Pohdiskelua kisaamisesta

Olen tässä viimeaikoina miettinyt vähän, että miten teen nyt tuon kisaamisen kanssa, kun ensin suunnittelin että nyt tänä vuonna kisataan ahkerasti ja pyritään starttaamaan vaativaa A:ta syksyllä. Nyt en oikeastaan enää tiedä haluanko todella sitä. Kaikenlainen motivaatio kisaamiseen ja kisoihin harjoitteluun puuttuu täysin. Älkääkä ymmärtäkö väärin, viimeksi pari päivää sitten tehtiin Rikun kanssa sarjavaihtoja kahden askeleen välein (olinko muuten hippasen ylpeä pikku-ukosta!) ja jatkuvasti pyrin sitä viemään eteenpäin ja opettamaan uusia asioita, mutta kisainto vaan puuttuu.

Monta vuotta olen halunnut kisata ja kehittyä niin pitkälle kuin mahdollista ja päästä joskus MM:iin tai edes johonkin arvokisoihin. Kuitenkin kiertämään Eurooppaa ja kisailemaan siellä. Viettämään jonkin vuoden ulkomailla groomina. Tässä nyt jonkin aikaa pähkäiltyäni olen tullut siihen tulokseen, että en halua tätä sittenkään. En pidä siitä millainen ilmapiiri joka koulukisoissa missä olen ollut on, en tykkää nykyisestä arvostelulinjasta joka keskittyy pelkästään virheisiin enkä halua ottaa paineita siitä että olen näin "vanha" ja tavallaan ikätasoani jäljessä. En jaksa stressata sen vuoksi ja nyt olenkin päättänyt etten enää halua kisata aktiivisesti. Kisailen mielelläni silloin tällöin omaksi ilokseni ja tietty nuorten kanssa sitten käydään kaikenmaailman Racingit sun muut läpi, mutta en tahdo kuluttaa aikaani siihen että pyrkisin verenmaku suussa johonkin arvokisoihin.

Enemmän huomaan nauttivani tuosta hevosten kouluttamisesta ja sillä linjalla jatkan. Jossain välissä voisi sen ratsuttajatutkinnonkin hankkia ihan virallisesti ruveta ratsuttamaan noita otuksia sivutoimisesti. Vaikka Riku kisahevoseksi hankittiin niin sehän ei meiltä lähde mihinkään vaikka en sillä kisaisi ja minähän aion tehdä siitä GP tasoisen, mutta en tahdo siitä jonkin tietyn aikavälin tavoitetta, vaan sinne edetään omaa tahtia ilman paineita. Kuitenkin se treenaaminen vie ihan tuhottomasti aikaa jos haluaa tosissaan kilpailla ja minä taas haluaisin aikaa opiskella ammattiin, saada joskus perheen ja viettää perheen kanssa aikaa. Sen nyt olen aina tiennyt että hevosista en halua ammattia vaan haluan pitää sen harrastuksena.

Kaikki lähti siitä kun viime syksynä treenattiin todella kovasti kaikkiin kisoihin. Valmennuksissa käytiin monta kertaa viikossa ja aikataulut olivat kamalan tiukat ja jos jokin ei mennyt niinkuin piti, se rasitti hirveästi. Silloin huomasin aina välillä vähän inhoavani ajatusta tallille lähdöstä, kun se tuntui jotenkin pakkopullalta. Ajattelin sen olevan joku ohimenevä juttu, mutta kun tuossa talven ja kevään aikana tajusin jotain kun tiesin, etten kisoihin tule menemään hetkeen ja tehtiin ihan täysin oman fiiliksen mukaan ja tallinvaihdonkin jälkeen valmennusmäärä tippui kerran viikkoon ja nyt kun ei ole koppia, en ole käynyt valmennuksessa ja hevosetkin oli pois kotoa kuukauden verran. Nyt kun pojat tuli takaisin niin nautin taas tallille menemisestä ja siellä touhuamisesta. Se tunne oli hetken kadoksissa ja nyt kun tätä päätöstäni kisailun lopettamisesta olen hautonut ja tehnyt lopulta päätöksen, niin olo on kauhean helpottunut, kun ei enää tarvitse yrittää niin kovaa, vähän kun perfektionisti olen.

Nyt ratsastaminen on taas kivaa ja olen paremmin jaksanut keskittyäkkin siihen että miltä hevoset tuntuvat tarvitsevan ja nekin ovat olleet jotenkin selvästi tyytyväisempiä. Molemmat ovat olleet aivan mahtavia ratsastaa viimeiset pari viikkoa ja muutenkaan en yhtään välttele enää tallille lähtöä.