Elikkäs, olen vuonna -91 syntynyt kouluratsatajan alku Tampereelta, omia hevosia tällä hetkellä on kolme kappaletta.
Blogissa pääasiassa varmaan kirjoittelen hevosten reenailuista kisaamisista sun muista, mutta kun tässä tuolee tuon koiraotuksenkin kanssa hääräiltyä niin se on pakostakin mukana.
Esittelyt varmaan siis olisi paikallaan vähän tuntemattomille :)
Ensin minä:
Olen ensi kesänä 20 vuotta täyttävä nuori ratsastaja. Lajini pääasiassa on koulu, mutta välillä tulee esteilläkin kisattua ja kenttääkin olisi kiva päästä kokeilemaan :) Muutin viikko sitten Seinäjoelta Tampereelle opiskelupaikan perään ja kaksi hevosistani (Riku ja Matti) lähtivät mukaan ja muuttivat Ylöjärvelle valmentajani Jutta Kantarin tallille. Valmistun tänä keväänä lukiosta ja yritän päästä lääkikseen tänä vuonna, saas nähdä kuinka saan treenit ja pääsykokeisiin lukemiset yhdistettyä.Hevosia olen harrastanut koko ikäni ja niin kauan kuin muistan perheelläni on ollut hevosia. Ensimmäisen oman ponini sain noin 6 vuotiaana, se oli pieni welsh B-tamma Candita SWE, jonka kanssa varmaan kilpailemisen olisi voinut aloittaa, äidin mukaan kyseessä oli lahjakas poni. Aika ja elämäntilanne ei valitettavasti antanut tuolloin periksi, joten ratastus jäi harratelun tasolle. Samaan aikaan meillä oli myös nuori arabi-tamma Tippa, jonka oikeata nimeä en muista kyllä sitten millään :P
Myöhemmin muutimme pois maalta kaupunkiin ja toinen hevosista piti myydä. Candy lähti ja Tippa jäin, mikä näin myöhemmin ajateltuna oli huono päätös. En pystynyt ratsastamaan Tipalla kunnolla, koska se oli nuori ja hyvin temperamenttinen ja itse olin vielä myös pieni, joten innostus ratsastamiseen laski tuona aikana. Sitten Tippa vaihdettiin sopivampaan welsh cob ruuna Rölliin (Bosvallei's Lando) jolla sitten ensimmäiset kisat kisailinkin esteillä. Siltikään aikaa ei ollut kunnolla valmentautumiseen ja ratsastinkin ehkä vain kerran viikossa ja oma motivaatio ei ollut korkealla, koska Röllikään ei vain tuntunut omalta ja sen kanssa en jaksanut innostua ratsatuksesta tai treenauksesta. Asuimme tuolloin Ylöjärvellä ja kun muutimme sitten Seinäjoelle Rölli muutti mukana ja alkoi tehdä töitä ratsastuskoulun ponina, kun meillä ei ollut aikaa käydä ratsastamassa.
Kesällä 2005 sitten muutimme takaisin maalle ja hevoset tulivat taas omaan pihaan, joten aikaa alkoi olla enemmän, mutta niin alkoi myös olla hevosiakin, kun äiti aloitti tuolloin ravureiden kasvatuksen kasvattajanimellä Nelilyn (linkin sivuille pistän tuolle sivuun). Halusimme maastoilla äidin kanssa yhdessä joten ajattelimme hankkia toisen ratsun Röllin seuraksi. Nettiä selatessaan äiti sitten löysi mukavan oloisen PRE-tamma Broncan, mutta sitten äiti meni ja ihastui sivulla olleeseen PRE-oriin, joten meille tulikin yhden sijaan kaksi uutta hevosta. Kolmeen ratsuun ei ollut aikaa joten Rölli myytiin sille ratsastuskoululle jossa se oli jo tuntiponin virkaa tehnyt ja meille tuli sitten nämä kaksi espanjanelävää.
Kisoissa olen armoton alisuoriutuja. Jännitän niin paljon ja odotan itseltäni liikoja, joten jo viikkoa ennen kisoja ratsastukseni alkaa mennä alamäkeen ja unohdan kaiken mitä osaan ja kisoissa olen täysin jäässä ja tuntuu etten osaa mitään ja sitten suoritus menee huonosti -> itsetunto laskee ja tästä lähtee hyvä kierre, josta nyt yritetään päästä eroon.
