteenpäin aletaan keskittyä uuden opetteluun ja hiomiseen.

Viikonloppuna sitten taas oli aluevalmennukset, tällä kertaa majoituksia ei saatu, mutta onneksi on vain vähän päälle tunnin matka Ypäjälle. Kun nyt ajeltiin eestaas niin vain Riku oli mukana ja pyörähdettiin vaan valmennuksissa ja takas kotiin.

Lauantaina tehtiin avoja, ravilisäyksiä ja siirtymisiä. Riku oli todella hyvä; se oli herkkä avuille ja keskittyi hienosti, MUTTA MINÄ! Voi jessus kun voi ihminen ratsastaa huonosti, en pystynyt istumaan taas mitenkäänpäin siellä selässä ja tuntui että kaikki raajat vaan tekevät omiaan. Jännitin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin myös hartioita ja yläkroppaa. Ärsytti lievästi tuo oma heiluminen, mutta noh, ainakin hevonen oli hieno.

Sunnuntaina sitten menikin taas paremmin, tehtiin taas avoja, siirtymisiä ja lisäksi takaosakäännöksiä. Sain pidettyä takapuoleni penkissä ja istuttua rennosti ja sen huomasi hevosestakin. Riku oli varsin letkeä ja niin rento, melkein oli jopa laiska, mitä kukaan joka on meidän oripojan nähnyt ei uskoisi, että se voi olla joskus laiska. Mutta kyllä siinä silti sitä voimaa ja energiaa oli, mun vaan täytyi ylläpitää sitä, mikä oli outoa. Yleensä Riku liikkuu niin paljon itse, että minä lähinnä hidastan vauhtia, pidän sen hitaana ja keskityn asetteluun ja taivutteluun. Saatiin paljon kehuja, etenkin siitä kuinka muoto ja tahti ravissa on parantunut hurjasti ja nyt pitäisi tuo kaikki saada siirrettyä radalle. Mutta totta, jos tuon tuossa kunnossa saisi radalle niin pisteitä varmaan ropisisi, koska Rikun liikehdintä ei enää muistuta PRE:tä korkeilla etujaloilla, vaan se on oppinut liikkumaan laajasti eteen, niin että liike on varsin sopusuhtaista ja samaa paria takajalkojen kanssa.

Huomenna (tai tänään jos joku virtapiikki iskee) laittelen videota aluevalmennuksista sunnuntailta :)

Höntsyilypäivä

Blogi on nyt ollut vähän hiljaiselolla, kun olen yrittänyt lukea pääsykokeisiin ahkerasti ja eilen aloin ottamaan tiedostoista varmuuskopioita, kun uusi käyttöjärjestelmä pitäisi asentaa. Kävipä kuitenkin niin että teran kokoinen ulkoinen kiintolevy täyttyi ennenkun päästiin loppuun! Argh! Miten voi ihmisellä olla näin paljon kuvia ja videoita ja silti tuntuu ettei niitä oo ollenkaan?

Kuvista puheenollen, isä lähti tallille mukaan ja tässä on tulos:

Ton ilme on <3

 

ÄLKÄÄ tehkö niinkun minä, vaan laittakaa se kypärä päähän! Rikulla aina välillä se jää, kun mulla tulee korvat niin älyttömän kipeiksi kylmillä ilmoilla, että mukavuudenhaluisuuden vuoksi se kotona aina välillä jää laittamatta. Valmennuksissa se on aina päässä (ja tietysti maastossa ja esteillä).

 Mentiin siis hetki kentällä ihan kuvaussyistä, mutta tilsoja tuli sen verta tiheään + vähän lämpöiset kelit teki pohjasta todella raskaan. Mentiin siis ehkä 15min kentällä,jonka jälkeen siirryttiin maneesiin työstämään hetkeksi. Sieltä ei kuvia tullut, mutta vähän videoita, joita en vielä ole itselle saanut.

Ratsastuksen jälkeen herra pääsi taas nauttimaan solariumista ja isä nauroi pienelle kun alahuuli vaan lörpötti.

 

Muuten ollaankin sitten oltu aika kevyellä liikunnalla, kun Rikulla on hokit löysällä ja en löydä hokkiavainta mistään. Eilen käytiin maastoilemassa molempien kanssa ja en voi kun ihmetellä Matissa tapahtunutta muutosta.

En voi uskoa, että vielä vuosi sitten meidän maastoilut oli tyyliä: 2m eteen, pystyynhyppyjä, pukkeja, peruutus ojaan, melkein kaatuminen, paniikki, 2m eteenpäin, pystyynhyppyyjä, pukkeja, peruutus ojaan, melkein kaatuminen, paniikki, 2m eteenpäin, jne.. Entäs kaverin kanssa maastoilu? Niin kauan kaikki sujuu hyvin, kunnes eteen tulee pitkä suora tie. Sitte se on taas paniikin paikka.

