Back to basics ja viikkoyhteenveto

Kisakausi on meidän kohdalta ohi nyt. Tai siis enhän oo kisoissa nyt käynykkään pitkään aikaan, mutta silti. Tiedossa on enään seuranmestaruudet ja Matin kanssa ehkä käydään jossain seuraestekisoissa, mutta mitään vakavamielistä ei mennä ennen helmikuuta.

Nyt on siis hyvää aikaa vähän hengittää ja ottaa askel taaksepäin ja keskittyä pelkkään perusratsastukseen. Oon tässä yrittäny pohtia kaikenlaisia syitä, miks Riku on ollu valmennuksissa niin hormoniensa vietävänä kotona, mutta kun oltiin Ypäjällä ja kotikotona niin se oli ihan oma ittensä. Ensimmäisenä tulee mieleen: heinä. Riku on aina ollut vähän perso ruualle ja se on hyvin kiukkunen jos lähdetään ratsastamaan tai ollaan ratsastamassa ruoka-aikaan. Se osottaa hyvin herkästi mieltä jos ei saa ruokiaan ajoissa. Nyt ongelma ei oo se. Mä epäilen, että se ei saa tarpeeksi heinää, vaikka sen tällähetkellä ainakin ohjeistuksen mukaan pitäis saada reippaasti enemmän kun mitä kukaan muu tallissa saa. Torstaina iltatallin tekijäkin sanoi, että Riku on ollut melkeenpä aggressiivinen kun sille on viety heiniä (yrittänyt napata hihasta kiinni), mikä ei oo ollenkaan normaalia.


Tätä teoriaa oon nyt viikon testaillut niin, että ennen kun meen lenkille, niin heitän pojalle kilon verran heinää ja se saa natustaa ne aivan rauhassa ja arvatkaas mitä? Se on ollu selkeästi rauhallisempi, eilen oltiin maastoestepellolla tuuppailemassa ja siellä oli toinen hevonen, mutta herra ei välittäny mitään.

Eli toinen asia mihin nyt palataan sitten on ne perusjutut. Koko kesä ollaan kisojen lisäksi harjoiteltu aktiivisesti vaativan A:n liikkeitä, joten en tiiä onko sekin sitten osaltaan ressittänyt Rikua, kun tehdään niin paljon. Oripoika on muutenkin vähän tollanen kuuma ja säheltävä tapaus (kärsivällisyys ei aina riitä ratsastajan odottamiseen vaan usein tekee omia päätöksiä siitä mitä tehdään), niin nyt tehdäänkin vaan jonkun kuukauden verran perustyötä askellajien sisällä ja siirtymisiä, sekä pidetään liikunta monipuolisena. Aina kyllä oon pyrkinyt siihen että koulua hajoitellaan korkeintaan 3-4:nä päivänä viikossa ja muut päivät tehdään jotain muuta, mutta aina välillä se unohtuu jos hevonen ei toimi niinkuin pitäisi.


Matin kanssa edetään niinkuin tähänkin asti, pikkuhiljaa. Sen kanssa ei muuta ollakkaan tehty, kun perusjuttuja, koska sen kunto ei ole kestänyt muuta. Kerran ollaan nyt valmennuksessa treenattu laukanvaihtoja ja avoja teen välillä vähän jumpatakseni sitä, mutta muuten aika peruskauraa ruunan kanssa. Talvi sitten treenataankin esteillä josko päästäis aluetasolle kisaamaan keväällä. Rikunkin aattelin ottaa mukaan muutamiin seuraestekisoihin ihan virkistystarkotuksissa. Saas nähdä millasta keilausta siitä tulee!


Sitten, kun tämä pohjustus ja muu höpinä ollaan saatu alta niin tuleepi viikko-ohjelma:

Maanantai: Kuten edellisessä postauksessa selitin, Rikun kanssa käytiin vähän baanailemassa ja Matti jäi liikuttamatta.

Tiistai: olin pääsykokeissa 8.30-16.30 ja koulussa vastaavasti 17.00-20.30, joten ehdin käydä vain siivoamassa karsinat. Kerpele.

Keskiviikko: Rikun kanssa kentällä koulua. Keskityttiin aluksi taivutukseen ja asetukseen ympyrällä ja ravin tahtiin, lopuksi vielä vähän siirtymisiä (käynti-pys.-käynti, käynti-ravi-käynti, ravi-laukka-ravi, ravi-pys.-per.-ravi, laukka, pys.-per.-laukka). Aluksi meinas olla vähän jäykkä tuo mies, mutta kun se siitä vetristy ja maltto kuunnella niin oli se sitten kyllä taas kiva! Mitä nyt kun peruutuksia tehtiin niin se teki kauan hienosti, mutta päätti sitten että en muuten osaa. Rikun inhokkiliike on peruutus, se ei koskaan oo tykänny siitä ja vaikka se peruuttaa hienosti sillon kun peruuttaa, niin joskus se vaan yhtäkkiä jökkäsee ja hyppii pystyyn jos pyytää peruuttamaan (apujen kovuudella ei oo tässä mitään väliä, riittää että ajattelen taaksepäin). Vaatii vähän kärsivällisyyttä ja eteenpänliikkumista, että sen saa suostuteltua taas peruutuksiin. Sitten tekee taas aivan moitteettomasti. Siirtymisistä saatiin oikein mallikkaita ja pikkuhiljaa Riku alkoi keskittyäkkin siihen työskentelyyn, eikä vaan yrittänyt juosta alta.