Nyt olisi sitten hevosten vuoro
t. Bronca VII "Bronca"
Rotu: PRE
synt. : 07.05.1995, Espanja
Säkä: n. 152 cm
Ko: He A (kisoissa heB)
Re: 110cm (kisoissa 80cm)
Väri: Kärpäskimo
Tullut minulle: syyskuussa 2006
Kun Bronca tuli minulle se ei oikein osannut mitään, se oli ollut pikkutytön maastohevosena, joten se oli tottunut menemään vain kovaa eteenpäin, joten tässäpä olikin 15-vuotiaalle kärsimättömälle tytölle haastetta. Ensimmäiset kaksi vuotta muistan sen tuskailun ja tappelun mitä Broncan kanssa käytiin. Tamma oli itsepäinen kuin aasi ja luonteeltaan muutenkin kuin prinsessa. Sille ei saa suuttua tai sen jälkeen mistään ei tule mitään viikkoon. Muistan kun olin jo lopettamassa koko harrastuksen, kun jokin napsahti. Lakkasin yrittämästä niin paljon ja yhtäkkiä yhteistyö alkoikin sujua. Aloimme kumpikin edistyä hurjaa vauhtia ja näin syntyi kiinnostukseni kouluratsastukseen. Aloin Broncan kanssa kisata koulua seuratasolla hyvällä menestyksellä, joka kisoista tuli sijoitus. Aloin myös hyppäämään ja lopulta aloimme myös kisata esteitä, tammassa kun oli kapasiteettia kuin isossa hevosessa, ainoa ongelma oli kuskin päässä. Koulupuolellakin Bronca alkoi olla tasoltaan vahva helppo A ja muutamat vaativankin asiat saatiin sujumaan. Erityisesti lisäykset olivat Broncalla näyttäviä.
Kuitenkin sitten vuonna 2009 olimme alue-estekisoissa Pietarsaaressa, kun Bronca tuntui kummalliselta ratsastaa, se ei hypännyt yhtä innolla kuin yleensä ja kielsikin ulos jo ensimmäiseltä esteeltä. Seuraavana päivänä se ontui. Ontuminen ei loppunut ja todettiin että jalasta on mennyt hankkari. Ratsastuskieltoon ja siitä päivästä asti se onkin toiminut siitoshevosena. Tosin ensimmäinen varsa kuoli parin kuukauden ikäisenä suolikierteeseen ja toinen syntyi kuolleena, nyt ei olla saatu uudestaan kantavaksi. Jalka on nyt parantunut ihan hyvin ja Bronca toimiikin välillä lastenratsuna ja kärryjenkin eteen nainen opetettiin.
Halusin kuitenkin alkaa kisaamaan aktiivisesti koulua, joten hakuun meni uusi kouluhevonen. Matkaan tarttui sitten seuraava otus ja ehdoton ykköshevoseni (ja syy koko blogin pitämiseen) Riku:
o. Caprichoso XCI "Riku"Rotu: PRE
synt. : 08.01.2002, Espanja
Säkä: n. 163 cm
Ko: Vaativa B
Re: 70cm
Irto: 105cm
Väri: Punaruunikko
Tullut minulle: 23.02.2009
Riku ostettiin kuvien ja videoiden perusteella, mutta kävin ratsatamassa ja valmentautumassa sillä Espanjassa kaksi viikkoa, noin kuukautta ennen kuin se tuli Suomeen. Tasoltaan se oli helppo A, laukanvaihdot, sulut yms. oltiin aloitettu, mutta eivät olleet "vakiutuneet". Riku on luonteeltaan kuin pieni kuriton poika ja musta vähän tuntuu ettei se koskaan tule aikuistumaan. Se tahtoo koko ajan leikkiä ja temmeltää ja tosiaan osaa olla aika jekku kun sille päälle sattuu. Kuitenkin Riku on ehkä suloisin sylihevonen mitä olen kohdannut ja työmotiivi tällä on ihan omaa luokkaansa. Rikulle pahin rangaistus jos se tekee jotain väärin on, että ruvetaan kävelemään tai vielä kamalampaa pysähdytään. Kehujen kanssa saa olla melko säästeleväinen, että saa jotain tehtyä, koska kun Rikua kerran kehuu et enää saa muuta tehtyä kuin sitä mistä menit kehumaan.
