Urheilija ei koskaan ole ehjä.

Pienimuotoisen kiukkukohtauksen saatuani autokorjaamossa, äijät sai kuin saikin Saabin takasin elävien kirjoihin ja perjantaina päästiinkin jo valmennukseen! Ja saatiin taas kokea millaista on kaksi virtaisaa hevosta melkein kahden viikon liikuttamattomuuden (pääsin tallille n. 4 kertaa sinä aikana) jälkeen.

Riku nyt meni tunnin nätisti, tehtiin sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa. Ihanan semmoinen rento, mutta jäntevä kaveri. Ulkona oli niin hieno ilma, että ajattelin käydä maastossa köpöttelemässä sitten kunnon loppukäynnit ennen Matin tuntia ja lähdettiin köpsöttelemään. Noh, kun oltiin sen 20min kävelty lähdin kävelemään takasin tallille ja Riku aloitti sen hillittömän pikakäyntioperaationsa, jonka sitkeästi yritin estää pysäyttelemällä herran parin askeleen välein. 

Tämä tietty aiheutti pienelle pojalle kiukuttelukohtauksen ja sain oppia, että Riku on keksinyt uuden liikkeen. Mullehan on tosiaan esitetty kaikki courbetesta capriolen kautta espanjalaiseen käyntiin, mutta perjantaina kokeiltiinkin takajaloilla kävelemistä! Sehän ei ole uutta, että oripoika hyppää niin pystyyn kun pääsee ja siitä hyppää eteenpäin ja tätä odotin nytkin, kun se hyppäsi niin pystyyn, että hevonen ilman Rikun luonnotonta tasapainoa olisi mennyt nurin, mutta ei. Se vaan lähti kävelemään eteenpäin. Jos se ei olis kävellyt ojaan oltaisiin varmaan tallin pihaan asti köpötelty kahdella jalalla. 

Ja tavalleen uskollisena, kun oltiin saatu osoittaa mieltä niin sitten käveltiinkin täysin rauhassa ja rentona loppumatka. Että mä rakastan tuota otusta, kun se on niin outo! Ainoa vaan, että reväytin uudestaan tuon olkapään joka alkuvuodesta meni Ypäjällä. 

Sitten meidän Matti (joka muuten nyt olosuhteiden pakossa on pakko myydä pois, jos jotakuta kiinnostaa!), jonka kanssa oli pitkästä aikaa estetunti. Harjoiteltiin pitkää esteväliä laukkaa lyhennellen ja pidentäen. Lisämaustetta tunnille toi oviaukossa lapioiva ratsastuksenopettaja, joka päästeli pelottavia ääniä heilutellessaan lapiota. Muutama pieni sinkoaminen ja kauhea jännitys, mutta saatiin kuin saatiin suoritettua ihan nätisti aina tehtävät. Pikkuhiljaa myös pelotus unohtui ja saatiin aika laaja skaala siihen meidän esteväliin. Laukka-askeleet meni siinä 8-15 väliä, että kyllä jätkästä säätövaraa löytyy ihan reippaasti! 

 

Sitten tapahtui jotain outoa, käveltiin ihan rentona pitkin ohjin niin tämä yhtäkkiä vetäsi hillittömän yksittäisen pukin. Lensin kaulalle istumaan ja onnistuin taas venäyttämään polveni, nilkan ja sitten myös sen toisen olkapään. Matti kyllä hienosti odotti että kiipeän takaisin satulaan ja jatkettiin matkaa niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. 

Molemmat on kuitenkin olleet todella paljon edukseen nytten ja Matti alkaa olla teknisesti taas siinä pisteessä että estekorkeutta voi alkaa nostella ihan reippaasti, kun tämä kouluratsastuskuuri on tehonnut. Harmi sinänsä, että tuosta on pakko luopua, mutta ei voi mitään.

Tälle viikolle onkin sitten mukavasti tekemistä, kun Rikun kanssa mennään Niihamaan tuuppailemaan kilpaa taas. Sitten pojat lähteekin kuukaudeksi äidin hellään huomaan, että saan viettää ajan nenä kirjassa ennen pääsykoetta. Työtkin alkaa lauantaina ja sain vihdoinkin varattua ajan laserleikkaukseen. Hyvästi pullonpohjat!

 Loppuun vielä näitä isän napsimia kuvi jätkistä. Eikö oo söpön pinkkejä ja miehekkäitä?

Kiukutti kun ei saanukkaan mennä lujaa