Universumi vastustaa vol. ???

Pikkuhiljaa tuntuu että universumilla on mulle joku tähdellisempikin tulevaisuus kuin kouluratsastajan ura. 

 Olen nyt ensimmäistä kertaa ikinä valmistautunut kisoihin niin huolellisesti kuin ihminen vaan voi. Ohjelmat tuli selkärangasta ja koko viikon hinkkasin niitä Rikun kanssa järjestelmällisesti. Pidimme myös kaksi kevyttä maastoilupäivää välissä. Lauantaina hinkkasin melkein 2h Rikun kanssa ohjelmia läpi, ennenkuin oripoika antoi periksi ja meni molemmat aivan tajuttoman hienosti. Pesin hevosen ja nypin harjan ja siistin vuohiskarvat. Kiillotin, venytin, kylmäsin jalkoja, seisotin solariumissa, pesin varusteita ja loimitin. Sunnuntai aamuna nousin aikaisin letittämään (ensimmäistä kertaa koskaan onnistuneesti, letit ovat kuulemma edelleen siististi päässä), kiillottamaan, venyttelemään, puunaamaan varusteita vielä vähän lisää ja kävelyttämään.

Olin myös todella ajoissa kisapaikalla. Hevonen oli tyytyväinen ja rento, juuri päiväruokansa saanut. Kaikki meni hienosti. Pieni paniikki hiipi sieluun, kun äiti ei vastannut puhelimeen ja sillä tietysti oli meidän rekisterikirja, kun rokotuksia ei vieläkään olla saatu kipaan. 

No äiti kuitenkin ilmestyi ajoissa paikalle ja ajattelin että noni ei mitään hätää, aikaa on hyvin ennen meidän lähtöä.  Mentiin sitten näyttämään rokotuksia ja kas kummaa, kun sieltä nyt puuttuikin joku merkintä vuoden 2010(!!) syyskuulta! Tosiaan, mehän ollaan tapeltu rokotusten kanssa vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka monella eläinlääkärillä tarkastettu että ne menee oikein ja kisattukkin on näillä jo kaksi vuotta niin nyt sitten sieltä löytyy joku härö. Ainoa selitys mikä keksittiin oli, että meillä on joku rokotus vielä jossain lapulla erikeen ja yritettii saada eläinlääkäriä kiinni, että hän olisi voinut todentaa, että ne rokotukset on syynätty sen miljoona kertaa ja on ihan ajantasalla. Mutta kun ei, ell on sairaslomalla niin ei saa puhelimen kautta kiinni, niin ei auttanut kuin todeta että ei sitten, mennään kotiin. 

Arvatkaapa se ketutuksen määrä, kun kerrankin osuisi sellainen äärettömän hyvä päivä hevosella kisoihin ja ette pääse starttaamaan?

Nii-in..

No käytiin sitten vain pakkaamassa Matti kyytiin ja äiti vei pojat mukanaan Pohjanmaalle rääkättäviksi ja täällä minä nyt olen yksin ja kokoajan paniikissa että tallille pitäis lähteä, mutta kun ei voi. Joten nyt tulee pieni kuukauden breikki postailuun, kun meikä käy töissä ja lukee. 

Palaillaan astialle toukokuun lopussa!

Matti, myyntivideo.

Voi ei, kun rupesi videoita selaamaan ja miettimään kaikkea työtä mitä tuon eteen on tehnyt, niin ei tekisi ollenkaan mieli luopua, mutta ei auta :(

Urheilija ei koskaan ole ehjä.

Pienimuotoisen kiukkukohtauksen saatuani autokorjaamossa, äijät sai kuin saikin Saabin takasin elävien kirjoihin ja perjantaina päästiinkin jo valmennukseen! Ja saatiin taas kokea millaista on kaksi virtaisaa hevosta melkein kahden viikon liikuttamattomuuden (pääsin tallille n. 4 kertaa sinä aikana) jälkeen.