Ratsastaessa Riku on vähän malttamaton ja turhan kiireinen, joten se menee helposti pelkäksi säheltämiseksi ja jos se ei ymmärrä pyydettyä asiaa, alkaa armoton kiukuttelu ja herra saattaa pysähtyä paikalleen, eikä liiku ennenkuin itse haluaa. Tosin tuosta jäkittämisestäkin aletaan olla päästy yli. Riku on ensimmäinen näin korkealle koulutettu hevonen jolla ratsastan ja ensimmäinen jolla valmentaudun säännöllisesti ja kisaan. Tosin kisannut olen vain yhden kauden (2010), joten kokemusta puuttuu.
Rikulla myös menin ensimmäiset kansalliset kilpailuni. Ennen Tampereelle muuttoani valmennusta saatiin vain noin kerran kuussa, kun valmentaja tosiaan asuu Ylöjärvellä ja Seinäjoella käy harvemmin, joten pääasiassa tähän asti olen vain ratsastellut itsenäisesti ja lähinnä yksin, koska äiti on ollut niin paljon töissä ettei ole ehtinyt kanssani ratsatamaan. Jälleen ei kovin hyvä treenausmotivaatiolle, mutta Rikun kanssa puuhastelu on mukavaa, joten ratsastin silti, en vain aina jaksanut harjoitella, koska kukaan ei ollut korjaamassa jos teen virheen. Maastoillessakaan tai muutenkaan Riku ei pelkää mitään. Siis yhtään mitään. Korkeintaan jos se yllätetään saattaa ottaa yhden sivuaskeleen, mutta on sen jälkeen täysin normaali. Käyttäytyy muutenkin kaikkialla erittäin hyvin, usein kisapaikoilla onkin kehuttu kun on niin hyvin käyttäytyvä ori.
Esteitä ollaan hypitty vähän Rikun kanssa, irtona on nyt korkeimmillaan hypännyt 105cm, selästä käsin 70cm, tehtäviä 60cm, rataa ei vielä ikinä, mutta kai sekin joskus tulee esiin :) ja nyt kun päästiin tallille jossa on maastoesteitä, niin pääsee poika niitäkin kokeilemaan sitten kesällä ;D
Tällä hetkellä kisataan vaativaa B:tä alue- ja kansallisella tasolla ja tavoitteena tälle vuodelle olisi päästä syksyllä starttaamaan vaativaa A:ta, jotta olisi mahdollisuudet kokeilla mahkuja nuorten SM:issä vielä ensi vuonna, kun ikää riittää, kun oon tällänen mattimyöhänen tän kisailun alottamisen kanssa. Katsotaan mitä tästä tulee, kapasiteettia hevosella piisaa kyllä ihan kansainväliselle tasolle ja valmentaja ja äiti uskoo kuskinkin kykyihin vaikkei kuski aina uskokkaan.
Ja tosiaan Rikun kanssa päästiin Hämeen aluevalmennuksen koulurenkaaseen vuonna 2011.
Sitten viimoinen kavio-otus:
r. Masquerace xx "Matti, Amatsoni"
Rotu: Englannin täysiverinen
synt. : 08.05.2000
Säkä: n. 165 cm
Ko: he B ?
Re: 100cm
Irto: 110cm
Väri: Punaruunikko
Tullut minulle: 25.10.2009
Matti tuli minulle vahingossa. Meillä oli semmonen pieni pv-ruuna joka ostettiin pikkuveljelleni terapiaratsuksi, mutta oli sitten vähän ongelmia sen kanssa (ei ollut lähellekkään mitä sanottiin ja koeratsastuksessa oli vissiin rauhoitettu). Matti vaihdettiin päittäin tähän ruunaan, äiti ei olisi tykännyt, mutta kun kävin katsomassa Mattia minua säälitti sen lihakseton ja luiseva ja selvästi huonokuntoinen olemus ja halusin niin paljon eroon siitä pv:stä että Matti sitten lähti mukaan, vaikka tiesin että sen kanssa alku tulee olemaan hankala. Niinkuin se sitten olikin. Tosiaan Matti oli sairastanut kaviokuumeen, jonka seurauksena sitten sen kunto oli mennyt huonoksi, etenkin kaviot olivat (ja ovat edelleen) kamalat. Sen selkä oli niin jumissa ja kipeä, etten moneen viikkoon uskaltanut ratsastaa sillä, vaan juoksuttelin alun ja yritin saada selkää kuntoon. Lopulta selkä alkoi parantua ja pääsin selkään. Matti ei ottanut yhtään tuntumaa ohjiin ja liikkui eteenpäin niinkuin vanha muuli. Hyppäämisestä se tykkäsi ja Matin entiseltä vuokraajalta kuulin että se on hypännytkin varsin hienosti ennenkuin meni huonoon kuntoon. Entisenä laukkahevosen kyllä tunnisti heti kun meni maastoon, kun eteen tuli hiekkatie hevoselta lähti järki ja kauhea tarve olisi ollut mennä eteenpäin.