Nykyään kaverin kanssa se on täysin ongelmaton, menee mistä vain ja ymmärtää että aina ei ole kyse kisaamisesta. Yksinkin päästään jo maastolenkit täysin pysähtelemättä. Meillä on tällä uudella maastolenkillä (tai toisella niistä, toisella en vielä ole käynyt) sellanen iso metallinen putki joka jöpöttää keskellä peltoa, olin varma että se on sellanen stopin paikka, mutta mitä tekee täykkäri? Kävelee epäluuloisesti ohi, mutta KÄVELI ohi! Myöskin ne epäilyttävät postilaatikot voitiin ohittaa, vaikkakin tarkasti silmäillen, etteivät vaan hyökkää pienen hevosen takajalkaan. Ihana kuinka pitkälle tuo otus on päässyt vuodessa, vaikka välillä ajattelin ettei siitä hevosta saa!

Ensiviikolla olis tarkotus taas vähän hypellä molempien poikien kanssa, saas nähdä kuinka se taas sujuu.


P.s mitä mieltä uudesta bannerista?

Aluevalmennus

Ypäjältä kotiuduttu hengissä kotia. Todella pitkästä aikaa olen ihan äärettömän tyytyväinen tähän reissuun, missään välissä ei tullut kiire ja kaikki sujui sulavasti.

Lauantaina tehtiin avoja ja keskityttiin siirtymisiin, kulmiin ja laukanvaihtoihin. Riku oli alkuun ihan ok, mutta laukkojen jälkeen sillä napsahti ja sitten se oli Anun sanoin "liian eloisa" lopputunnin. Taitaa olla pojalla vähän kevättä rinnassa.

Sunnuntaina sitten lähdin maastoon köpöttelemänä n. 40min ennen valmennuksen alkua, että tulee tehtyä kunnon alkuverkat ja hevosen saa rentoon mielentilaan. Käytiin vähän kiipeilemässä ja mentiin valjakoiden kärrynjälkiä seuraillen teillä. Otettiin siinä pieni rento ravipätkäkin, mutta kun siirryttiin takaisin käyntiin ja pysähdyin hetkeksi pitkän suoran loppuun lyhentämään jalustinhihnoja niin kuulin takaa vaan kavioiden kopsetta ja yhtäkkiä Riku hyppäs pystyyn ja lähti sellasta paniikkiloikkalaukkaa eteenpäin. Kun sain ohjat takas käteen ja hevosen vähän hiljentämään vauhtia niin takaa pyyhältää ohi kaksi ravuria täyttä hiittivauhtia ja ohjastajat mulkoilee mua vihasesti. Riku oli aivan sekasin, mikä oli oikeasti todella outoa, koska Riku ei meillä ollessaan ikinä ole säikähtänyt mitään. Meni vaikka kuinka kauan että sain sen kävelemään rauhassa ja raasu säikkyi sitten koko ajan kaikkea; puita, kiviä, muita hevosia ja ihmisiä. Äitikin oli ehtinyt jo huolestua kun en pystynyt vastaamaan puhelimeen kun Riku vaan täpisi ja tunnillekkin olis pitänyt jo ilmestyä. Käveltiin kuitenkin niin kauan että Riku rauhoittui ja sitten kun päästiin vanhalle maneesille se oli jo taas ihan rento.

En voi kun ihmetellä tuota noiden ravurien toimintaa, kun Ypäjällä ei IKINÄ ole käynyt vastaavaa, kaikki on aina ystävällisesti ohittaneet rauhassa ja varoittaneet jos tulevat takaa. Tai jos näkevät että hevonen on epävarma kärryjen läheisyydessä (Matin kanssa useinkin käynyt) niin pysähtyvät ja odottelevat että pääsee sen säikkyvän otuksen kanssa ohi.

Mutta kuitenkin, tunnilla tehtiin taas avoja ravissa ja laukassa, voltteja ja vaihtoja. Riku sai todella paljon kehuja, eikä ihan syyttä. Se meni koko tunnin niin hienossa peräänannossa ja oli niin avuilla, että ratsastus tuntui varsin helpolta! Raviavotkin sujui jotenkin todella helposti ja tahdikkaasti, laukassa tahti ei tainnut rikkoontua kertaakaan. En ikinä ole saanut Rikua ratsastettua niin hyvin avuille, että loppuraveissa tehtiin täysin pitkin ohjin volttikahdeksikkoa, jossa suunnanmuutokset olisi sujuneet yhtä vaivattomasti ja niin että hevonen oikeasti ja täysin rehellisesti taipuu ja vaihtaa asetuksen. Ihan mieletön tunne! Anukin kehui herraa erityisen paljon ja kotiläksyiksi saatiin ratojen osien harjoittelua. Jäin siis todella hyvä fiilis valmennuksesta, vaikka se verryttely ei niin rennosti sujunut kuin piti.

 Ainiin, tuossa viikolla kokeiltiin Jonnan kanssa mitä Amatsoni sanoo kävelykoneesta ja lykättiin se Rikun seuraksi sinne. Eipä tuo mitään sanonut, siellä se käveli niinkun vanha tekijä! Kyllä nuo täykkärit vaan aina välillä on kummallisia. 

Hyvä vire

Nyt on ollu niin mahtava opiskeluinto päällä, että oon lähes tauotta laskenu kemiaa ja fysiikkaa kaikki päivät. Rupeaa tuntumaan melko helpolta ja ihmettelen miten ihmeessä muka oon ollu sitä mieltä että fysiikka on vaikiaa?