Riku nyt meni tunnin nätisti, tehtiin sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa. Ihanan semmoinen rento, mutta jäntevä kaveri. Ulkona oli niin hieno ilma, että ajattelin käydä maastossa köpöttelemässä sitten kunnon loppukäynnit ennen Matin tuntia ja lähdettiin köpsöttelemään. Noh, kun oltiin sen 20min kävelty lähdin kävelemään takasin tallille ja Riku aloitti sen hillittömän pikakäyntioperaationsa, jonka sitkeästi yritin estää pysäyttelemällä herran parin askeleen välein. 

Tämä tietty aiheutti pienelle pojalle kiukuttelukohtauksen ja sain oppia, että Riku on keksinyt uuden liikkeen. Mullehan on tosiaan esitetty kaikki courbetesta capriolen kautta espanjalaiseen käyntiin, mutta perjantaina kokeiltiinkin takajaloilla kävelemistä! Sehän ei ole uutta, että oripoika hyppää niin pystyyn kun pääsee ja siitä hyppää eteenpäin ja tätä odotin nytkin, kun se hyppäsi niin pystyyn, että hevonen ilman Rikun luonnotonta tasapainoa olisi mennyt nurin, mutta ei. Se vaan lähti kävelemään eteenpäin. Jos se ei olis kävellyt ojaan oltaisiin varmaan tallin pihaan asti köpötelty kahdella jalalla. 

Ja tavalleen uskollisena, kun oltiin saatu osoittaa mieltä niin sitten käveltiinkin täysin rauhassa ja rentona loppumatka. Että mä rakastan tuota otusta, kun se on niin outo! Ainoa vaan, että reväytin uudestaan tuon olkapään joka alkuvuodesta meni Ypäjällä. 

Sitten meidän Matti (joka muuten nyt olosuhteiden pakossa on pakko myydä pois, jos jotakuta kiinnostaa!), jonka kanssa oli pitkästä aikaa estetunti. Harjoiteltiin pitkää esteväliä laukkaa lyhennellen ja pidentäen. Lisämaustetta tunnille toi oviaukossa lapioiva ratsastuksenopettaja, joka päästeli pelottavia ääniä heilutellessaan lapiota. Muutama pieni sinkoaminen ja kauhea jännitys, mutta saatiin kuin saatiin suoritettua ihan nätisti aina tehtävät. Pikkuhiljaa myös pelotus unohtui ja saatiin aika laaja skaala siihen meidän esteväliin. Laukka-askeleet meni siinä 8-15 väliä, että kyllä jätkästä säätövaraa löytyy ihan reippaasti! 

 

Sitten tapahtui jotain outoa, käveltiin ihan rentona pitkin ohjin niin tämä yhtäkkiä vetäsi hillittömän yksittäisen pukin. Lensin kaulalle istumaan ja onnistuin taas venäyttämään polveni, nilkan ja sitten myös sen toisen olkapään. Matti kyllä hienosti odotti että kiipeän takaisin satulaan ja jatkettiin matkaa niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. 

Molemmat on kuitenkin olleet todella paljon edukseen nytten ja Matti alkaa olla teknisesti taas siinä pisteessä että estekorkeutta voi alkaa nostella ihan reippaasti, kun tämä kouluratsastuskuuri on tehonnut. Harmi sinänsä, että tuosta on pakko luopua, mutta ei voi mitään.

Tälle viikolle onkin sitten mukavasti tekemistä, kun Rikun kanssa mennään Niihamaan tuuppailemaan kilpaa taas. Sitten pojat lähteekin kuukaudeksi äidin hellään huomaan, että saan viettää ajan nenä kirjassa ennen pääsykoetta. Työtkin alkaa lauantaina ja sain vihdoinkin varattua ajan laserleikkaukseen. Hyvästi pullonpohjat!

 Loppuun vielä näitä isän napsimia kuvi jätkistä. Eikö oo söpön pinkkejä ja miehekkäitä?

Kiukutti kun ei saanukkaan mennä lujaa

Voi nyt PIIP

Joo-o, blogi pitelee nyt hetken hiljaiseloa, koska tuo viikko sitten huollossa ollut auto levis uudelleen, eli tallille en taaskaan pääse kovin tiheään, riippuen kuinka saan autoa lainaksi. Eikä ota päähän yhtään!