Hyvän mielen liikuntaa.

Paha hevosenomistaja minä. Asutaan maneesitallilla ja sateisella säällä ei inspannut tehdä muuta kun siivota karsinat ja kuurata hevoset. Hyi hyi. Tänäänkin vaan kävin Sepen kanssa superpitkällä aamulenkillä ja käytiin isän kanssa katsomassa isotätiäni.

Täällä tuli eilen vettä niinku aisaa, oli ihan järjetöntä ajaa moottoritietä kun ei eteensä nähnyt ja auto lähtee koko ajan luistoon. Kävelin sen kymmenen metriä autolta talliin niin olin aivan läpimärkä. Onneks pojat oli iloisia ja tyytyväisiä, kun saivat kunnon puunauksen.

Toissapäivänä sitten tein sen ison urakan, menin Hööksin liikkeen kautta tallille. Ostin nyppimiskamman ja letityslankaa.

Ensimmäisenä, käytin hyväksi kauniin päivän ja suht lämpöisen ilman ja pistin Matin liinan päähän ja maastoestepellolle. Juoksuttelin ensin pitkään siinä nurmella, että näkee pitääkö hokit hyvin vaikka on vähän kosteaa ja hyvinhän ne piti. Verryteltiin oikein kunnolla syksyn viimeistä maastoesteiden opettelua varten. Käveltiin alkuun bankettia pitkään. Ensin matalilta kohdilta ylös ja alas, sitten pikkuhiljaa ylös matalalta ja vähän korkeammalta alas. Tätä niin kauan että sujui epäröimättä ja sitten kokeiltiinkin tulla ylös sitä toisiks korkeinta kohtaa. Hienosti Matti tuli ylös siitä! Jätettiin sitten banketti hautumaan, keväällä sitten reenataan vasta sitä korkeinta kohtaa.

Sitten muutaman kerran semmoisia minitukkeja lämmittelyksi yli ja että saadaan mieli oikeeseen paikkaan. Tukit sujuu jo ihan rutiinilla, niistä mennään yli jo kuin vanha tekijä (alkuunhan pelkäsi niitäkin kuin hullu). Sitten kerran yksi vähän isohkompi tukki (ehkä n. 70cm korkea?). Sitten kaksi kertaa se järkyttävän pelottava muovitynnyrieste, jota silloin kun ekan kerran Mattia maastossa hypytin maasta kauhisteltiin vaikka kuinka kauan, nyt se meni toisella yrityksellä yli! Pari kertaa kokeiltiin sitä ja kun nämä aiemmin jo opetellut eseteet sujui pelottomasti, kokeiltiin sitä yhtä Matin mielestä kamalinta kapistusta: uutta mökkiestettä. En voinu uskoa silmiäni, kun rakas neuroottinen otukseni loikkasi itsevarmasti ensimmäisellä kerralla yli! Kehuin sen maasta taivaaseen ja hypättiin vielä kerran. Sitten ajattelin lopuksi vielä muutaman kerran kokeilla hautoja, kun niitä vielä vähän aristelee ja tälläkin kerralla ei meinannut haluta tulla perässä pikkuhaudan yli. Kuitenkin kun ensimmäisen kerran tuli yli, niin sitten ei enää ollutkaan ongelmaa, eikä mokoma kuoppa ollut yhtään pelottava. Siinä kävellessä isolle haudalle hypytin kerran rengasesteen, joka meni taas ihan helposti, vaikka sekin on aiheuttanut sydämentykytyksiä, kun maastoilemassa ollaan ja kävellään ohi. Ison haudan yli ruuna hyppeli innoissaan, eikä tietoakaan että olisi pelännyt. Kun tultiin kaksi kertaa hienosti yli, niin päätin että tähän on hyvä lopettaa. Nyt ne pelottavimmat ja kummallisimmat esteet sujuivat. Jätetään kevääseen hautumaan ja sitten ehkä jo uskaltaudun ilmoittamaan meidän kenttävalmennukseen! 

Rikun kanssa kun oli jo pimeää, niin tungin pojan täyteen heijastimia ja lähdettiin Teivoon käppäilemään. Riku on kyllä ihana, kun ylitetään iso tie sillalla niin se tuijottaa hämmentyneenä kun autot menee ali, mutta koskaan ei oo pelännyt mitään. Elättelin toivoa, että Teivossa olis harjoitusratojen valot päällä, mutta eihän ne nyt ollu, pöh. No suunnistajien poluilla oli valot ja ne valaisi yhden ehkä n. 500m pitkän lenkin, jota sitten pyörittiin hetken aikaa. Siinä oli joko loivaa ylämäkeä ja jyrkkä alamäki (koko lenkki pelkkää mäkeä) tai sitten päin vastoin. Me mentiin nyt kun siellä ei ollut paikalla muita niin päin, että jyrkkä ylämäki, loiva alamäki. Kerran loppuun tultiin toisinpäin. Käveltiin ensin muutamaan kertaan ja sitten ravissa jonkun nelisen kierrosta, en pitänyt kirjaa. Rikulla olis vielä piisannut intoa, mutta mun tuli kylmä niin lähettiin köpsöttelemään takas tallille päin. Ihanaa, kun tonne pääsee ratsastelemaan kunnon teille ja sää käydä moikkaamassa meidän raviotuksia, jos ne nyt sattuis joskus oleen pihalla kun siellä käy :D

Kuitenkin siis nypin poikien harjat. Matista en ollut varma kuinka se suhtautuu, mutta ilmeisesti laukkauran aikana on tehty tuota, koska ei korvaansa lotkauttanut vaan seisoi nätisti paikallaan ja antoi nyppiä koko harjan. Siitä tuli niin komea, kun tähän asti sillä on aina ollu sellanen järkyttävä fiskars-leikkaus, kun olen ollut laiska ja vaan vähän lyhentäny. Nyt kerrankin se näyttää ihan fiksulta ratsuhevoselta.

Rikun harjan kanssa meinas lähteä ikä ja terveys! Nypin sitä ensin vaikka kuinka kauan, mutta sitten oli pakko vaihtaa humane pulling combiin, ettei sen kaula kipeydy nyppimisestä. Varmaan tunnin vielä yritin sitä yhtä kohtaa saada ohuemmaksi, mutta kun ei! Tulihan siitä sillälailla siisti, ettei sen harja oo noin järkevän näköinen ollut aikoihin, mutta täytyy sen ohentamista jatkaa vielä, kun se edelleen on sellanen järkyttävä pehko, jolle ei pysty tekemään mitään.

  

 Ja voi tätä iloa, huomenna mennään poikien kanssa käymään klinikalla raspaamassa hampaat! Tätä oon odottanu vaikka kuinka kauan!

Vielä lopuksi, 6.12 olis Vesilahdella estekisat, sinne mennään sitten jätkien kanssa testaamaan miten esteet sujuu! Mun ekat estekisat yli vuoteen!