Sitten kuitenkin alkoivat ongelmat. Matti alkoi kasvattaa hyvää kaviota meille tullessaan, mutta kun n. puolet kaviosta oli kunnollista, vanha kavio kirjaimellisesti lohkesi irti ja Matti ontui pitkään molempia etusiaan. Kengittämiset eivät onnistuneet millään, koska pikkuherra repi itsensä käytävällä kaikista naruista irti jos joku erehtyi napauttamaan etukavioihin (ihan ymmärrettävää kun tekee kipeää). Muutenkin Matti on hieman draamakuningatar vaikka onkin ruuna. Kuitenkin tuosta kavio-ongelmasta kehkeytyikin sitten 8:n kuukauden sairasloma, joten Matin kanssa ollaan edelleen aika alkutekijöissä, koska vasta kaksi viikkoa sitten olen taas alkanut liikuttaa sitä.
Mutta muutos on selvä, se liikkuu omilla jaloilla eteenpäin, ottaa tukea kuolaimelle ja muutenkin on paljon halukkaampi ja innokkaampi liikkumaan joten tästä se lähtee! Kunto nyt on vielä huonoakin huonompi ja selkä menee hirveän herkästi jumiin, mutta tässä pikkuhiljaa kasvatellaan kuntoa :) valmennuksia ei vielä ajatellakkaan pariin kuukauteen, mutta kunhan kunto kasvaa niin aletaan käydä estevalmennuksissa ja tavoitteena olisikin saada Matti kansallisille esteradoille ja sitten joskus myydä pois ja ostaa tilalle kouluhevonen.
Muuten luonteeltaan Matti on mukava, mutta se on vähän neuroottinen jos liikunta jää vähille ja maastoilu isossa porukassa on mahdotonta tuon kisavietin takia. Muutenkin on vähän säikky ja kiukuttelee herkästi (epäilen että kiukuttelee vain kun lihakset on jumissa), mutta muuten kyllä tekee töitä kun vaan vaatii. Välillä saattaa joutua paniikkiin ratsastaessa ilman näkyvää syytä, mutta sitä ei ole nyt sairasloman jälkeen kyllä tapahtunut, ennen sitä paljonkin. Muuten Matti on varsin mukava poika ja kunhan tästä treenailusta saadaan säännöllisempää niin siitä saa tosi kivan pelin!
Sitten vielä tälläinen pikainen osuus tuolle koiruudellekkin
Saksanpaimenkoira uros Dalmarkens Xato eli tutummin Sepe.
Syntynyt: 25.11.2007
olen aina halunnut seefferin ja sitten -07 sellaisen sain :)
Ehkä maailman isoin nössö, huolimatta tuosta isosta koosta ja hurjasta ulkonäöstä ja äärettömän ihmisrakas. Paimenvietti kyllä on kova ja tallilla tykkäisi jahdata hevosia, kerran jo saanutkin osuman päähänsä kaviosta, jonka seurauksena osa etuhampaista puuttuu. Omalla tallilla tuo nyt on saanukki jahdata hevosia, kun tiedetään että ne omat osas monottaa kun rupeaa tympimään, mutta nyt kun käydään vieraalla tallilla joutuu raasu olemaan hihnassa kiinni niin kauan että oppii ettei saa jahdata. Ja muutenkin että oppii ettei lähdetä vaeltamaan omille teille vaan pysytään mukana. Kerran on jo saanut olla tallilla irti ja ihan hyvin kyllä osasi käyttäytyä.