Matin sitten juoksutin, koska se tuntu olevan vähän jumissa selästään vapaiden jälkeen, niin en turhaan viitti tuota selkävammaista kiusata sillä, että meen selkänä heilumaan. Mulla ei mitään erityistä juoksutussysteemiä oo, joskus juoksutan kahdella ohjalla, mutta jos tarkoitus on vaan vähän irroitella, niin sitten saavat juosta narun päässä suht vapaasti. Matti olikin aivan innoissaan, kun hoksas etten mä yhtään jarruttele sitä. Alkuun toki vaadin vähän rauhallisempaa, että lihakset lämpiää, mutta laukassa sai sitten riehua vapaasti. Kyä sieltä tuli melkolailla pukkeja ja kaikkea jonkin aikaa kumpaankin suuntaan, mutta nopeasti se rauhottui ja meni vaan vähän reippaampaa laukkaa, lätäkön läpi tietysti. Kummallisinta oli se, ettei Matti juurikaan mennyt ristilaukkaa, vaikka se on AINA juoksuttaessa sille ollut kauheen vaikeaa pitää etu- ja takajalat samassa laukassa. Kiva muutenkin katsoa, kun siitä on tullut vähän irtonaisempi ja se nostelee jo jalkojaan eikä pönötä suorilla koivilla menemään.


Torstai: prrrrr.. en enää ees muista mitä oon tehnyt. Pitäis kai kirjotella ylös mitä on tehnyt.

Perjantai: Kiitos migreenin, en päässyt kotoa pois ja luottoliikuttajalta on käsi poikki :(

Lauantai: Nyt sitten vastaavasti Rikun kanssa maastatyöskentelyä. Ensin juoksutin ihan normaalisti, että saadaan lihakset lämpiämään. Se on ihanaa kun Riku toimii juoksuttaessa pelkillä ääniavuilla ja se on niin mukavasti kuulolla. Sitten vaan villaloimi niskaan ja kävelin ja pysähtelin pitkin kenttää, hevonen mukana. Sitten treenattiin vähän tuota juoksemista taluttajan rinnalla. Rikullahan on näyttelytausta Espanjassa ja se on ihan pärjännytkin siellä hyvin, mutta kun siellä tavoitellaan vähän enemmän sitä näyttävyyttä, niin Rikuhan hallitsee sen kyllä! Sen kanssa kun lähtee juoksemaan, se menee heti sellaseen esittelymoodiin ja menee lisättyä ravia vaikka maailmantappiin. Ongelmahan on se, että Espanjassa sitä esitteli raavaat miehet ja minä olen tällänen pieni ja säälittävä, niin ensinnäkään, sen hevosen perässä on aivan mahdoton juosta kun se pääsee vauhtiin ja toisekseen se vähän innostuu turhan paljon. Joten harjoitellaan aina sillon tällön sitä, että voidaan ravata ihan rauhallisestikkin ja pitää olla kuulolla. Lujaa mennään vaan jos minäkin juoksen lujaa. Kestää poikaparalla aina hetki ennenkun menee jakeluun.
Kolmanneksi harjoiteltiin vielä vähän espanjalaista käyntiä. Riku osaa nostaa kumpaakin jalkaa, kun raipalla koskettaa lapaan tai polven taakse (toimii myös takajaloilla), joten nyt harjoiteltiin tätä liikkeessä. Saatiin muutama hyvä askel niin päätin lopettaa siihen.

Matin kanssa käytiin maastossa kävelemässä piiiiitkä lenkki.


Sunnuntai: Halusin läpiratsastaa Rikun kunnolla ja tähän ainut kunnontapa tehdä se on: ilman satulaa. Pyrin aina kun joku hevonen on ihan pakko saada kuuntelemaan niin menemään ilman satulaa, kun jostain syystä mun on helpompi ratsastaa ilman sitä. Äitin kanssa keskusteltiin siitä eilen niin sillä on kuulemma sama. Perinköhän mä kaiken äidiltä? No eniveis, ilman satulaa hevoselta on pakko vaatia enemmän laatua, koska muuten sieltä tulee alas. Etenkin Rikun kanssa, jonka selässä on ihan mahdoton istua, jos se ei oo rento. Jos se vähänkin jännittää tai yrittää lähteä alta, niin siellä istumisesta tulee sellanen akrobaattisuoritus. Käytiin ensin alkukäynnit kävelemässä metsässä ja sitten maastoestepellolle pienelle hiekkaympyrälle tuuppailemaan. Riku oli aluksi sitä mieltä, että tää on se paikka jossa mennään lujaa, joten en pystynyt ravaamaan kuin puoli kierrosta kerralla, kun herra ori vähän rynni ja olisin sieltä tullut alas jos se olis pidempään mennyt.