Pöhkö ori

Riku on kyllä pöhkö otus! Tänään aattelin hypätä sen kanssa rataesteitä pitkästä aikaa, kun suunnittelin vähän tähän seuraestekisoja. Josko mentäis sinne alottelijoiden sekaan keilaamaan yks 50cm luokka :D

No siis ensin tämä jättiläiseste oli ristikkona. Riku hyppäsi hyvin, mitä nyt vähän esteen jälkeen innostui, mutta este pysyi ylhäällä eikä juossu läpi! Kerran tais vaan rysäyttää siitä nostamatta jalkojaan. Nostin sitten sen siihen n.50 senttiin ja sitten riemu repes! Kolme kertaa taidettiin päästä yli niin että minä määräsin tahdin, mutta sitten Riku innostu niin, että suurinpiirtein kaksi askelta ennen estettä vaan räjähti eteenpäin ja kauhea loikka yli. Kerran kun kehuin sitä esteen jälkeen kun teki hyvän hypyn, toinen ohja irtosi ja sitten tulikin muutama pieni ilopukki, ennenkuin ohjan sain takasin käteen. Aivan ihana tuo otus, kun se on niin innoissaan.

Talvirenkaatkin saatiin Rikulle tänään alle, nyt on molemmilla pojilla nastat alla. Keskiviikkona raahasin Jonnan tallille mukaan, mutta kun sillä raukalla edelleen käsi paketissa, niin mentiin irtojuoksuttaan poikia maneesiin. Siellä ne pöljät telmi aivan onnessaan, spurttaili, leikki, keuli ja pukitteli. Olivat varsin tyytyväisiä tälläsestä liikutusmuodosta, niin nätisti taas oltiin sitten tallissa.

Muuten tässä ei mitään kummallisempia oo tapahtunu. Tuolloin keskiviikkona liiton kuivaleirillä Total Combattia ja on EDELLEEN joka paikka aivan saamarin kipeä. Etenkin kyljet, jalat ja yläselkä joutui koville. Että mä kaipaan sitä salilla käyntiä (no okei tanssia kaipaan eniten), mutta eipä tässä hevosilta muuta ehdi harrastaa, kun suunnitelmana olis koiran kanssa vielä mennä johonkin suojelua tai tokoa harrastamaan. Eikä haittaa, hyvästä kuntoilusta nuo elukatkin käy!

Mulla muuten palaa ihan just pinna ton Rikun tukan kanssa. Se on niin paksu, ettei se pysy ranskalaisella letillä millään, kun se ei mikään pitkä oo. Eikä ilmeisesti kasvakkaan, koska siihen ei oo koskettu kahteen vuoteen ja se on jämähtäny tohon pituuteen. Ei auta, kun käydä ostamassa nyppimiskampa ja aloittaa sen harventaminen, että saatais kisoihin letityksestä vähän vähemmän stressaavaa (jos sitten sais tehtyä sykeröt, nyt kun ei saa kun ne menee päällekkäin vaikka kuinka paksuja yrittäisit tehdä). Matinkin tukka pitäisi kyniä. Plus sitten vielä, että kummankin vuohiskarvat pitäis kyniä. Kaikki pitäis kyniä! Onneks noita ei oo tarvinnu klipata vielä koskaan :D

Minun äitini on kuin villasukka.

Elikkäs, pieniä mukavia tapahtumia viime aikoina ja mietiskelin, että miksi ihmeessä en aiemmin ole postannut näin tärkeästä asiasta? Äidistä.

Vaikka mun elämässä ei kaikki ookkaan mennyt putkeen, niin äitiin on aina voinu luottaa. Ollaan äidin kanssa oltu aina todella läheisiä, kun olin pieni ja äiti oli töistä tullessa väsynyt, jos joku soitti sanoin tyynesti puhelimeen, että äiti nukkuu nyt sitä ei saa häiritä. En voi kuvitella, että äiti vois olla millään lailla parempi, se ei oo ikinä painostanu mua, vaan korostanut, että saan tehdä elämässäni just sitä mitä itte haluan, tukenu vaikeina aikoina, pitänyt kuria ja ollut mukana kun iloitaan.

Äiti on rakastanut hevosia pienestä asti ja mua ei millään lailla painostettu hevosten pariin. Äiti on aina korostanut, että jos mua ei kiinnosta, niin ei tarvitse. Kuitenkin hevoset vei ja nyt siitä on tullut meille semmonen mukava yhteinen juttu, kaikkein parasta on lähteä maastoon äidin kanssa ja joulumaastosta on meille jo tehty perinne.
Se, että mulla on kaks hevosta ja mahdollisuus kilpailla on täysin äidin ansiota. En voi millään tarpeeks kiittää, että äiti rahottaa mun valmentautumisen ja kilpailemisen ja on niin aktiivisesti siinä mukana! Tällä hetkellä äiti myös kustantaa mun asumista, että saan opiskella kunnolla pääsykokeisiin, eikä tarvi yrittää sovittaa sitä hevosten ja työn kanssa. Mä oon niin kiitollinen, että äiti on tehny siitä mahdollista ja välillä tuntuu, että äiti tekee mun eteen liikaa, vaikka tiedän, etten mä tätä kaikkea ihan ilmaseks saa, silti saan todella paljon. Hevoset ja kaikki lähtis kuitenkin aika vinkiää pois jos en niitä hoitais kunnolla ja ne vaan seisois tallissa tylsiintyneinä, tai en oikeesti yrittäis opiskella parhaani mukaan.

Mulla on maailman paras äiti, enkä koskaan vaihtais pois (vaikka pahinpana teinirageaikana niin sanoinkin) <3

Äiti nauraa meidän nauruamme,

itkee kyyneliämme,

vastaa meidän rakkauteemme,

pelkää meidän pelkojamme.

Äiti elää myötä iloissamme,

huolehtii kaikkia huoliamme

ja kaikki toivomme,

kaikki unelmamme äiti toivoo

ja uneksii kanssamme.

YRa:n seuranmestaruus.

Huhhuijaa, nyt ois kisat takana. Oli muuten varsin positiivinen kokemus! Meidät oli pistetty varsin järkevästi niin että oltiin molempien lukkien verkkaryhmistä ensimmäinen ratsukko, eli mun ei tarvinnu olla maneesissa yhtään ylimäärästä. Aattelin kanssa, että en sinne mene ennenkun on sen 10min verkkarykäyksen paikka. Kenttä vaan valitettavasti oli sitten jäätyny (sanonko mitä mieltä oon tosta pakkasesta?), eikä siinä oikein voinu mennä ku käyntiä. Kävelin sitten jonkun puolisen tuntia, tein väistöjä, pysähdyksiä ja muutamia peruutuksia. Isolla kahdeksikolla jopa vähän ravia, ettei ihan kylmiltään lähdetä maneesiin.

Maneesille kävellessä oripoika jo vähän nousi ryhdikkäämmäksi ja sisällä oli sitä mieltä, että hei täällä saa tyhmäillä. Siellä oli tutun valmennusryhmän lisäksi kaks hevosta (toinen täysin vieras, toinen semmonen joka ei oo meidän kanssa koskaan ollu samalla tunnilla), niin kai se hämmensi tarpeeks, kun aika nopeasti Riku alkoi keskittyä työskentelyyn ja meni suht nätisti. Rentoitui jopa pätkittäin. Pysyttiin kyllä visusti sillä odotuspuolella eikä menty radalle muiden kanssa verkkaamaan, niin sekin kai helpotti, että oltiin tavallaan "keskenämme".