Kova olisi hinku päästä Sepen kanssa harjoittelemaan suojelua ja ehkä kisaamaan lajissa, näyttelyitäkin voisi kiertää ja ehkä tokoakin koittaa. Kunhan saisi aikaan :D
Hui kun tulikin tavaraa ja mun kirjoittajanlahjoilla on varmasti sekavaa luettavaa, mutta ehkä tästä lähin osaan selittää selvemmin. :)
Rikulla myös menin ensimmäiset kansalliset kilpailuni. Ennen Tampereelle muuttoani valmennusta saatiin vain noin kerran kuussa, kun valmentaja tosiaan asuu Ylöjärvellä ja Seinäjoella käy harvemmin, joten pääasiassa tähän asti olen vain ratsastellut itsenäisesti ja lähinnä yksin, koska äiti on ollut niin paljon töissä ettei ole ehtinyt kanssani ratsatamaan. Jälleen ei kovin hyvä treenausmotivaatiolle, mutta Rikun kanssa puuhastelu on mukavaa, joten ratsastin silti, en vain aina jaksanut harjoitella, koska kukaan ei ollut korjaamassa jos teen virheen. Maastoillessakaan tai muutenkaan Riku ei pelkää mitään. Siis yhtään mitään. Korkeintaan jos se yllätetään saattaa ottaa yhden sivuaskeleen, mutta on sen jälkeen täysin normaali. Käyttäytyy muutenkin kaikkialla erittäin hyvin, usein kisapaikoilla onkin kehuttu kun on niin hyvin käyttäytyvä ori.
Esteitä ollaan hypitty vähän Rikun kanssa, irtona on nyt korkeimmillaan hypännyt 105cm, selästä käsin 70cm, tehtäviä 60cm, rataa ei vielä ikinä, mutta kai sekin joskus tulee esiin :) ja nyt kun päästiin tallille jossa on maastoesteitä, niin pääsee poika niitäkin kokeilemaan sitten kesällä ;D
Tällä hetkellä kisataan vaativaa B:tä alue- ja kansallisella tasolla ja tavoitteena tälle vuodelle olisi päästä syksyllä starttaamaan vaativaa A:ta, jotta olisi mahdollisuudet kokeilla mahkuja nuorten SM:issä vielä ensi vuonna, kun ikää riittää, kun oon tällänen mattimyöhänen tän kisailun alottamisen kanssa. Katsotaan mitä tästä tulee, kapasiteettia hevosella piisaa kyllä ihan kansainväliselle tasolle ja valmentaja ja äiti uskoo kuskinkin kykyihin vaikkei kuski aina uskokkaan.
Ja tosiaan Rikun kanssa päästiin Hämeen aluevalmennuksen koulurenkaaseen vuonna 2011.
Sitten viimoinen kavio-otus:
r. Masquerace xx "Matti, Amatsoni"
Rotu: Englannin täysiverinen
synt. : 08.05.2000
Säkä: n. 165 cm
Ko: he B ?
Re: 100cm
Irto: 110cm
Väri: Punaruunikko
Tullut minulle: 25.10.2009
Matti tuli minulle vahingossa. Meillä oli semmonen pieni pv-ruuna joka ostettiin pikkuveljelleni terapiaratsuksi, mutta oli sitten vähän ongelmia sen kanssa (ei ollut lähellekkään mitä sanottiin ja koeratsastuksessa oli vissiin rauhoitettu). Matti vaihdettiin päittäin tähän ruunaan, äiti ei olisi tykännyt, mutta kun kävin katsomassa Mattia minua säälitti sen lihakseton ja luiseva ja selvästi huonokuntoinen olemus ja halusin niin paljon eroon siitä pv:stä että Matti sitten lähti mukaan, vaikka tiesin että sen kanssa alku tulee olemaan hankala. Niinkuin se sitten olikin. Tosiaan Matti oli sairastanut kaviokuumeen, jonka seurauksena sitten sen kunto oli mennyt huonoksi, etenkin kaviot olivat (ja ovat edelleen) kamalat. Sen selkä oli niin jumissa ja kipeä, etten moneen viikkoon uskaltanut ratsastaa sillä, vaan juoksuttelin alun ja yritin saada selkää kuntoon. Lopulta selkä alkoi parantua ja pääsin selkään. Matti ei ottanut yhtään tuntumaa ohjiin ja liikkui eteenpäin niinkuin vanha muuli. Hyppäämisestä se tykkäsi ja Matin entiseltä vuokraajalta kuulin että se on hypännytkin varsin hienosti ennenkuin meni huonoon kuntoon. Entisenä laukkahevosen kyllä tunnisti heti kun meni maastoon, kun eteen tuli hiekkatie hevoselta lähti järki ja kauhea tarve olisi ollut mennä eteenpäin.
