Hyvän mielen liikuntaa.

Paha hevosenomistaja minä. Asutaan maneesitallilla ja sateisella säällä ei inspannut tehdä muuta kun siivota karsinat ja kuurata hevoset. Hyi hyi. Tänäänkin vaan kävin Sepen kanssa superpitkällä aamulenkillä ja käytiin isän kanssa katsomassa isotätiäni.

Täällä tuli eilen vettä niinku aisaa, oli ihan järjetöntä ajaa moottoritietä kun ei eteensä nähnyt ja auto lähtee koko ajan luistoon. Kävelin sen kymmenen metriä autolta talliin niin olin aivan läpimärkä. Onneks pojat oli iloisia ja tyytyväisiä, kun saivat kunnon puunauksen.

Toissapäivänä sitten tein sen ison urakan, menin Hööksin liikkeen kautta tallille. Ostin nyppimiskamman ja letityslankaa.

Ensimmäisenä, käytin hyväksi kauniin päivän ja suht lämpöisen ilman ja pistin Matin liinan päähän ja maastoestepellolle. Juoksuttelin ensin pitkään siinä nurmella, että näkee pitääkö hokit hyvin vaikka on vähän kosteaa ja hyvinhän ne piti. Verryteltiin oikein kunnolla syksyn viimeistä maastoesteiden opettelua varten. Käveltiin alkuun bankettia pitkään. Ensin matalilta kohdilta ylös ja alas, sitten pikkuhiljaa ylös matalalta ja vähän korkeammalta alas. Tätä niin kauan että sujui epäröimättä ja sitten kokeiltiinkin tulla ylös sitä toisiks korkeinta kohtaa. Hienosti Matti tuli ylös siitä! Jätettiin sitten banketti hautumaan, keväällä sitten reenataan vasta sitä korkeinta kohtaa.

Sitten muutaman kerran semmoisia minitukkeja lämmittelyksi yli ja että saadaan mieli oikeeseen paikkaan. Tukit sujuu jo ihan rutiinilla, niistä mennään yli jo kuin vanha tekijä (alkuunhan pelkäsi niitäkin kuin hullu). Sitten kerran yksi vähän isohkompi tukki (ehkä n. 70cm korkea?). Sitten kaksi kertaa se järkyttävän pelottava muovitynnyrieste, jota silloin kun ekan kerran Mattia maastossa hypytin maasta kauhisteltiin vaikka kuinka kauan, nyt se meni toisella yrityksellä yli! Pari kertaa kokeiltiin sitä ja kun nämä aiemmin jo opetellut eseteet sujui pelottomasti, kokeiltiin sitä yhtä Matin mielestä kamalinta kapistusta: uutta mökkiestettä. En voinu uskoa silmiäni, kun rakas neuroottinen otukseni loikkasi itsevarmasti ensimmäisellä kerralla yli! Kehuin sen maasta taivaaseen ja hypättiin vielä kerran. Sitten ajattelin lopuksi vielä muutaman kerran kokeilla hautoja, kun niitä vielä vähän aristelee ja tälläkin kerralla ei meinannut haluta tulla perässä pikkuhaudan yli. Kuitenkin kun ensimmäisen kerran tuli yli, niin sitten ei enää ollutkaan ongelmaa, eikä mokoma kuoppa ollut yhtään pelottava. Siinä kävellessä isolle haudalle hypytin kerran rengasesteen, joka meni taas ihan helposti, vaikka sekin on aiheuttanut sydämentykytyksiä, kun maastoilemassa ollaan ja kävellään ohi. Ison haudan yli ruuna hyppeli innoissaan, eikä tietoakaan että olisi pelännyt. Kun tultiin kaksi kertaa hienosti yli, niin päätin että tähän on hyvä lopettaa. Nyt ne pelottavimmat ja kummallisimmat esteet sujuivat. Jätetään kevääseen hautumaan ja sitten ehkä jo uskaltaudun ilmoittamaan meidän kenttävalmennukseen! 

Rikun kanssa kun oli jo pimeää, niin tungin pojan täyteen heijastimia ja lähdettiin Teivoon käppäilemään. Riku on kyllä ihana, kun ylitetään iso tie sillalla niin se tuijottaa hämmentyneenä kun autot menee ali, mutta koskaan ei oo pelännyt mitään. Elättelin toivoa, että Teivossa olis harjoitusratojen valot päällä, mutta eihän ne nyt ollu, pöh. No suunnistajien poluilla oli valot ja ne valaisi yhden ehkä n. 500m pitkän lenkin, jota sitten pyörittiin hetken aikaa. Siinä oli joko loivaa ylämäkeä ja jyrkkä alamäki (koko lenkki pelkkää mäkeä) tai sitten päin vastoin. Me mentiin nyt kun siellä ei ollut paikalla muita niin päin, että jyrkkä ylämäki, loiva alamäki. Kerran loppuun tultiin toisinpäin. Käveltiin ensin muutamaan kertaan ja sitten ravissa jonkun nelisen kierrosta, en pitänyt kirjaa. Rikulla olis vielä piisannut intoa, mutta mun tuli kylmä niin lähettiin köpsöttelemään takas tallille päin. Ihanaa, kun tonne pääsee ratsastelemaan kunnon teille ja sää käydä moikkaamassa meidän raviotuksia, jos ne nyt sattuis joskus oleen pihalla kun siellä käy :D

Kuitenkin siis nypin poikien harjat. Matista en ollut varma kuinka se suhtautuu, mutta ilmeisesti laukkauran aikana on tehty tuota, koska ei korvaansa lotkauttanut vaan seisoi nätisti paikallaan ja antoi nyppiä koko harjan. Siitä tuli niin komea, kun tähän asti sillä on aina ollu sellanen järkyttävä fiskars-leikkaus, kun olen ollut laiska ja vaan vähän lyhentäny. Nyt kerrankin se näyttää ihan fiksulta ratsuhevoselta.

Rikun harjan kanssa meinas lähteä ikä ja terveys! Nypin sitä ensin vaikka kuinka kauan, mutta sitten oli pakko vaihtaa humane pulling combiin, ettei sen kaula kipeydy nyppimisestä. Varmaan tunnin vielä yritin sitä yhtä kohtaa saada ohuemmaksi, mutta kun ei! Tulihan siitä sillälailla siisti, ettei sen harja oo noin järkevän näköinen ollut aikoihin, mutta täytyy sen ohentamista jatkaa vielä, kun se edelleen on sellanen järkyttävä pehko, jolle ei pysty tekemään mitään.

  

 Ja voi tätä iloa, huomenna mennään poikien kanssa käymään klinikalla raspaamassa hampaat! Tätä oon odottanu vaikka kuinka kauan!

Vielä lopuksi, 6.12 olis Vesilahdella estekisat, sinne mennään sitten jätkien kanssa testaamaan miten esteet sujuu! Mun ekat estekisat yli vuoteen!