Ekana luokkana siis A-merkin kouluohjelma, jossa ratsastettiin sekä senioreiden seuranmestaruus, että Ylöjärven kaupunginmestaruus. Käytiin ennen suoritusta kiertämässä rata, niin Riku vähän katto tuomaripöytää sen olosena, että pohti voisko sitä säikkyä. Rikuhan ei siis koskaan oo säikkyny yhtään mitään, joten unohti aika nopeasti senkin. Vähän oli semmosta pientä tuntua kun lähdettiin suoritukseen, että Riku meinas vähän mennä omia teitään, alun ravivoltti ja s-vaihtoura ja toinen voltti menikin siis siihen että yritin saada pidätteitä läpi, eikä tullut niin tasaisia taivutuksenvaihtoja. Muuten rata meni todella hienosti! Riku kuunteli ja malttoi odottaa, muutamia pieniä omia mokia tuli sinne, mm. en uskaltanut keskiaskellajeja ratsastaa tarpeeksi eteen, kun pelkäsin Rikun lähtevän lapasesta ja kuumiavan liikaa ja sitten vetävän ranttalipoo. Älyttömän nätisti kuitenkin saatiin rata suoritettua ja tasainen suoritus saatiin aikaan, vaikka jätkässä olis kyllä ollu virtaa vähän liiankin kanssa.

Tulokseksi saatiin 64,815% ja tällä luokan toinen sija ja seniorimestaruus hopeaa! Tämäpä olikin Rikun toinen seuranmestaruus sijoitus, kun vuonna 2009 saatiin Ilmajoen ratsastajissa vastaavaa pronssi. Jätkä oli hieno ja olin niin ylpeä, tuo oli ehdottomasti meidän paras helpon A:n rata ja prosentitkin parhaat. Ehkä tää tästä ja tuo hevonen oppis ettei kisatilanteissa saa aina pöllöillä, vaan nykyään mennään niinku minä sanon.

EDIT.


Palkintojen jaossa piti sitten olla vähän isoa oria, kun pistettiin ruusuke päähän ja noh.. ainakin kunniakierros oli näyttävä!

Toisena luokkana Vaativa B:2, johon en verkannut niin kauan, kun luokkien välissä ei ollut paljoa aikaa. Meitä oli muutenkin luokassa vaan kolme, joten verkkasin ihan radan puolella tällä kertaa ja Riku alkuun oli vähän pörhöllään, mutta taas nopeasti rauhottui ja alkoi tehdä niinkun pyydetään. Päätin, että kokeilen vähän erilaista taktiikkaa. Tähän asti olen paljon yrittänyt saada vaihdot tehtyä kunnolla ennen rataa, nyt päätin etten tee yhtäkään suoraa vaihtoa ennen kuin vasta suorituksen aikana. Toimi! Vaihdot tuli just siinä missä piti ja Riku ei rynninyt yhtään, vaan malttoi jäädä kuuntelemaan. Toinen mitä pelkäsin oli se kammottava vasen sulkutaivutus.. No ei mitään pelättävää, Riku teki nätisti, mutta vähän turhan suorana, etupää olisi saanut johtaa enemmän. Minä olin vaan tyytyväinen kun se suostuu kiukkuamatta tekemään sen sulun! Siitä kun on tullut kisoissa jonkinnäkönen mörkö, Lappeenrannan kisoista asti se on vaan ollut sitä mieltä että kyseistä liikettä ei tarvi radalla suorittaa. Käynnit nyt ei koskaan oo ollut meidän vahvin laji, kun Riku on niin malttamaton, mutta tehtiin historiaa. Lisätty käynti oli ainut käyntipätkä, jonka se oikeasti KÄVELI! Koko ajan käveli, vähän ehkä turhan reippaasti, mutta se käveli! Mä pidätin hengitystä, ettei se vaan lähtis raviin.

Olin itte vähän poikki edellisen radan jäljiltä, kun siellä piti ratsastaa niin paljon, että tein paljon virheitä sitten toisella radalla. Typeriä puolipidätteen unohtamisia ja valmistelujen vähyyttä, mutta ainakin hevonen teki parhaansa. Parhaimmasta vaihdostakin saatiin jo 6,5. Tuloksena 60,938%, joka on meidän toisiksi paras tulos ja tällä kolmannelle (eli viimeiselle) sijalle.

EDIT.


Kauttaaltaan hyvät kisat, olin tyytyväinen, ettei se hevonen hyppiny seiniä pitkin niinkun alkuodotus oli.

ps. Mattiparka kengitettiin tänään, raasu oli niin tokkurassa rauhotuksen takia, että melkein sääliksi kävi.

Pikapäivitys kisojen alla.

Huomenna siis olis luvassa seuranmestaruudet. Kisat luonnollisesti kotimaneesissa. Ohjelmina A-merkki (sennumestaruus) ja VaB:2 (avoin).

Ohjelmat tuttuja, miljoona kertaa koluttuja (jes), mutta mikä mua hirvittää on se, että Riku oli taas perjantaina megaääliö tunnilla, poukkoili vaan ja örväs muiden perään ja oritti taas (tai tyhmäili, en oo ees varma). Ratsastin tunnin vielä tunnin jälkeen kentällä, ennenkun sen sai oikeesti ratsastettua läpi niin, ettei se saanu slaagia joka jumalan asiasta. Eli siis viis minuuttia ennen Matin valmennuksen alkua sain Rikun talliin.
Matilla oli kouluvalmennus ja se meni ihan jees, harjoiteltiin muutamia kohtia K.N:n ohjelmasta, joka kisattiin tänään ja jossa kisattiin junnumestaruus. Matti oli tosi kiva, ensimmäistä kertaa sitä sai ratsastaakkin kunnolla ja siihen sai vaikuttaa.

Tänään sitten Rikun kanssa menin kentälle ajatuksena, että me tuupataan koulua just niin kauan, että joka ikinen osa kummastakin ohjelmista, joiden tiedän aiheuttavan ongelmia mennään läpi niin kauan että ne sujuu ongelmitta (eli käyntiosuudet, sulut, vaihdot keskilaukan jälkeen, siirtymiset, väistöt, KÄYNTI ylipäätään). No hittovie eihän mun kovinkaan paljoa tarvinnu sen kanssa tehdä, kun se teki niin nätisti kaiken mitä pyydettiin! Se käveli rauhassa, teki sulut kiukkuamattta (lämpiämisen jälkeen), avot nyt on viimeaikoina sujunu muutenki nätisti, mutta etenkin vasenta sulkutaivutusta kiukkuaa niin pirusti. Nyt ei mitään. Teki kaiken niinku pyydettiin, ei hötkyillyt, taipu kun kumiletku, jopa taivutuksen vaihtelu onnistu, vastalaukat moitteettomia, vaihdot loistavia, lisäykset mahtavia, väistöt meni tarpeeks sivulle ja ARGH! Kertokaa mulle mitä ihmettä ton orin päässä oikeen liikkuu? Se on aivan mahtava kotona, kun muita ei oo paikalla, mutta valmennuksissa ääliö. Kun lähdetään kodin ulkopuolelle, se on herrasmies ja käyttäytyy nätisti. Kun käydään kotonakotona se on hieno, eikä välitä siitä "omasta laumasta" mitään, jota se melkein kaks vuotta siellä vahti. MIKSI se puolen vuoden jälkeen on ruvennu temppuilemaan täällä valmennuksissa?