Sitten kuitenkin alkoivat ongelmat. Matti alkoi kasvattaa hyvää kaviota meille tullessaan, mutta kun n. puolet kaviosta oli kunnollista, vanha kavio kirjaimellisesti lohkesi irti ja Matti ontui pitkään molempia etusiaan. Kengittämiset eivät onnistuneet millään, koska pikkuherra repi itsensä käytävällä kaikista naruista irti jos joku erehtyi napauttamaan etukavioihin (ihan ymmärrettävää kun tekee kipeää). Muutenkin Matti on hieman draamakuningatar vaikka onkin ruuna. Kuitenkin tuosta kavio-ongelmasta kehkeytyikin sitten 8:n kuukauden sairasloma, joten Matin kanssa ollaan edelleen aika alkutekijöissä, koska vasta kaksi viikkoa sitten olen taas alkanut liikuttaa sitä.
Mutta muutos on selvä, se liikkuu omilla jaloilla eteenpäin, ottaa tukea kuolaimelle ja muutenkin on paljon halukkaampi ja innokkaampi liikkumaan joten tästä se lähtee! Kunto nyt on vielä huonoakin huonompi ja selkä menee hirveän herkästi jumiin, mutta tässä pikkuhiljaa kasvatellaan kuntoa :) valmennuksia ei vielä ajatellakkaan pariin kuukauteen, mutta kunhan kunto kasvaa niin aletaan käydä estevalmennuksissa ja tavoitteena olisikin saada Matti kansallisille esteradoille ja sitten joskus myydä pois ja ostaa tilalle kouluhevonen.
Muuten luonteeltaan Matti on mukava, mutta se on vähän neuroottinen jos liikunta jää vähille ja maastoilu isossa porukassa on mahdotonta tuon kisavietin takia. Muutenkin on vähän säikky ja kiukuttelee herkästi (epäilen että kiukuttelee vain kun lihakset on jumissa), mutta muuten kyllä tekee töitä kun vaan vaatii. Välillä saattaa joutua paniikkiin ratsastaessa ilman näkyvää syytä, mutta sitä ei ole nyt sairasloman jälkeen kyllä tapahtunut, ennen sitä paljonkin. Muuten Matti on varsin mukava poika ja kunhan tästä treenailusta saadaan säännöllisempää niin siitä saa tosi kivan pelin!
Sitten vielä tälläinen pikainen osuus tuolle koiruudellekkin
Saksanpaimenkoira uros Dalmarkens Xato eli tutummin Sepe.Syntynyt: 25.11.2007
olen aina halunnut seefferin ja sitten -07 sellaisen sain :)
Ehkä maailman isoin nössö, huolimatta tuosta isosta koosta ja hurjasta ulkonäöstä ja äärettömän ihmisrakas. Paimenvietti kyllä on kova ja tallilla tykkäisi jahdata hevosia, kerran jo saanutkin osuman päähänsä kaviosta, jonka seurauksena osa etuhampaista puuttuu. Omalla tallilla tuo nyt on saanukki jahdata hevosia, kun tiedetään että ne omat osas monottaa kun rupeaa tympimään, mutta nyt kun käydään vieraalla tallilla joutuu raasu olemaan hihnassa kiinni niin kauan että oppii ettei saa jahdata. Ja muutenkin että oppii ettei lähdetä vaeltamaan omille teille vaan pysytään mukana. Kerran on jo saanut olla tallilla irti ja ihan hyvin kyllä osasi käyttäytyä.
Kova olisi hinku päästä Sepen kanssa harjoittelemaan suojelua ja ehkä kisaamaan lajissa, näyttelyitäkin voisi kiertää ja ehkä tokoakin koittaa. Kunhan saisi aikaan :D
Hui kun tulikin tavaraa ja mun kirjoittajanlahjoilla on varmasti sekavaa luettavaa, mutta ehkä tästä lähin osaan selittää selvemmin. :)
