Hei, olen Emma.
Tämän blogin takana rustailee vuonna -91 syntynyt sairaanhoitajaopiskelija Tampereelta, joka on aikalailla kasvanut hevosten keskellä.
Tosiaan hevoshistoriaa on ihan siitä asti, kun olin vielä äitini mahassa. Ensimmäisen ponini sain joskus 5-6 vuotiaana, kauniin rautiaan tamman nimeltä Candy. Candyn kanssa opeteltiin ratsastuksen ja hevosmiestaitojen saloja, kun valitettavasti olin varustettu "nyt kaikki mulle heti" -asenteella ja muistan saaneni jonkinnäköisen raivarin ja vannoneeni lopettavani koko homman, kun en sillon kuusveenä saanut ponille kuolaimia suuhun itse.
Onneksi ikä on tuonut järjen päähän ja hevosteluun. Kouluratsastukseen hurahdin, kun sain hevosen joka ei osannut hypätä ja sille piti opettaa itse oikeastaan kaikki. Samalla myös syttyi kipinä ratsujen kouluttamisesta. Sen jälkeen kun sain Rikun, pitkään ajattelinkin suorittavani ratsuttajan tutkinnon, mutta se on nyt vähän jäänyt. Maalaisjärjellä ja perstuntumalla mennään! Kisaan myös jonkin verran, en mitenkään verenmaku suussa, mutta nähdäkseni miten olen hevosteni kanssa onnistunut. Kärsin myös ihan hirveästä kisajännityksestä, mutta luotan että kunhan tarpeeksi käydään kouluaitojen sisällä mokailemassa, niin jossain vaiheessa alkaa onnistua.
Tosiaan hevoshistoriaa on ihan siitä asti, kun olin vielä äitini mahassa. Ensimmäisen ponini sain joskus 5-6 vuotiaana, kauniin rautiaan tamman nimeltä Candy. Candyn kanssa opeteltiin ratsastuksen ja hevosmiestaitojen saloja, kun valitettavasti olin varustettu "nyt kaikki mulle heti" -asenteella ja muistan saaneni jonkinnäköisen raivarin ja vannoneeni lopettavani koko homman, kun en sillon kuusveenä saanut ponille kuolaimia suuhun itse.
Onneksi ikä on tuonut järjen päähän ja hevosteluun. Kouluratsastukseen hurahdin, kun sain hevosen joka ei osannut hypätä ja sille piti opettaa itse oikeastaan kaikki. Samalla myös syttyi kipinä ratsujen kouluttamisesta. Sen jälkeen kun sain Rikun, pitkään ajattelinkin suorittavani ratsuttajan tutkinnon, mutta se on nyt vähän jäänyt. Maalaisjärjellä ja perstuntumalla mennään! Kisaan myös jonkin verran, en mitenkään verenmaku suussa, mutta nähdäkseni miten olen hevosteni kanssa onnistunut. Kärsin myös ihan hirveästä kisajännityksestä, mutta luotan että kunhan tarpeeksi käydään kouluaitojen sisällä mokailemassa, niin jossain vaiheessa alkaa onnistua.