Ärsyttää lievästi ja mietin, että mitähän kisatilanne tekee? Onkohan se asiallinen, vai meneekö pitkin seiniä? Jos on oma ittensä tulee meidän parhaat suoritukset ikinä todennäkösesti, jos menee pitkin seiniä, menee huonommin ku mitä Ypäjällä tänä vuonna.

Päivitellään huomenna kuinka käy.

Keskiviikkohöpinöitä

Ensinnäkin, mulla on menossa kriisi tuon ulkoasun kanssa, yrittäkää kestää että se vaihtelee, kokeilen erilaisia juttuja. Tosin jos jollain on hyvä idea, niin ehdottakaa toki.

Seinäjoelta kotiuduttiin eilen illalla, hevoset tallissa sopivasti ruoka-aikaan. Jutta käy valmentamassa myös Pohjanmaalla, jossa aloitin hänen valmennuksissa Broncan kanssa vuonna kivi ja nakki, ennen Tampereelle muuttoa. Joten, kun kerran paikanpäällä oltiin, niin menin Rikulla molempina päivinä äidin mukana valmennuksiin. Saatiin myös otettua vähän uusia rakennekuvia Rikusta. Laatu ei päätä huimaa, kun oli jo hämärää.

Mutta ensin, perjantaina kävin valmennuksessa molemmilla pojilla, ennen kuin lähdettiin ajelemaan. Koulutunnilla ei tehty mitään varsinaisen erikoista, keskihalkaisijaa suoraan, hevonen vain asetettuna ravissa ja laukassa (ja loppuun vielä laukassa vaihto keskihalkaisijalla). Riku meni koko tunnin suht nätisti, kyllä sitä vähän nyppi joku taas ja meinas muutamaan kertaan prostestoida ja ruveta taas hönöilemään. Varsinaisesti tällä kertaa kontrolli hävis vasta loppuraveissa. En tiiä mikä sille taas tuli, mutta se olis vaan juossu täysiä eteenpäin, piti mennä vaikka kuinka kauan pientä volttia ennenkun se rauhottu. Sitten saatiin muutama kierros hyvää ravia kumpaankin suuntaan ja loppukäynneissä taas se oli olevinaan niin niin oria. Hyppäsin alas pistämään loimea päälle, niin taas tää ääliö sai päähänsä, että mut olis kiva astua. Yritä nyt siinä sitten kiivetä takas selkään, kun oripoika olis vähän lemmekkäällä tuulella..


Estevalmennuksessa Matin kanssa ei hypitty isoa, keskityttiin laukan kokoamiseen. Eli siis ensin piti kääntää keskihalkaisijalle, jonka alussa kaksi ravipuomia, sen jälkeen laukannosto ja 8m voltti puomin (myöhemmin ristikon) yli. Mattiparalla meinas vähän kärytä kahden viikon hyppytauon jälkeen ja kiire olis ollu kova. Kuitenkin se teki muutamia ihan siistejä suorituksia, mitä nyt ensimmäiset hypyt ristikolle oli aavistuksen liioiteltuja :D



"TAMMOJA!!!"

Siitten pohjanmaa kuulumisia:

Lauantaina siis suunnattiin äidin kanssa valmennukseen, minä Rikulla, äiti Patella. Kätevää, kun tallille, joissa tunnit pidettiin niin on meiltä matkaa vain jonkun kilometrin verran niin saa hyvät alkukäynnit. Pate ei niin taas tykänny, kun Riku tuli perässä niin jäätiin vähän kauemmas. Riku ei oo koskaan ollut riippuvainen muista hevosista, vaan sen kanssa on voinut tulla ja mennä miten vaan, mutta se on nyt keksinyt, että kun kaveri katoaa näköpiiristä se on aivan kamalaa. Joten sille iski kriisi, kun Pate ravaili kauemmas. Kerran meinas jopa hypätä pystyyn, mutta ehdin kääntää voltille, ennenkuin etujalat nousi kovin ylös. Aika nopeasti saatiin taas perille, että sillä ei oo mitään väliä missä kaveri menee, pelkästään käynnillä pääsee eteenpäni (eikä millään ihmeellisellä ravikäynti teputuksella).

Tunti meni sitten aivan loistavasti. Riku oli todella hyvä ja ihana ratsastaa. En enää muista mitä tehtiin, mutta hienosti se meni! :D Kotimatkallakaan ei enää Paten temppuilut ja kauemmas meno olleet yhtään kamalia.

2011

2009 on poika vähän muuttunu :)

Sunnuntaina myös tallille meno sujui nätisti, Riku ei yhtään hötkyillyt Paten perään. Nivelet tällä kertaa päässä, kun äiti halusi kokeilla Patelle meidän kankia. Tunnilla harjoiteltiin etu- ja takapään hallintaa. Tultiin n. 5m uralta keskemmälle linjalle ja käännettiin vuoroin takapäätä sisään ja ulos, tai etupäätä ja takaisin linjalle. Siis piti kääntää vaan sitä osaa hevosesta mitä käskettiin. Rikulle todella hyvä harjotus, koska se tykkää punkea lapojaan aina sinne suuntaan mihin ei saisi. Vähän tuo poika on pönkkö ratsataa nivelillä, se on niillä melko epätasainen päästään (voi olla myös, että meillä on ihan vääränlaiset kuolaimet), kangilla on todella tasainen suustaan ja muutenkin toimii kevyemmillä avuilla. Lopuksi Jutta vielä kiusas mua ja mun piti tulla sitä samaa linjaa sulkutaivutuksessa ja avotaivutuksessa ja taivutuksen vaihto siinä keskellä. Riku oli hieno! Ai että olin ylpeä mun pojasta. Laukkatyöskentelyssä tulin edelleen uralta sisällepäin ja avoa. Oli muuten vaikeeta, kun hevonen veti uralle koko ajan. Mutta hienosti Riku teki ja Juttakin kehui, kuinka se teki nyt niin hienosti töitä. Ruvetaan kuulemma tekemään tutkimuksia, että mikä on syynä siihen, että se on niin idiootti kotona valmennuksissa.

Yhdeksän vuoden elon jälkeen tuo ori on vihdoin alkanut osoittaa kiinnostusta tammoihin. Tähän mennessä ei oo korvaansakkaan lotkauttanut, vaan on ollu enemmän ruunien ja toisten orien perään. Kuvattiin kentällä niin Riku olis vaan halunnu jutella pihaton tammoille :D

Matti on nyt vähän ollut kevyemmällä liikutuksella ja sitä on vaan juoksuteltu.

Suunnitelmana oli, että kuvattaisiin ratsastelua Broncalla, Luddella ja Patella, mutta minä hieno lahopää jätin videokameran muistikortin kotiin ja kun pimeellä mentiin niin kameralla ei saanut edes kuvia.