Mutta asiasta saippuakuplaan. Matin kanssa siis oli keksiviikkona valmennus ja jo pari päivää ennen valmennusta aloin jännittää hirveästi, koska Matti ei oo ollut yksin kopissa yli vuoteen. Mattihan on niin ihana lastattava, että se kyllä menee sisään, mutta ryntää samantien pois ja jos se ei ehdi niin saa ihan täyden paniikkikohtauksen ja meinaa hajottaa koko kopin. Kopin ollessa liikkeessä se on ihan rauhassa, mutta paniikki alkaa aina kun koppi on paikallaan. Therefore se on matkustanut vuoden vain ja ainoastaan niin että Riku on myös kopissa (ja kerran Bronca).

Meinasin keskiviikkona vielä perua valmennuksen, kun hirvitti se ajatus Matin lastauksesta, viimeks kun sen sinne koppiin yritti saada ilman Rikua niin hyvä kun on kaikki raajat tallella, vaikka ranne venähtikin pahasti. Värväsin Jonnan kuitenkin auttamaan, koska sen nyt tietää etten yksin olisi pärjännyt.

Kun tuli aika mennä itse asiaan ja saada ponipoika koppiin, niin laitoin Jonnan taluttamaan Matin sisälle ja itse olin liinan kanssa valmiina antamaan työntöapua ja vetämään nopeasti kaikki mahdolliset takapuomit kiinni.

No kuten Matti on nyt tässä viimeaikoina melko paljon tehnyt, niin se meni ja taas yllätti meidän aivan täysin. Se käveli suoraan koppiin, seisoi rauhallisesti kun laitoin väliseinän paikalleen, takapuomin kiinni ja nostin lastaussillan. Siinä se vaan seistä töpötti ja näytti vähän hämmentyneeltä kun Riku ei tullutkaan mukaan. Kun etuluukkukin laitettiin kiinni niin vähän alkoi tepastamaan, mutta ei niin pahasti kun aina ennen. Melko lievää teputusta itseasiassa.

Se myös matkusti niin rauhassa että piti välillä peileistä kurkistaa, että koppi on vielä mukana. Perillä se odotti kiltisti kopissa ja lähti peruuttamaan vasta kun Jonna pyysi, eikä rynninyt ulos ennenkuin takapuomi edes saadaan auki. Mikähän tuota ruunaa riivaa?

Tunnilla tehtiin taas puomiharjoituksia, jotka oli aikalailla samanlaisia kuin viime kerralla, eli en siis sen enempää lähde harjoitusta kuvaamaan, mutta ai että kun olin Matista ylpeä! Ensimmäistä kertaa ikinä, se EI kiukutellut kertaakaan, vaan lyhensi ja pidensi laukkaa niin että Juttakin kehui, että tuosta ponistahan löytyy säätövaraa vaikka kuinka kun se vaan haluaa kuunnella. Matti oli myös aivan järjettömän rento ja laukat pysyivät oikeina, ristilaukoista ja vääristä laukoista saatiin vaihdettua oikea laukka ihan jo suoraan, siirtymättä raviin välissä. Ylihieno ruunimus!

Tallilta lähdettäessä Matti kerran peruutti alas lastaussillan puolesta välistä, mutta toisella kerralla meni sitten taas aivan muitta mutkitta sisään ja seisoi rauhassa kopissa. Kummallinen otus.

Pakko lisätä Sepestä kuva, kun se on niin luttana

Muuten sitten ollaan menty melko kevyesti. Tänään Matti sai vapaapäivän ja Rikun kanssa mentiin kentälle tekemään vähän käynnissä töitä. Yritän Rikun kanssa tehdä mahdollisimman säännöllisesti (pyrin kerta viikkoon) menemään yhden ratsastuskerran pelkkää käyntiä. Meillä kun tuo kävely aiheuttaa niin hirveästi ongelmia, niin tämän avulla ollaan vähän saatu herra Ori malttamaan ja uskomaan, että käynnissäkin voi tehdä töitä. Ja tänään siis mentiin hangessa - viimeyönä satoi paljon lunta, jee - käynti-pysähdy-käynti siirtymisiä niin kauan että se sujui kumpaankin suuntaan kevyillä avuilla, toisinsanoen pelkällä istunnalla ja niin että hevonen pysyy tuntumalla. Riku aina välillä vasemmassa kierroksessa katoaa ulko-ohjan tuelta pyäshdyksissä, niin saatiin tehdä vähän enemmän töitä että sain sen pysymään tuella ja kuuntelemaan pidätettä ilman että se kääntää pään ulospäin. Mutta onnistuttiin ja sen jälkeen lopetettiin, kun tuli yksi oikein ekstrahyvä pysähdys.

Huomenna sitten taas ääsjoelle viettämään vähän tyttöjen kanssa iltaa ja sunnuntaina tehdään äidin kanssa roolienvaihto, kun menen äidille kisoihin hevosenhoitajaksi. Kaikki pitää äidille peukut pystyssä kisoja varten, ne kun ei Paten kanssa ole kisoissa käyneet pitkään aikaan!

