Elämäni nainen.

Bronca VII - tutummin Bronca, Ronkeli, Prinsessa, on kyllä ehdottomasti minulle SE hevonen, jonka kanssa koettiin kaikki ja luotiin sellainen ystävyysside ettei tosikaan. Vaikka Riku onkin myös hyvin tärkeä, se valitettavasti jää Broncalle joissain asioissa kakkoseksi (mutta se ei tokikaan tee siitä huonoa, harvoin löytää elämässään montaa sellasta elukkaa jota rakastaa koko sydämestään).
 

Kaikki alkoi kun muutimme isolle maatilalle ja aloimme etsiä toista ratsua Rölli ponin seuraksi, että päästään äidin kanssa yhdessä maastoilemaan. Jotain kautta sitten äiti alkoi tutkia PRE:itä myyvää sivustoa ja hoksasi, että hei nämähän ei olekkaan niin hintavia! Bronca oli alusta asti sellainen josta äiti sanoi, että tuommonen kiva harrastetamma maastoiluun ja se oli päätetty sitten että jos videolla näyttää hyvältä otetaan se. No siinähän kävi niin, että äiti ihastui myös ihanaan komistusoriin Pateen ja koska se nyt on selvää, että sen oli pakko saada se, niin ostettiin molemmat. Pelkkien kuvien ja videoiden perusteella. Ollaan fiksuja hevosenostajia! 

Syyskuussa 2006 pihaan kaartoi sitten hevosrekka ja kyydistä paljastui liiiiiihava ja äärettömän suloinen valkoinen tamma ja hieno ori. Samana iltana käytiin vielä kävelemässä hiittitiellä vähän ja Bronca vaan täpytti eteenpäin, eikä olis malttanut kävellä. Se kuulemma oli ennen vain jonkin pienen tytön maastoratsuna, ts. saanut aina mennä vaan lujaa. 

Sileällä Bronca oli aivan susi, turta suusta, herkkä pohkeista, halusi vain juosta kovaa, eikä osannut mitään. Siis mitään, laukannostot oli jotain niin hankalaa että huhhuh. Maastossa vaan täpistiin ja poikitettiin ja klonksutettiin suuta. Olin kisannut Röllin kanssa esteitä ja olin omasta mielestäni täysin esteratsastaja, mutta kun Broncalla ei voinut hypätä, koska se ei osannut, en nähnyt sen ratsastsamisessa mitään järkeä. En halunnut täpisevää harrastehevosta vaan estehevosen. Sileällä työskentely oli mielestäni aivan turhaa ja tylsääkin vielä. Pari vuotta kitkutin, pikkuhiljaa hypittiin 40-50cm esteitä silloinätällöin. Bronca oli niin kuuma ja hankala ettei se ollut kivaa. Ainoa mistä pidin sen kanssa, oli maastossa täysiä laukkaaminen toisen kanssa kilpaa. Siihen asti kunnes piti pysähtyä, se ei nimittäin ihan helpolla onnistunut. Mutta voitettiin aina ja kaikki, isoista pieniin. Bronca oli nopein hevonen millä ikinä olin ratsastanut ja todella kilpailuhenkinen. Se ei päästänyt ketään ohi ja jos joku oli kahta metriä lähempänä Bronca jostain repi vielä enemmän vauhtia pieniin jalkoihinsa. 

Ensimmäiset kaksi vuotta meni tapellessa. Inhosin Broncalla ratsastusta, se oli vaikea, eikä kuunnellut, saatikaan oppinut mitään. Itse en ollut yhtään sen parempi, olin melko jääräpäinen teini ja jossain vaiheessa kaikki meni niin pahasti pieleen, että halusin lopettaa koko harrastuksen. Meidän kemiat eivät vaan kohdanneet ollenkaan. Kaksi kuukautta olin ratsastamatta, en tehnyt mitään muuta kuin autoin aamu- ja iltatallien tekemisen kanssa. Mutta hevoskärpänen on juurtunut niin syvälle, etten voinut olla pois hevosen selästä kauemmin. Kun seuraavan kerran kiipesin Broncan selkään jokin oli muuttunut. Se antoi periksi ja kuunteli. Minäkin olin rauhallisempi. En tiedä oliko se omasta asennemuutoksesta kiinni, en enää yrittänyt tehdä Broncasta täydellistä, vaan aloin vaan harrastaa. Siitä alkaen kaikki tuntui menevän täydellisesti. Bronca kehittyi huimaa vauhtia ja mitä enemmän se oppi uutta, sitä enemmän innostuin kouluratsastuksesta. Hyppäsimme edelleen, koska Bronca osoitti melkoista lahjakkuutta esteiden ylityksessä, mutta en koskaan saanut enää esteistä sitä tunnetta, kuin kentällä jotain tehtävää tehdessä. Se, että sain sen hevosen jota olin pari viimeistä vuotta vihannut tekemään kentällä täysin ilman varusteita liikkeitä vaativan B:n tason liikkeisiin asti, oli jotain aivan mieletöntä. 