Kävi sitten niin, että äiti ratsasteli Broncalla samaan aikaan kun itse pyörin Luddella kentällä. Kyllä siitä huomaa, että äiti on sitä liikutellut nyt säännöllisesti. Kun ekat kerrat menin sillä, niin se oli vähän laiska ja kamalan jäykkä. Nyt se oli edelleen jäykkä, mutta selvästi yhteistyöhaluisempi. Alkuun se sai jonkun kiukkupersekohtauksen, kun olin sitä mieltä, ettei ulkopohjetta vastaan pungeta joka ikisessä kulmassa ja raviin siirtyessä ei lähdetä juoksemaan pää pystyssä selkä notkolla (etenkään kun tietää minkä tasoisesta hevosesta on kyse). Tuli siinä vähän pukkia ja jotain ihme tasajalkahyppyjä, mutta sen jälkeen ei kiukutellut kertaakaan. Tehtiin vähän väistöjä ravissa ja laukassa muutamia vaihtoja, ei mitään kummallista. Käynnissä kokeiltiin sulkua ja takaosakäännöksiä. En hirveästi viittinyt rääkätä Luddea, kun äiti ei kuulemma sillä viikolla ollut selkään ehtinyt.

Äiti myös joku aika sitten totesi, että haluaisi nähdä, kuinka mulla menee Paten kanssa nykyään, jos ratsastaisin sillä. Pate on sellainen yhden ihmisen hevonen ja muistan alkuun, että jos sen joku muu kuin äiti talutti tarhaan niin se oli kaks viikkoa aivan kauhuissaan kaikesta. Ratsastelin sillä jonkin verran Broncan rinnalla, kävin muutamissa kouluvalmennuksissakin. Huonolla menestyksellä. Pate on niin herkkä, etten sillon saanut edes ottaa ohjia käteen, tai se sinkosi johonkin toiseen ulottuvuuteen. Se myös jännitti vieraita ihmisiä selässään. En tainnut mennä kuin alle 10 kertaa ja viimeisimmästä kerrasta on jo kolme vuotta aikaa.

Needless to say, jännitti ihan pirusti, kun laitettiin Patea kuntoon.

Ja ihan turhaan vielä. Pate oli kyllä jännittynyt, kun siellä taas joku vieras selässä ja alkuun olisi vaan keskittynyt kattelemaan tammoja, mutta jotenkin sain sen aina hetkittäin kuuntelemaan ja menemään muutamia rentoja askelia. Sain jopa ottaa ohjista ihan oikeasti kiinni! Sain pitää koko ajan tuntuman ja ottaa pidätteitä ilman, että poika vastusteli. Jopa taivutus ja asetus kumpaankin suuntaan saatiin ihan rehellisesti läpi ja pätkittäin löytyi hyvä rento peräänanto. Laukassa selkeästi helpompi ratsastaa, kuten Pate aina ollut. En meinannut vaan vielääkään muistaa, kuinka herkkä se oli istuin avuilla. Vähän ajattelin taaksepäin niin tämä herra töksähti heti käyntiin, vaikka ajattelin vaan siirtyä kevyestä ravista istumaan ja kokoamaan vähän laukannostoa varten :D aina hetkittäin tuli näitä tahattomia siirtymisiä, kun on vähän herkempi otus, kun mikään muun millä ikinä oon mennyt. Kuitenkin ratsastuksellisesti aika samanlainen kuin Riku. Ainoa ero oikeastaan on, että Pate on sen miljoona kertaa herkempi avuille, ympäristölle ja ratsastajan mielialalle. Siinä on hevonen, jonka selässä ei oikeasti SAA ajatella yhtään mitään tai mistään ei tule mitään. Mutta nyt osasin jo ratsastaa Patella ja osaan nyt arvostaa sitä, enkä ihmettele enää että äiti on siihen niin rakastunut. :)

Minä ja Pate vuonna 2008

Isä lupas tulla tallille kuvailemaan joku päivä, eli kyllä niitä päivitettyjä ratsastelukuviakin on tiedossa!

Nyt jatkan tätä sairasteluani (joku ihme flunssakin iski, migreeni on kylässä jo kuudetta päivää). Hyvää marraskuuta vuan kaikille.

Possu sanoo röh röh.

En tiiä oonko koskaan maininnut, mutta Rikulla on hassu tapa röhkiä/öristä ratsastaessa. Etenkin kisoissa tuo hassu ääni rupeaa naurattamaan kuskia. Ääni syntyy, kun ori on sitä mieltä, että häntä komennetaan väärin, tai sitten hän on hyvin tyytyväinen ja ääni on vähän erilainen riippuen kummasta on kyse.

Tänään öristiin taas urakalla. Menin siis ilman satulaa maneesiin tuuppaamaan koulua. Ärsyttää, mutta kun se ratsastaminen on niin paljon helpompaa, kun satula ei oo tiellä. Poitsu oli vähän jäykähkö, joten aattelin tehdä vähän avoja ja väistöjä, että saadaan paikat auki, kun huomenna olis valmennus tiedossa. Poika oli hieno, kuunteli kuskia ja örähteli kulmissa. Tein havainnon, että Riku kaatuu vähän kulmissa sisälle.
Se menee näennäisesti siististi, taivuttaa ja asettuu ja jalat pysyy samalla uralla. Kaatumista en oo koskaan satulan kanssa huomannut, mutta nyt kun meni ilman sitä niin sen huomas. Se ei ollut iso asia ja aika nopeasti muutamalla napakalla sisäpohkeen napautuksella kulmassa ongelma oli pois. Jännää kuinka paljon sitä huomaa erilaisia asioita, kun satula ei oo tiellä ärsyttämässä (oon kehittänyt tällä viikolla angstin satuloita kohtaan ja mennyt vaan ilman). En vaan pysty rentoutumaan samalla tavalla penkin kanssa.

Mutta eniveis, saatiin taivutukset ja väistöt läpi ja tässä tein päivän toisen havainnon: mulla on paha tapa jäädä väistöissä puristamaan pohkeella ja vetämään vastakkaisesta ohjasta. Kuitenkin ilman satulaa tätä ongelmaa ei ollut vaan oma ratsastuskin on parempaa, en nojaa ohjiin, muistan irrottaa pohkeen kyljestä ja ilman erityistä ajattelua osaan antaa avut tarpeeksi pieninä ja useasti yhden ison avun sijaan. Tän kun sais siirrettyä satulaan niin olis munkin istuntaongelmat pois. Tai sitten anon erillistä lupaa, että saisin kisata ilman satulaa. Kumpihan onnistuu helpommin? :D

Maneesiin sitten tuli muitakin hevosia kesken laukkatyöskentelyn ja kuten nyt Riku on keksinyt, niin kotimaneesi + muut = orihetki. Noh tiettyhän se nytkin sitten yritti juosta ja olla vähän pörhöllään, mutta kun minähän en siellä selässä pysy jos tuo alkaa teutaroimaan niin pakkohan se oli pistää ruotuun. Laukassa totteli kyllä varsin hienosti ja vaihtojakin tehtiin muutamat, mutta ravissa sitten olisi mielummin vaan tuijotellut muita ja mennyt haistelemaan. Tehtiin siis ensin normaalia 10m volttikahdeksikkoa (siis molemmat voltit 10m, ei niin että kaksi volttia tuolla matkalle) ja kun se sujui niin pienennettiin voltit kuuteen metriin. Tehtiin siis vähän kokoamista siinä ja enemmän taivutusta. Kun sekin rullas nätisti niin lähdettiin uralle loppuverryttelyyn. Ensimmäisen kierroksen ravasi nätisti pitkin ohjin ja venytti eteen, mutta muisti sitten, että ainiin nythän pitikin keskittyä muihin. Ei auttanut kun ottaa ohjat uudestaan käteen ja neuvoa pojalle miten sitä loppuravia mentiinkään. Loppujen lopuksi se ravas nätisti pitkänä ja rentona ja loppukäynnitkin saatiin käveltyä muiden ravaillessa ja laukatessa.