Loppuun vielä muutama kuva rakkaasta "pikku" Nipasta

Nipsu 7kk ja äiti 160cm :D

Lahopää

Hupsista, kirjoittelu on vähän jäänyt, mutta se on vain sen takia että tein äkkipäätöksen raahautua Seinäjoki-cityyn viikonlopuksi.

Koko viime viikon liikuttelin Rikua aika ahkerasti, ennakoiden valmennusta ja yrittäen minimoida kaiken mahdollisen ylimääräisen virran. Torstaina pääsi kuitenkin "helpolla" eli käytiin katsastamassa maastot ja käveltiin ja ravailtiin n. 45min jonka jälkeen kyllä lykkäsin poitsun vielä kävelykoneeseen siksi aikaa kun liikutin Matin. Oli niin hieno ilma, että Matin kanssa tehtiin kentällä lähinnä siirtymisiä. Tai siis YRITETTIIN tehdä. Matti oli sitä mieltä, että hangessa se on liika vaikeeta ja lisäksi se Riku kävelykoneessa oli hämmentävä ja sitä piti kytätä koko ajan, niin se meni semmoiseksi pieneksi rodeoksi.

Perjantaina sitten tallilla taas Riku koneeseen n. 40min ennen kun piti lähteä. Sillä aikaa sai rauhassa pakata kamat autoon ja harjata Matin. Sitten lastattiin pojat koppiin ja suunnattiin valmennukseen. Ekana vuorossa oli Riku, joka käyttäytyi taas aivan normaalisti! Ei välittänyt muista hevositsta, eikä pöllöillyt. Tehtiin ensin taivutuksenvaihtoa avosta vastasulkuun uralla ravissa ja olin niin ylpeä meidän oripojasta. Se on tuntunut kamalan jäykältä, mutta tunnilla se parin kerran jälkeen taas taipui kuin kuminauha! Ihan mielettömän tasaisesti ja tahdissa saatiin vaihdettua taivutusta, ilman minkäänlaisia kiukutteluita.
Laukkatyöskentelyssä mentiin vastalaukkaa ja siinä tavallaan sitä vastasulkutaivutusta (taivutettiin siis oikeaan suuntaan, mutta niin että etupää uran sisäpuolella ja takapää uralla) ja näin sitten kulman läpi ja siirtyminen käyntiin. Poitsu taas aivan alusta asti meni niin kevyillä avuilla, että melkein hämmennyin kun tuntui taas harjoitus, joka aiemmin on meille ollut hankala, sujui niin mahtavan helposti. Ensimmäinen ongelma itseasiassa tuli vasta kun lopetettiin taivuttelu ja piti tehdä vastalaukasta pitkällä sivulla vaihto oikeaan laukkaan. Riku kun tarjosi vain sitä taivutusta, niin se ei meinannut parilla ekalla yrityksellä suoristua kunnolla ja Rikuhan ei vaihda, ellei se ole suora ja täysin avuilla. Vaihdot tuli siis auttamatta myöhässä. Kuitenkin kun herra taas hoksasi, ettei enää taivutella niin sitten rupesi ne vaihdotkin onnistumaan oikeassa pisteessä.

Matin valmennuksessa tehtiin taas puomien kanssa töitä. Käytössä oli koko maneesi ja puomeja oli niin että toisessa päässä pitkää sivua kolme ravipuomia ja toisessa kolme laukkapuomia. Tätä pitkää suoraa linjaa tultiin sitten monin eri tavoin; ensin ravissa laukkapuomeilla isoa ravia ja sitten kokoaminen ja lyhyessä ravissa ravipuomit. Sitten sama toisin päin. Sitten tultiin niin, että piti ravata hitaassa ravissa ravipuomit, siirtyä heti käyntiin ja nostaa oikea laukka ja laukassa sitten laukkapuomit. Kolmas oli tuo sama toisinpäin niin, että ensin piti tulla reippaassa laukassa laukkapuomit ja sitten siirtyä lyhyeeseen raviin ennen ravipuomeja. Arvatkaapa kuinka vaikeaa oli saada vähän innokas täykkäri stoppaamaan kun edessä on vielä ylitettävää? Viimeisenä tultiin vielä ravipuomien tilalla pieni ristikko ja sen jälkeen taas laukkapuomit.

Matti oli todella todella hyvä tunnilla! Se ei ole nähnyt puomeja, saati sitten estettä varmaan kuukauteen niin se oli ehkä lievästi ilmaistuna innoissaan. Vauhtia piisasi niin paljon, että pelottavaa lämpöpuhallintakaan ei enää ollut aikaa tuijottaa. Ruuna kuunteli todella hyvin pidättäviä apuja, sekä sitten niitä eteenpäin ajavia.

Kaikki draama puuttui ja valmennus sujui liian helposti. Kuitenkin mulla oli vähän kiire, kun junaan olisi pitänyt ehtiä niin yritin mahdollisimman pikaisesti heittää tavarat ja hevoset kyytiin ja lähteä ajamaan. Ylöjärveltä kun lähdetään, oikaistaan yleensä yhden huoltoaseman pihan kautta, mutta koska siinä on pieni ylämäki isolle tielle ja se on liukas talvella, en halunnut ottaa riskiä että jäädään jumiin niin ajattelin mennä suoraan ja kiertää Teivon kautta. Eli siis tarkoitus oli mennä suoraan, sen sijaan että olisi siitä T-risteyksestä kääntynyt vasemmalle. Mainittakoon vielä, että tuo risteys siis sijaitsee ylämäessä, sillan päällä, eli molemmilla puolilla teitä on kaiteet ja todella syvät ojat.