Vähän siirtymisiä niin johan alkoi kuunnella. Sitten sinne ilmestyi se toinen hevonen, Riku ei hirveästi tehnyt muuta kummallista kuin tuijotti. Ja muahan ärsyttää se jos se alkaa keskittyä johonkin muuhun kuin työskentelyyn. Jäin siis pienemmälle ympyrälle ja yritin asettaa vähän reippaammin sisään aina kun mentiin siitä kulmasta jossa toinen hevonen näkyi. Kun se ei toiminut, niin jossain välissä hoksasin itte että hei, vedän pelkästä sisäohjasta ja ulko-ohja roikkuu löysänä. Siinä kohdassa hakkasin päätäni mielikuvitusseinään. Ei kai se hevonen asetu jos sillä ei oo tukea! Siirryin siis käyntiin ja käynnissä mentini ohi ja keskityin siihen saamarin ulko-ohjaan niin kappas kun yhtäkkiä ei ollut mitään ongelmaa eikä hevonen edes korviaan kääntänyt toisen suuntaan. Eli jes, taas yksi mun pään aiheuttama ongelma, josta jo melkein syyttelin turhaan oriparan hormooneja. No kun itte hoksasin sen ulko-ohjan niin sittenhän mentiin varsin mallikkaasti kaikissa askellajeissa ja pystyin ratsastelemaan sitä ah niin "kamalaa" raviakin vaikka kuinka monta kierrosta ja millasia kiemuroita vaan. Jopa laukanvaihdot onnistui (tämä on ainut tälläinen "hankala" asia minkä pyrin ottamaan aina mukaan yhtenä vaihtona kumpaankin suuntaan per. ratsastuskerta, että siitä tulee Rikulle sellanen normaali juttu ja se lakkaisi kuumiamasta niistä niin älyttömästi). Ilman satulaa herra ei edes yrittänyt vaihdon jälkeen rynniä vaan jäi kuuntelemaan nätisti, joten päätin että nyt riittää, muutama kierros ravia ja metsään köpöttelemään. Hieno jätkä on.

Matin kanssa mentiin maneesiin hetkeksi pyörimään. Olen nyt pikkuhiljaa alkanut ratsastaa Matin maneesiin ja maneesista pois ja se alkaa jo sujua niinkuin normaalilla hevosella (puoli vuotta sitten en ois voinu kuvitellakkaan että olis sen saanu maneesin ovesta sisään selästä käsin, kun se ei halunnut maastakaan sinne mennä). Päädyt oli olevinaan taas pelottavia, mutta kun niistä päästiin ohi niin ei ollut mitään hätää. Ei menty kovin kauaa, kun Matti nyt niin jännitteli taas maneesia, mutta kuitenkin kuunteli koko ajan hyvin. Kun maneesista lähti kaksi ratsukkoa jotka oli meidän kanssa yhtä aikaa, niin Matille tuli pieni hätä kun jäi yksin, mutta kahden kävelykierroksen jälkeen se rentoutui ja päätin että tähän on hyvä lopettaa. Ei siis tehty paljon muuta kun ravia ja muutama kierros laukkaa kumpaankin suuntaan, mutta henkistä liikuntaa oli taas vähän enemmän.


Matti ei enää sinkoa toiseen universumiin, kun se säikähtää jotain, nykyään se vaan säpsähtää vähän, korkeintaan ottaa yhden sivuaskeleen ja välillä vaan pysähtyy pörisemään. Mutta enää ei oo pitkään aikaan tullut sitä normaaliksi muodostunutta rodeoshow'ta. Ja toinen mihin oon tyytyävinen on, että Matti pääsee yli peloistaan, se ei enää jää junnaamaan niihin kohtiin joissa aiemmin säikähti, vaan se kulkee suht rentona kunnes säikähtää uudestaan.

Ja loppuun, VAUVAUUTISIA! Selma ja Bronca on nyt molemmat tiineinä :) Patesta molemmat, mutta kaks näin vaikeeta tammaa, niin me ollaan vaan onnellisia että saadaan tiineiksi (Selman vauva menee neidin omistajalle kiitokseksi, että ollaan niin hienoa tammaa saatu lainata siitokseen ja Broncalta toivotaan tammavarsaa, että saadaan sitten siitostamma siitä).
Äiti kertoi mulle myös kivoja uutisia eilen, mutta ne ei oo vielä varmoja juttuja niin enpäs rupea niitä erikseen hehkuttelemaan:D kerrotaan sitten kun ja jos varmistuu.

+ RIP Hickstead!