Yleensä kun talliin tullaan takasin niin Riku tervehtii Mattia, mutta tänään oli niin kiltisti, ettei päästänyt pihahdustakaan vaan käveli karsinaan ja rupes mutustaan heinää heti kun suitset saatiin päästä. Kummallinen mies.

Ostin Hööksistä juoksutusjärjestelmän ja testasin sitä tänään Mattiin. Mokomalla kun on taas selkä jumissa, kun tulee viileämpää, niin en jaksa sinne selkään mennä turhaan kiukkuamaan. Tiesin kuitenkin, ettei tuo ruuna tykkää siitä takajalkojen taakse tulevasta osasta, joten en pistänyt systeemiä kiinni niin, että se olisi rajoittanut liikkeitä mihinkään suuntaan. Oon kyllä Mattia juoksuttanut kahdella ohjalla joskus alkuun kun en uskaltanut sen selkään, kun se oli niin huonossa kunnossa eikä mitään lihaksia ja sillon se tottui siihen, että takajalkojen takaa kulkee naru. Tästä kuitenkin aikaa jo jonkun kaksi vuotta melkein niin aattelin, että ruunanrupsukka on moisen jo unohtanut. Ja olihan se. Käynnissä ja ravissa no problem, mutta laukassa se oli kamala ja pitki pukittaa ja keulia. Kyllä se lopuksi sen sitten hyväksyi, kun se ei kerran lähtenyt hyppimällä poies. Pistin vielä loppuravien ajaksi piuhatkin kiinni niin, että Matti venytti eteenalan ja ravaili vielä hetken kumpaankin suuntaan.

Huomenna taas pohjanmaa kutsuu, josko nyt saataisiin jopa videota/kuvia pojista uusia, jos äiti olisi suostuvainen kuvailemaan. Ja pääseepä taas kokeilemaan mitä Bronca ja Ludde tykkää ratsastelusta (vaikka onhan äiti niitä liikuttanut nyt säännöllisesti).

Back to basics ja viikkoyhteenveto

Kisakausi on meidän kohdalta ohi nyt. Tai siis enhän oo kisoissa nyt käynykkään pitkään aikaan, mutta silti. Tiedossa on enään seuranmestaruudet ja Matin kanssa ehkä käydään jossain seuraestekisoissa, mutta mitään vakavamielistä ei mennä ennen helmikuuta.

Nyt on siis hyvää aikaa vähän hengittää ja ottaa askel taaksepäin ja keskittyä pelkkään perusratsastukseen. Oon tässä yrittäny pohtia kaikenlaisia syitä, miks Riku on ollu valmennuksissa niin hormoniensa vietävänä kotona, mutta kun oltiin Ypäjällä ja kotikotona niin se oli ihan oma ittensä. Ensimmäisenä tulee mieleen: heinä. Riku on aina ollut vähän perso ruualle ja se on hyvin kiukkunen jos lähdetään ratsastamaan tai ollaan ratsastamassa ruoka-aikaan. Se osottaa hyvin herkästi mieltä jos ei saa ruokiaan ajoissa. Nyt ongelma ei oo se. Mä epäilen, että se ei saa tarpeeksi heinää, vaikka sen tällähetkellä ainakin ohjeistuksen mukaan pitäis saada reippaasti enemmän kun mitä kukaan muu tallissa saa. Torstaina iltatallin tekijäkin sanoi, että Riku on ollut melkeenpä aggressiivinen kun sille on viety heiniä (yrittänyt napata hihasta kiinni), mikä ei oo ollenkaan normaalia.


Tätä teoriaa oon nyt viikon testaillut niin, että ennen kun meen lenkille, niin heitän pojalle kilon verran heinää ja se saa natustaa ne aivan rauhassa ja arvatkaas mitä? Se on ollu selkeästi rauhallisempi, eilen oltiin maastoestepellolla tuuppailemassa ja siellä oli toinen hevonen, mutta herra ei välittäny mitään.

Eli toinen asia mihin nyt palataan sitten on ne perusjutut. Koko kesä ollaan kisojen lisäksi harjoiteltu aktiivisesti vaativan A:n liikkeitä, joten en tiiä onko sekin sitten osaltaan ressittänyt Rikua, kun tehdään niin paljon. Oripoika on muutenkin vähän tollanen kuuma ja säheltävä tapaus (kärsivällisyys ei aina riitä ratsastajan odottamiseen vaan usein tekee omia päätöksiä siitä mitä tehdään), niin nyt tehdäänkin vaan jonkun kuukauden verran perustyötä askellajien sisällä ja siirtymisiä, sekä pidetään liikunta monipuolisena. Aina kyllä oon pyrkinyt siihen että koulua hajoitellaan korkeintaan 3-4:nä päivänä viikossa ja muut päivät tehdään jotain muuta, mutta aina välillä se unohtuu jos hevonen ei toimi niinkuin pitäisi.


Matin kanssa edetään niinkuin tähänkin asti, pikkuhiljaa. Sen kanssa ei muuta ollakkaan tehty, kun perusjuttuja, koska sen kunto ei ole kestänyt muuta. Kerran ollaan nyt valmennuksessa treenattu laukanvaihtoja ja avoja teen välillä vähän jumpatakseni sitä, mutta muuten aika peruskauraa ruunan kanssa. Talvi sitten treenataankin esteillä josko päästäis aluetasolle kisaamaan keväällä. Rikunkin aattelin ottaa mukaan muutamiin seuraestekisoihin ihan virkistystarkotuksissa. Saas nähdä millasta keilausta siitä tulee!


Sitten, kun tämä pohjustus ja muu höpinä ollaan saatu alta niin tuleepi viikko-ohjelma:

Maanantai: Kuten edellisessä postauksessa selitin, Rikun kanssa käytiin vähän baanailemassa ja Matti jäi liikuttamatta.

Tiistai: olin pääsykokeissa 8.30-16.30 ja koulussa vastaavasti 17.00-20.30, joten ehdin käydä vain siivoamassa karsinat. Kerpele.

Keskiviikko: Rikun kanssa kentällä koulua. Keskityttiin aluksi taivutukseen ja asetukseen ympyrällä ja ravin tahtiin, lopuksi vielä vähän siirtymisiä (käynti-pys.-käynti, käynti-ravi-käynti, ravi-laukka-ravi, ravi-pys.-per.-ravi, laukka, pys.-per.-laukka). Aluksi meinas olla vähän jäykkä tuo mies, mutta kun se siitä vetristy ja maltto kuunnella niin oli se sitten kyllä taas kiva! Mitä nyt kun peruutuksia tehtiin niin se teki kauan hienosti, mutta päätti sitten että en muuten osaa. Rikun inhokkiliike on peruutus, se ei koskaan oo tykänny siitä ja vaikka se peruuttaa hienosti sillon kun peruuttaa, niin joskus se vaan yhtäkkiä jökkäsee ja hyppii pystyyn jos pyytää peruuttamaan (apujen kovuudella ei oo tässä mitään väliä, riittää että ajattelen taaksepäin). Vaatii vähän kärsivällisyyttä ja eteenpänliikkumista, että sen saa suostuteltua taas peruutuksiin. Sitten tekee taas aivan moitteettomasti. Siirtymisistä saatiin oikein mallikkaita ja pikkuhiljaa Riku alkoi keskittyäkkin siihen työskentelyyn, eikä vaan yrittänyt juosta alta.