Oltiin juuri hyvässä vauhdissa, kun sieltä nesteen pihasta meidän eteen lähtee joku neropatti, hyvä kun ei pellille tullut. Eli oli pakko iskeä jarru pohjaan ettei tule kolaria. Mutta koska nyt oltiin siinä ylämäessä niin eihän meidän auto jaksanut enää vetää koppia siitä kahden hevosen kanssa liikkeelle! Arvatkaa vain kuinka siinä vaiheessa jo otti päähän ja jos olisin ehtinyt katsoa sen eteen kiilaavan auton rekkarin niin varmaan olisin mennyt lankoja pitkin perään. Oltiin niin lähellä sitä kaidetta, etten voinut kääntää autoa yhtään, joten kun peruutin koppi meni linkkuun ja siinähän sitten oltiin koppi poikittain tiellä ja auto ei liiku mihinkään.

Onneks takaa tuli muutama hevosihminen, niin saatiin otettua hevoset pois kopista (luojan kiitos etupurkumahdollisuudesta kopissa!), auto irti kopista ja vähän kauemmas, sekä sitten erään paikalle osuneen miehen kanssa käsivoimin kiskoa koppi suoraksi tielle. Sitten uudestaan auto kiinni koppiin ja kokeiltiin sitten lähteä liikkeelle sen kanssa. Ei lähtenyt, piti vähän työntää että se lähti liikkeelle ja ajoin sitten ihan reippaasti mäen päälle ja vähän alamäkeen ja sitten vasta uskasi hevoset pakata takaisin kyytiin. Sanomattakin selvää, että junaan en sitten enää ehtinyt, mutta iso iso kiitos kaikille jotka jäi auttamaan!

Tallille päästiin sitten ihan ongelmitta ja hepat oli iloisia kun pääsi syömään iltaruokia, vaikkakin vähän myöhässä. Lähdin sitten yöjunalla Seinäjoelle.

Tällä sitten ollaan edelleen, tänään olisi tarkoitus lähteä takaisin Tampereellepäin. Lauantaina olin äidin hevosenhoitajana, kun se oli valmennuksessta ja Patekin meni hienosti! Enpä muista koska Pate olisi käyttäytynyt niin nätisti kodin ulkopuolella. Jännä nähdä, kun sekin on melko hieno otus, vaikka se ei ihan sellaista kuvaa itsestään aina annakkaan.

Ja voi että mun pikku-Nipa on kasvanut! Se on varmaan jo jonkun 150cm korkea ja ikää vasta 7kk ja se on KOMEA. Pitää muistaa ottaa siitä kuvia, kun se on vaan niin tajuttoman kaunis pikkuhevonen. Sekä kiltti, äiti on hyvin kouluttanut sitä, kävelee niin hienosti narussa ja kuulemma sillä on pari kertaa loimikin ollut kylmemmillä säillä jo päällä :D

Eilen pääsin sitten pitkästä aikaa suokin kyytiin, kun meillä on hoidossa täällä sellanen suokkiruuna, jonka omistaja sitten pyysi jos läpiratsastaisin sitä vähän ja minä tietty heti innoissaan, että tottakai kun tarjoutuu mahdollisuus mennä erilaisella hevosella niin het menossa. Enpä oo ennen menny suokilla, joka olis kevyt suusta ja yhteistyöhaluinen. Tuli kamalasti mieleen Bronca sillon kun se tuli, aika oli samanlainen kaveri.

Tänään sain tehdä aamutallin taas ja vähän innostuin. Siivosin taas vähän perusteellisemmin sitten tallissa ja järjestelin tavaroita, kun se pelkkä karsinoiden siivoaminen ja lakaisu ei riittänyt :D

Onneksi kuitenkin tänään pääsee kotiin, koska on jo omien poikien selkään ikävä!

Kerrankin ihana talvipäivä!

Voi että mä tykkään tälläsistä talvipäivistä, kun on aurinkoista ja pakkasta alle 10°C. Naama ei jäädy ja kaikki on kivaa. Tällästä talvella pitäis aina olla!

Tallilla oli pientä kriisiä, kun siellä oli joku sulake menny jostain niin valoja oli melko rajoitetusti sisällä, mutta onneks on aurinko. Ajattelin mennä Rikun kanssa kentälle pyörimään, kun eilen oli vapaapäivä ja kuka nyt haluaisi tälläisellä säällä mennä maneesiin pyörimään? No okei, olisin mennyt mutta ajattelin ettei kuitenkaan mennä rankasti vapaapäivän jälkeen, niin käytetään kaunis ilma hyväksi. Ties koska taas tulee kissantappopakkaset.