Seuranmestaruuspronssia vuonna 2007

Aloitimme kisaamisen kouluratsastuksessa ja joka kisoista vietiin kotiin ruusuke. Saimme myös jonain vuonna seuramme mestaruuspronssia junioreissa. Pikkuhiljaa lähdimme myös kisaamaan esteitä. Bronca oli sellainen, että se ei mennyt yli, ellet itse ole varma ja koska Rölli oli aina mennyt kaikesta yli, olin vähän epävarma Broncalla hypätessä ja se usein menikin ohi tai kielsi. 70cm tasolta saatiin muutamia nollatuloksia, mutta 80cm ei ehditty montaa kertaa mennä ja niistäkin paras kai 12:lla virhepisteellä. Kotona kaikessa rauhassa hypättiin kuitenkin 110cm tehtäviä ihan kevyesti. Kisoissa vaan jännitti kamalasti. 

Aloin pitää Broncan haastavuutta sen parhaana ominaisuutena ja rakastin sitä kun se oli niin vaikea ja prinsessamainen. Broncalla tehtiin varsa siinä välissä, kun en vielä oikein tykännyt siitä, mutta valitettavasti se varsa menehtyi 3,5 kuukaden ikäisenä suolikierteeseen. Rocco oli maailman iloisin ja sympaattisin varsa mitä olen nähnyt ja siinä oli todella paljon sellaisia piirteitä mitä Rikussa on. Edelleenkin harmittaa ja surettaa menettää niin hieno varsa. Sen jälkeen Broncalla ei enää yritetty varsaa kun päätettiin aloittaa kisaaminen. 

Kaikki tämä tapahtui vuodessa, oltiin päästy pitkälle todella lyhyessä ajassa, mutta ilmeisesti meitä ei oltu tarkoitettu yhdessä kisaradoille. Eräissä alue-estekisoissa Pietarsaaressa alkuvuodesta 2009, Bronca tuntui alkuverryttelyssä oudolta. Se tuntui ontuvan vähän alkuraveissa, mutta kuitenkin lopetti hetken päästä. Verkkahypyt sujuivat ilman ongelmia, mutta radalla se ei suostunut menemään ensimmäisen esteen yli millään. Se oli todella outoa  ja seuraavana päivänä se jo ontui selvästi. Ei auttanut kuin viedä se eläinlääkärille, vain todetaksemme että hankoside on rikki. Siellä kuulemma näkyi jotain vanhaa jännevammaa, josta me ei tiedetty ja jalka ei sitten enää kestänyt rankempaa treeniä. Bronca meni ratsastuskieltoon. Meni hetken aikaa, kun mietin mitä haluan tehdä ja niin sitten meille tuli Riku, koska halusin jatkaa kilpailemista. Bronca sai vain olla ensimmäisen vuoden, kun jalkaa paranneltiin. Sittemmin opetin sen kärryjen eteen, koska kärryt eivät varanneet niin paljon painoa suoraan jaloille, niin jalka kesti sellaisen liikutuksen. Kärryteltiin pitkän aikaa, kunnes kärryt ja silat lähtivät opetukseen menvän varsan mukana. Pikkuhiljaa ratsateltiin hiljaa ja rauhallisesti, ei kuitenkaan mitään rankkaa. Jossain välissä liikutus jäi, kun Mattikin oli mukana kuvioissa ja aika ei riittänyt kolmelle hevoselle. Bronca jäi ilman liikutusta. Huomiota se kyllä sai aina, harjailin ja vain silittelin sitä pitkiä aikoja.

Minun oli myös pakko hakea se tarhasta, koska siitä tuli jossain välissä niin nirso, ettei muut saaneet sitä tarhasta kiinni. En koskaan taluttanut Broncaa narusta, tai riimussa, se seurasi minua irti joka paikkaan. Kotona menin myös paljon ilman varusteita ja jalkavamman jälkeen lähes aina jos menin selkään niin en käyttänyt varusteita. 

Nyt kun jalkavammasta on neljä vuotta aikaa, Bronca kestää pientä kevyttä liikutusta kovalla alustalla, mutta esteitä se ei enää koskaan hypi ja maastoon päästään laukkaamaan harvoin, mutta se tulee aina olemaan meillä, koska en voi luopua jostain niin rakkaasta.

Lopuksi vielä todella lyhyt videopätkä Broncasta. Suurinosa videoista missä mennään koulua/ilman varusteita on kadonneet kuin tuhka tuuleen, joten tässä pätkässä lähinnä kuvia ja videoita parista ensimmäisestä estevalmennuksista ja jotain pätkiä ensimmäiseltä talvelta.