Matin sitten juoksutin, koska se tuntu olevan vähän jumissa selästään vapaiden jälkeen, niin en turhaan viitti tuota selkävammaista kiusata sillä, että meen selkänä heilumaan. Mulla ei mitään erityistä juoksutussysteemiä oo, joskus juoksutan kahdella ohjalla, mutta jos tarkoitus on vaan vähän irroitella, niin sitten saavat juosta narun päässä suht vapaasti. Matti olikin aivan innoissaan, kun hoksas etten mä yhtään jarruttele sitä. Alkuun toki vaadin vähän rauhallisempaa, että lihakset lämpiää, mutta laukassa sai sitten riehua vapaasti. Kyä sieltä tuli melkolailla pukkeja ja kaikkea jonkin aikaa kumpaankin suuntaan, mutta nopeasti se rauhottui ja meni vaan vähän reippaampaa laukkaa, lätäkön läpi tietysti. Kummallisinta oli se, ettei Matti juurikaan mennyt ristilaukkaa, vaikka se on AINA juoksuttaessa sille ollut kauheen vaikeaa pitää etu- ja takajalat samassa laukassa. Kiva muutenkin katsoa, kun siitä on tullut vähän irtonaisempi ja se nostelee jo jalkojaan eikä pönötä suorilla koivilla menemään.


Torstai: prrrrr.. en enää ees muista mitä oon tehnyt. Pitäis kai kirjotella ylös mitä on tehnyt.

Perjantai: Kiitos migreenin, en päässyt kotoa pois ja luottoliikuttajalta on käsi poikki :(

Lauantai: Nyt sitten vastaavasti Rikun kanssa maastatyöskentelyä. Ensin juoksutin ihan normaalisti, että saadaan lihakset lämpiämään. Se on ihanaa kun Riku toimii juoksuttaessa pelkillä ääniavuilla ja se on niin mukavasti kuulolla. Sitten vaan villaloimi niskaan ja kävelin ja pysähtelin pitkin kenttää, hevonen mukana. Sitten treenattiin vähän tuota juoksemista taluttajan rinnalla. Rikullahan on näyttelytausta Espanjassa ja se on ihan pärjännytkin siellä hyvin, mutta kun siellä tavoitellaan vähän enemmän sitä näyttävyyttä, niin Rikuhan hallitsee sen kyllä! Sen kanssa kun lähtee juoksemaan, se menee heti sellaseen esittelymoodiin ja menee lisättyä ravia vaikka maailmantappiin. Ongelmahan on se, että Espanjassa sitä esitteli raavaat miehet ja minä olen tällänen pieni ja säälittävä, niin ensinnäkään, sen hevosen perässä on aivan mahdoton juosta kun se pääsee vauhtiin ja toisekseen se vähän innostuu turhan paljon. Joten harjoitellaan aina sillon tällön sitä, että voidaan ravata ihan rauhallisestikkin ja pitää olla kuulolla. Lujaa mennään vaan jos minäkin juoksen lujaa. Kestää poikaparalla aina hetki ennenkun menee jakeluun.
Kolmanneksi harjoiteltiin vielä vähän espanjalaista käyntiä. Riku osaa nostaa kumpaakin jalkaa, kun raipalla koskettaa lapaan tai polven taakse (toimii myös takajaloilla), joten nyt harjoiteltiin tätä liikkeessä. Saatiin muutama hyvä askel niin päätin lopettaa siihen.

Matin kanssa käytiin maastossa kävelemässä piiiiitkä lenkki.


Sunnuntai: Halusin läpiratsastaa Rikun kunnolla ja tähän ainut kunnontapa tehdä se on: ilman satulaa. Pyrin aina kun joku hevonen on ihan pakko saada kuuntelemaan niin menemään ilman satulaa, kun jostain syystä mun on helpompi ratsastaa ilman sitä. Äitin kanssa keskusteltiin siitä eilen niin sillä on kuulemma sama. Perinköhän mä kaiken äidiltä? No eniveis, ilman satulaa hevoselta on pakko vaatia enemmän laatua, koska muuten sieltä tulee alas. Etenkin Rikun kanssa, jonka selässä on ihan mahdoton istua, jos se ei oo rento. Jos se vähänkin jännittää tai yrittää lähteä alta, niin siellä istumisesta tulee sellanen akrobaattisuoritus. Käytiin ensin alkukäynnit kävelemässä metsässä ja sitten maastoestepellolle pienelle hiekkaympyrälle tuuppailemaan. Riku oli aluksi sitä mieltä, että tää on se paikka jossa mennään lujaa, joten en pystynyt ravaamaan kuin puoli kierrosta kerralla, kun herra ori vähän rynni ja olisin sieltä tullut alas jos se olis pidempään mennyt.

Vähän siirtymisiä niin johan alkoi kuunnella. Sitten sinne ilmestyi se toinen hevonen, Riku ei hirveästi tehnyt muuta kummallista kuin tuijotti. Ja muahan ärsyttää se jos se alkaa keskittyä johonkin muuhun kuin työskentelyyn. Jäin siis pienemmälle ympyrälle ja yritin asettaa vähän reippaammin sisään aina kun mentiin siitä kulmasta jossa toinen hevonen näkyi. Kun se ei toiminut, niin jossain välissä hoksasin itte että hei, vedän pelkästä sisäohjasta ja ulko-ohja roikkuu löysänä. Siinä kohdassa hakkasin päätäni mielikuvitusseinään. Ei kai se hevonen asetu jos sillä ei oo tukea! Siirryin siis käyntiin ja käynnissä mentini ohi ja keskityin siihen saamarin ulko-ohjaan niin kappas kun yhtäkkiä ei ollut mitään ongelmaa eikä hevonen edes korviaan kääntänyt toisen suuntaan. Eli jes, taas yksi mun pään aiheuttama ongelma, josta jo melkein syyttelin turhaan oriparan hormooneja. No kun itte hoksasin sen ulko-ohjan niin sittenhän mentiin varsin mallikkaasti kaikissa askellajeissa ja pystyin ratsastelemaan sitä ah niin "kamalaa" raviakin vaikka kuinka monta kierrosta ja millasia kiemuroita vaan. Jopa laukanvaihdot onnistui (tämä on ainut tälläinen "hankala" asia minkä pyrin ottamaan aina mukaan yhtenä vaihtona kumpaankin suuntaan per. ratsastuskerta, että siitä tulee Rikulle sellanen normaali juttu ja se lakkaisi kuumiamasta niistä niin älyttömästi). Ilman satulaa herra ei edes yrittänyt vaihdon jälkeen rynniä vaan jäi kuuntelemaan nätisti, joten päätin että nyt riittää, muutama kierros ravia ja metsään köpöttelemään. Hieno jätkä on.