Riku oli alkuun.. pässi? Se olis vaan juossu selkä notkolla pää ylhäällä ja loikkinu kummallisesti, aina kun yritti taivuttaa johonkin suuntaan. Pidätteet ei menneet ollenkaan läpi, joten jo alku"käyntien" aikana päätin, että tänään on siis siirtymispäivä. Mahdollisimman pitkässä muodossa tietysti. Vielä oman pienen vaikeusasteen tekee se että kenttää ei ole aurattu, eli siellä on semmoinen kiva pikkuhanki, eli saatiin todellakin hyöty irti tästä treenistä!

Ekaks tehtiin ihan vaan ravi-käynti-pysähdys-peruutus-ravi siirtymisiä, että saatiin kunnolla pidätteet ja taivutukset läpi (tehtiin siis isolla ympyrällä). Hetken aikaa meni, että herra alkoi kuunnella, mutta ei tarvinnut kauaa rääkätä tuota inhokkisarjaa, vaan heti kun alkoi kuunnella siirryttiin tekemään laukka-ravi-laukka siirtymisiä niin että pikkuhiljaa tehtiin tätä niin että tultiin 4 askelta laukkaa, 4 askelta ravia ja neljä askelta laukkaa jne.. Kun nämä sujui niin hienosti vasempaan kierrokseen, niin päätin että nyt lopetetaan tähän ja mentiin sitten vaan eteenalas loppuravit ja käveltiin muutama kierros. Herra oli vähän hämmentynyt, kun lopettettiin niin lyhyeen, mutta kun noita pieniä tottelevaisuusongelmia on ratsastaessa ollut, niin ajattelin palkita, kun kerrankin käyttäytyi ihan asiallisesti pitkästä aikaa. Lopuksi käytiin vielä maastakäsin kävelemässä muutama kierros pitkin talliympäristöä ja sitten Riku sai onnellisena mennä syömään päiväheiniään.

Pitää ruveta vissiin ratsastaessa käyttämään takasissakin putseja, kun Riku oli polkaissut itseään toisen takajalan ruununrajaan kentällä mennessä. Ja pitää saada joku kuvaamaan pitkästä aikaa, tympii itseäkin tälläinen kuvaton kirjoittelu!

Mutta hyvää päivänjatkoa kaikille, meikäläinen menee viettämään loppupäivän koulussa!

Onni on vaihtoehtoiset tavat liikuttaa hevonen.

Eilen ajattelin olon olevan sen verran parempi, että voisin ratsastaa pojat. Tietysti oli aivan jäätävä pakkanen, maneesissa oli molemmat lämpöpuhaltimet päällä ja silti meinasin olla aivan syväjäässä. Tosin Rikun kanssa siellä pyörittiin se kaksi tuntia ja keskityttiin pelkästään isolla pääty-ympyrällä siihen että se menee rennosti pitkässä muodossa, sekä käynnissä, ravissa että laukassa. Herrassahan oli aavistuksen virtaa, kun oon ollut kipeänä ja se oli 4 päivää liikuttamatta ja toissapäivänä mentiin kentällä ehkä 20min ku oli niin kylmä.

Riku oli siis aavistuksen virtaisa ja se ilmeni sillä että se huusi joka välissä ja yritti hyppiä ja loikkia joka suuntaan, eikä meinannut millään malttaa mennä rauhassa. Tunnin jälkeen antoi jo melko hyvin periksi, mutta en ollut ihan tyytyväinen, niin jatkettiin niin kauan että olin! Kyllä se lopuksi meni todella hienosti laukkaakin nenä maata viistäen ja oli karsinassakin oikein tyytyväisen oloinen kun oli saanut tehdä kunnolla töitä.

Matin kanssa en sitten viitsinyt kovin kauaa mennä, kun sen selkä oli niin kipeä, että kun satulaa laittoi selkään oikein väisti alta. Kevyesti vähän ravattiin ja laukattiin maneesissa (siis tämä mun pieni säikky prinsessani ei sanonut MITÄÄN niistä huutavista puhaltimista!). Matin heitin vielä sitten ratsastuksen lopuksi seisomaan solariumiin kahdeksaksi minuutiksi, kätevää kun saa heittää hevosen siihen ja viedä tavarat rauhassa paikalleen samalla ja kun olet valmis, hevonenkin on grillattu. Kun nyt on näin kylmä ja Matti meinaa olla jumissa, niin ajattelin että sillä varmaan on tuota talliloimea pakko pitää päällä, vaikka tallissa ollaan plussan puolella. Olen yrittänyt vältellä turhaa loimitusta, koska Matilla hiertyy lavat herkästi, mutta pakko taas luovuttaa ja pitää sitä loimea päällä.

Tänään oma olo heitti jotenkin huonommaksi ja aamun vietin halaillen posliinikuningasta, niin jätin valmennukset väliin, mutta ajattelin ettei noita nyt voi jättää huomioimatta. Riku kun on kokenut konkari kävelykoneiden kanssa, niin en epäröinyt hetkeäkään heittää sitä kävelemään sinne 45:ksi minuutiksi. Samalla sitten hoidin Matin haavat (se yksi etujalan haava ei sitten meinaa millään mennä umpeen!) ja Matti kauhisteli kävelymatolla kävelevää hevosta. Raukka tuijotti kauhuissaan, kun toinen lompsii menemään :D

Selkää ruuna ei enää arkonut niin pahasti, mutta jonkin verran niin hieroin sitä hetken ja heitin taas loimi päällä karsinaan. Pitää joku päivä kokeilla mitähän tuo sanoisi kävelykoneesta. En tiedä onko sitä Ruotsissa sellasessa koskaan käytetty, epäilen että on, mutta kun en ole varma niin tahdon apulaisen, jonka kanssa voi tuon Rikun seuraksi sinne heittää. Olipas sekava lause!