Matin kanssa mentiin maneesiin hetkeksi pyörimään. Olen nyt pikkuhiljaa alkanut ratsastaa Matin maneesiin ja maneesista pois ja se alkaa jo sujua niinkuin normaalilla hevosella (puoli vuotta sitten en ois voinu kuvitellakkaan että olis sen saanu maneesin ovesta sisään selästä käsin, kun se ei halunnut maastakaan sinne mennä). Päädyt oli olevinaan taas pelottavia, mutta kun niistä päästiin ohi niin ei ollut mitään hätää. Ei menty kovin kauaa, kun Matti nyt niin jännitteli taas maneesia, mutta kuitenkin kuunteli koko ajan hyvin. Kun maneesista lähti kaksi ratsukkoa jotka oli meidän kanssa yhtä aikaa, niin Matille tuli pieni hätä kun jäi yksin, mutta kahden kävelykierroksen jälkeen se rentoutui ja päätin että tähän on hyvä lopettaa. Ei siis tehty paljon muuta kun ravia ja muutama kierros laukkaa kumpaankin suuntaan, mutta henkistä liikuntaa oli taas vähän enemmän.


Matti ei enää sinkoa toiseen universumiin, kun se säikähtää jotain, nykyään se vaan säpsähtää vähän, korkeintaan ottaa yhden sivuaskeleen ja välillä vaan pysähtyy pörisemään. Mutta enää ei oo pitkään aikaan tullut sitä normaaliksi muodostunutta rodeoshow'ta. Ja toinen mihin oon tyytyävinen on, että Matti pääsee yli peloistaan, se ei enää jää junnaamaan niihin kohtiin joissa aiemmin säikähti, vaan se kulkee suht rentona kunnes säikähtää uudestaan.

Ja loppuun, VAUVAUUTISIA! Selma ja Bronca on nyt molemmat tiineinä :) Patesta molemmat, mutta kaks näin vaikeeta tammaa, niin me ollaan vaan onnellisia että saadaan tiineiksi (Selman vauva menee neidin omistajalle kiitokseksi, että ollaan niin hienoa tammaa saatu lainata siitokseen ja Broncalta toivotaan tammavarsaa, että saadaan sitten siitostamma siitä).
Äiti kertoi mulle myös kivoja uutisia eilen, mutta ne ei oo vielä varmoja juttuja niin enpäs rupea niitä erikseen hehkuttelemaan:D kerrotaan sitten kun ja jos varmistuu.

+ RIP Hickstead!

Vicille kiitos haasteesta!

Säännöt ovat siis seuraavat:

a) kiittää haasteen antajaa: Elikkäs kiitokset menee Vicille!
b) antaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
- Kaikilla tutuilla blogeilla tämä melkeen on niin taitaapi jäädä välistä.
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

1. Olen kääpiö. No melkeen. Kaikki aina pilkkaa mua kun olen niin lyhyt, vaatteiden löytäminen on mahdotonta ja lastenosastot on jees. Kaverit on semmosia huithapeleita, että kun niiden kanssa lähtee johonkin saan ihan surutta laittaa 15cm korot jalkaan (kengät on muuten love) ja oon silti kaikkia päätä lyhyempi. Samppa sanoo että oon taskukokoinen. Näytän kuulemma kuvissa pidemmältä kuin oikeasti olen. Hehheh.

2. Estetiikka. Isältä perittyä kuulemma, tykkään kaikesta visuaalisesti kauniista, mm. joskus tykkään jostain elokuvasta vain sen takia että se on vaan niin hienosti kuvattu. Valokuvaus myös lähellä sydäntä. Nyt en ole jaksanut pitkään aikaan kameraan tarttua, kun siitä on tullut sellanen massailmiö ja mun innostus yleensä lopahtaa tommosista. Salaa itsekseni kuitenkin kuvailen joskus.



3. Olen tuhoutumaton. Kai. Vaikka sattuis mitä niin muhun ei yleensä jää jälkiä, on esim. hevonen potkaissut rintaan, silmään ja ainoa mitä on enää näkyvillä on hädin tuskin nähtävä arpi silmän alla (tuli vaan sellanen pieni avohaava). Koskaan en ole murtanut luita vaikka olen pahasti lennellyt ja jäänyt monestikkin hevosen alle. Ringetteä pelatessa myös ruhjoin itseäni melko lailla, eikä mitään. Arvetkin yleensä katoavat muutamassa vuodessa.

4. Painajaiset. Olen nähnyt painajaisia miltei joka yö niin kauan kun jaksan muistaa. En tiedä mistä johtuu, mutta olen jo aikalailla tottunut niihin ja ne alkaa olla jo unia muiden joukossa. Jotkut on sellaisia joihin herään ja hetkeen en uskalla nukahtaa, koska jostain syystä nämä unet aina jatkuu siihen mihin jäävät kun herään. Kai se on se vilkas mielikuvitus.

5. Pelkäsin alussa ratsastaa Rikulla. Voiko joku syyttää mua? En ollu koskaan menny niin hienolla otuksella ja pelkäsin, että se menee rikki kun könyän sinne selkään. En siis alkuunkaan kauhistellut sitä, että nyt on ori, äidin oripojalla kun olin jo ratsastellut ja touhunnut ja orivarsoja oli ollut monta. Mutta kun se oli niin hieno! Nyt kun siihen on tottunut ja se tuntuu tavalliselta, niin hämmennyn aina kun katson sen liikettä ulkopuolisen silmin, että kuinka kivasti se liikkuu ja kuinka komee poika se on.


6. Väittely on parasta. Mikäs sen ihanempaa, kun väitellä jostain oikein kiistellystä asiasta? Lukiossa en koskaan pitänyt äidinkielestä, mutta yhdellä kurssilla kun piti väitellä kuolemantuomiosta, niin opettaja tokaisi, ettei ole ikinä kuullut keneltäkään samanlaisia mielipiteitä, kun mitä minä siellä lauoin. Usein tulee mieleen sellaisia asioita, joita muut ei yleensä tule edes ajatelleeksi (kiitti äiti).

7. Innostus sarjamurhaajista. Tää yleensä kauhistuttaa monia, mutta jostain syystä sarjamurhaajat on ihan älyttömän mielenkiintosia. Olisko hiukka hienoa tietää mitä niiden pääkopassa liikkuu? Säälin toki kaikkia uhreja ja se on ikävää, että tämmösiä on, mutta en voi sille mitään, että tuo ihmismieli on niin kiinnostava!


8. Kuriton syöjä. Ruuan suhteen mulla ei oo mitään itsekuria. Äiti ei sitten skitsoa, kun lukee tämän, mutta joskus voi mennä päiväkin niin, että vasta illalla hoksaan, etten oo syöny koko päivänä, tai vastaavasti mässytän kun pieni sika koko päivän. Terveellisen ruuan ohella sitten kaikkea epäterveellistäkin tulee ahmittua. Kiitos Sampan, sitä ruokaa tulee nykyään tehtyä itte vähän säännöllisemmin. Liikun kuitenkin niin paljon tai sitten olen todella huono ruuankäyttäjä, kun paino heilahtelee vain sen +-5kg.