Riku sai vielä seistä solariumissa hetken kun kävelykoneesta sen kävin noukkimassa ja voi että se nautti siitä! Oli niin tyytyväisen näkönen otus, kun sai oikein paljon huomiota.

Ihanaa kun ei tarvi jättää liikuttamatta, kun ei itse siihen kykene!

Mä opin ihan liian hyvälle tuolla tallilla...

Elämäni nainen.

Bronca VII - tutummin Bronca, Ronkeli, Prinsessa, on kyllä ehdottomasti minulle SE hevonen, jonka kanssa koettiin kaikki ja luotiin sellainen ystävyysside ettei tosikaan. Vaikka Riku onkin myös hyvin tärkeä, se valitettavasti jää Broncalle joissain asioissa kakkoseksi (mutta se ei tokikaan tee siitä huonoa, harvoin löytää elämässään montaa sellasta elukkaa jota rakastaa koko sydämestään).
 

Kaikki alkoi kun muutimme isolle maatilalle ja aloimme etsiä toista ratsua Rölli ponin seuraksi, että päästään äidin kanssa yhdessä maastoilemaan. Jotain kautta sitten äiti alkoi tutkia PRE:itä myyvää sivustoa ja hoksasi, että hei nämähän ei olekkaan niin hintavia! Bronca oli alusta asti sellainen josta äiti sanoi, että tuommonen kiva harrastetamma maastoiluun ja se oli päätetty sitten että jos videolla näyttää hyvältä otetaan se. No siinähän kävi niin, että äiti ihastui myös ihanaan komistusoriin Pateen ja koska se nyt on selvää, että sen oli pakko saada se, niin ostettiin molemmat. Pelkkien kuvien ja videoiden perusteella. Ollaan fiksuja hevosenostajia! 

Syyskuussa 2006 pihaan kaartoi sitten hevosrekka ja kyydistä paljastui liiiiiihava ja äärettömän suloinen valkoinen tamma ja hieno ori. Samana iltana käytiin vielä kävelemässä hiittitiellä vähän ja Bronca vaan täpytti eteenpäin, eikä olis malttanut kävellä. Se kuulemma oli ennen vain jonkin pienen tytön maastoratsuna, ts. saanut aina mennä vaan lujaa. 

Sileällä Bronca oli aivan susi, turta suusta, herkkä pohkeista, halusi vain juosta kovaa, eikä osannut mitään. Siis mitään, laukannostot oli jotain niin hankalaa että huhhuh. Maastossa vaan täpistiin ja poikitettiin ja klonksutettiin suuta. Olin kisannut Röllin kanssa esteitä ja olin omasta mielestäni täysin esteratsastaja, mutta kun Broncalla ei voinut hypätä, koska se ei osannut, en nähnyt sen ratsastsamisessa mitään järkeä. En halunnut täpisevää harrastehevosta vaan estehevosen. Sileällä työskentely oli mielestäni aivan turhaa ja tylsääkin vielä. Pari vuotta kitkutin, pikkuhiljaa hypittiin 40-50cm esteitä silloinätällöin. Bronca oli niin kuuma ja hankala ettei se ollut kivaa. Ainoa mistä pidin sen kanssa, oli maastossa täysiä laukkaaminen toisen kanssa kilpaa. Siihen asti kunnes piti pysähtyä, se ei nimittäin ihan helpolla onnistunut. Mutta voitettiin aina ja kaikki, isoista pieniin. Bronca oli nopein hevonen millä ikinä olin ratsastanut ja todella kilpailuhenkinen. Se ei päästänyt ketään ohi ja jos joku oli kahta metriä lähempänä Bronca jostain repi vielä enemmän vauhtia pieniin jalkoihinsa. 

Ensimmäiset kaksi vuotta meni tapellessa. Inhosin Broncalla ratsastusta, se oli vaikea, eikä kuunnellut, saatikaan oppinut mitään. Itse en ollut yhtään sen parempi, olin melko jääräpäinen teini ja jossain vaiheessa kaikki meni niin pahasti pieleen, että halusin lopettaa koko harrastuksen. Meidän kemiat eivät vaan kohdanneet ollenkaan. Kaksi kuukautta olin ratsastamatta, en tehnyt mitään muuta kuin autoin aamu- ja iltatallien tekemisen kanssa. Mutta hevoskärpänen on juurtunut niin syvälle, etten voinut olla pois hevosen selästä kauemmin. Kun seuraavan kerran kiipesin Broncan selkään jokin oli muuttunut. Se antoi periksi ja kuunteli. Minäkin olin rauhallisempi. En tiedä oliko se omasta asennemuutoksesta kiinni, en enää yrittänyt tehdä Broncasta täydellistä, vaan aloin vaan harrastaa. Siitä alkaen kaikki tuntui menevän täydellisesti. Bronca kehittyi huimaa vauhtia ja mitä enemmän se oppi uutta, sitä enemmän innostuin kouluratsastuksesta. Hyppäsimme edelleen, koska Bronca osoitti melkoista lahjakkuutta esteiden ylityksessä, mutta en koskaan saanut enää esteistä sitä tunnetta, kuin kentällä jotain tehtävää tehdessä. Se, että sain sen hevosen jota olin pari viimeistä vuotta vihannut tekemään kentällä täysin ilman varusteita liikkeitä vaativan B:n tason liikkeisiin asti, oli jotain aivan mieletöntä. 

Seuranmestaruuspronssia vuonna 2007

Aloitimme kisaamisen kouluratsastuksessa ja joka kisoista vietiin kotiin ruusuke. Saimme myös jonain vuonna seuramme mestaruuspronssia junioreissa. Pikkuhiljaa lähdimme myös kisaamaan esteitä. Bronca oli sellainen, että se ei mennyt yli, ellet itse ole varma ja koska Rölli oli aina mennyt kaikesta yli, olin vähän epävarma Broncalla hypätessä ja se usein menikin ohi tai kielsi. 70cm tasolta saatiin muutamia nollatuloksia, mutta 80cm ei ehditty montaa kertaa mennä ja niistäkin paras kai 12:lla virhepisteellä. Kotona kaikessa rauhassa hypättiin kuitenkin 110cm tehtäviä ihan kevyesti. Kisoissa vaan jännitti kamalasti. 

Aloin pitää Broncan haastavuutta sen parhaana ominaisuutena ja rakastin sitä kun se oli niin vaikea ja prinsessamainen. Broncalla tehtiin varsa siinä välissä, kun en vielä oikein tykännyt siitä, mutta valitettavasti se varsa menehtyi 3,5 kuukaden ikäisenä suolikierteeseen. Rocco oli maailman iloisin ja sympaattisin varsa mitä olen nähnyt ja siinä oli todella paljon sellaisia piirteitä mitä Rikussa on. Edelleenkin harmittaa ja surettaa menettää niin hieno varsa. Sen jälkeen Broncalla ei enää yritetty varsaa kun päätettiin aloittaa kisaaminen. 

Kaikki tämä tapahtui vuodessa, oltiin päästy pitkälle todella lyhyessä ajassa, mutta ilmeisesti meitä ei oltu tarkoitettu yhdessä kisaradoille. Eräissä alue-estekisoissa Pietarsaaressa alkuvuodesta 2009, Bronca tuntui alkuverryttelyssä oudolta. Se tuntui ontuvan vähän alkuraveissa, mutta kuitenkin lopetti hetken päästä. Verkkahypyt sujuivat ilman ongelmia, mutta radalla se ei suostunut menemään ensimmäisen esteen yli millään. Se oli todella outoa  ja seuraavana päivänä se jo ontui selvästi. Ei auttanut kuin viedä se eläinlääkärille, vain todetaksemme että hankoside on rikki. Siellä kuulemma näkyi jotain vanhaa jännevammaa, josta me ei tiedetty ja jalka ei sitten enää kestänyt rankempaa treeniä. Bronca meni ratsastuskieltoon. Meni hetken aikaa, kun mietin mitä haluan tehdä ja niin sitten meille tuli Riku, koska halusin jatkaa kilpailemista. Bronca sai vain olla ensimmäisen vuoden, kun jalkaa paranneltiin. Sittemmin opetin sen kärryjen eteen, koska kärryt eivät varanneet niin paljon painoa suoraan jaloille, niin jalka kesti sellaisen liikutuksen. Kärryteltiin pitkän aikaa, kunnes kärryt ja silat lähtivät opetukseen menvän varsan mukana. Pikkuhiljaa ratsateltiin hiljaa ja rauhallisesti, ei kuitenkaan mitään rankkaa. Jossain välissä liikutus jäi, kun Mattikin oli mukana kuvioissa ja aika ei riittänyt kolmelle hevoselle. Bronca jäi ilman liikutusta. Huomiota se kyllä sai aina, harjailin ja vain silittelin sitä pitkiä aikoja.

Minun oli myös pakko hakea se tarhasta, koska siitä tuli jossain välissä niin nirso, ettei muut saaneet sitä tarhasta kiinni. En koskaan taluttanut Broncaa narusta, tai riimussa, se seurasi minua irti joka paikkaan. Kotona menin myös paljon ilman varusteita ja jalkavamman jälkeen lähes aina jos menin selkään niin en käyttänyt varusteita. 

Nyt kun jalkavammasta on neljä vuotta aikaa, Bronca kestää pientä kevyttä liikutusta kovalla alustalla, mutta esteitä se ei enää koskaan hypi ja maastoon päästään laukkaamaan harvoin, mutta se tulee aina olemaan meillä, koska en voi luopua jostain niin rakkaasta.

Lopuksi vielä todella lyhyt videopätkä Broncasta. Suurinosa videoista missä mennään koulua/ilman varusteita on kadonneet kuin tuhka tuuleen, joten tässä pätkässä lähinnä kuvia ja videoita parista ensimmäisestä estevalmennuksista ja jotain pätkiä ensimmäiseltä talvelta.