Missä mun joulumieli?

Tajusin tänään vasta kunnolla, että on JOULUKUU. Mun joulumieli on täysin hukassa, on väsyttäny taas parina päivänä ihan järkyttävästi ja blah, tylsistyttää. Aivot ei toimi, niin ei pysty koulujuttujakakaan tekien viettämään aikaa ja tallilla ollessa meen jollain automaattimoodilla enkä muista myöhemmin mitä tuli tehtyä.

Eniveis, tiistaina käytiin poikien kera siellä klinikalla hoidattamassa hampaat. Matti flippas aivan täysin, kun sain sen siellä karsinaan, meni vaan seiniä pitkin. Ei rauhottunu edes kun Riku tuli viereiseen karsinaan. Siis se oli koko ruuna aivan sekasin ja paniikissa ja lopulta kun Riku raspattiin ensin, niin Matti oli pakko rauhottaa jo karsinaan (kesti muuten pikkasen ennenkö saatiin piikki kaulaan ku toinen riuhtoo vaikka naru ois kuinka tiukalla), kun muuten se olis tullu sieltä karsinasta läpi.

Riku sen sijaan käyttäyty asiallisesti, piti eläinlääkärille vaan muistaa sanoa, että miniannos rauhottavaa, koska oripoika ei ihan oikeesti pysy pystyssä siitä "normaalista" annoksesta. Riku siis ihan oikeasti menee aivan sekasin pienestäki annoksesta, raukkaparka :D Hampaat oli ihan ok, oli siellä vähän piikkejä, muttei pahoja, joten vähällä selvittiin.

Matilla sitten oli niin pahat piikit, että oli posketkin hajalla. Vähän olin yllättynyt, kun ei se ratsastaessa oo suustaan ollu kovin kummallinen. Raspaus sujukin sitten ihan nätisti, kun oli ruuna vähän pöllyrässä. Kumpikin kuitenkaan ei mahottoman sekasin ollu ja matkaa piti taittaa kilometrin verran kopissa, niin pakkasin samantien molemmat koppiin ja heitin tallilla tarhaan selviämään.

Pahoittelen muuten kaikille niille raukoille, jotka oli tulossa sitä tietä Teivon edessä.. Saab on niin perhanan huono  erikoinen kapistus, että luistelin siinä kopin kanssa tiellä poikittain, kun vähän luisti eikä meinannu päästä eteenpäin. Ootko äippä ihan varma, että tossa on talvirenkaat?? Ei meinaan oo kovin kummoset jos ne kitkat siinä on alla, ainakaan kopin kanssa. Potutti hieman, mutta lopulta pääsin sen verta eteenpäin, että toisen renkaan sain pientareelle (jossa ei ollu jäätä) ja sit vähän helpotti.

Muuten ei oikein mitään erityistä oo tapahtunut. Hyppelin Rikulla joku päivä sellasta minipystyä (just ja just kai 50cm?) ja kun puomit pysy pystyssä, niin siitä rohkaistuna ilmotin molemmat pojat Vesilahdelle esteharjoituskisoihin! Rikun 50-60cm luokkaan ja Matin 70-80cm.

Valmennuksetkin meni perjantaina hienosti. Riku oli pitkästä aikaa NORMAALI tunnilla! Vähän se alkuun yritti pöllöillä, mutta kun siitä seuras se että pysähdyttiin ja seisottiin paikallaan, niin ei se kiukkuilu maistunu vaan tehtiin töitä. Tehtiin seuraavanlaista harjoitusta: lyhyt sivu vastalaukkaa - pitkällä sivulla vaihto - lyhyt sivu myötälaukkaa - pitkällä sivulla vaihto vastalaukaksi - vastalaukkaa lyhyt sivu - vaihto pitkällä sivulla. Ei heti näin vaan pikkuhiljaa lisäiltiin noita siihen tehtävään. Raaratti oli oikein mainio ja kaikki vaihdot tuli nätisti ja rynnimättä ja jopa nuo uralla vastalaukaksi vaihdot suju paljon rauhaisammin kuin ennen.

Mattia kun harjailin tunnille, niin siirtyessäni poistamaan mahtavaa kurakerrosta vasemmasta takajalasta, niin aloin ihmetellä, miksi se jalka näytti niin kummalliselta. No sehän oli turvonnu kuin tukki ja sitten huomasin syyn. Herra Ruuna on kiskaissut itteään hokilla siihen takaseen sellaisen kivahkon haavan. Ensimmäinen ajatus: hemmetin hevonen just ennen kisoja! Toinen ajatus: pääseköhän tällä ees valmennustunnille?

Meinasin jo huikata jollekkin ryhmäläiselle, että sanoo Jutalle mennessään etten tuu tunnille kun kenopää on telonu ittensä, mutta onneks ei siihen sattunu muita samassa ryhmässä olevia lähelle. Nimittäin, kun talutin Matin pesupaikalle se ei arkonu jalkaansa yhtään. Pesin haavan kunnolla ja totesin, ettei se onneksi ole syvä, vain leveä ja ilkeännäköinen, mutta äiti luonnehtisi tuon "mitättömäksi pintanaarmuksi".  Putsasin, desinfioin ja sidoin jalan ja kävelyttelin vähän. Ei ontunut, arkonut tai  mitään vastaavaa. Päätin kokeilla onneani ja mennä kokeilemaan mitä ruunanrupsukka sanoisi tunnista.

Talutin maneesiin ja maneesissakin taluttelin vielä hetken tuijotellen jalkaa. Ei mitään. Uskalsin nousta selkään, ei mitään. Sitten riemu repes. Jossain läheisellä koululla ilmeisesti paukulteltiin ilotulituksia ja noh.. Matti ei erityisesti arvostanut mokomaa pauketta. Se jännittyi ja rupes kipittään ja tuomarikoppipääty alkoi taas pelottaa ihan järjettömästi ja muutamia Matin bravuureita (järjettömän raju peruutus +hieman kevyt etupää + takajalkojen päältä ympäri) saatiin pitkästä aikaa aikaseksi, mutta melkolailla lievempinä kuin ennen. 

Aluraveissa yritin ottaa rennosti, mutta Mattia pelotti edelleen niin siitä ei sit tullu niin rentoa kun ajattelin. Jalka oli kuitenkin ok, ei ollut hevonen kolmijalkainen ja sisäinen minäni huokasi helpotuksesta. Kun pauke loppui niin hevonenkin rentoutui ja verkkalaukat oli aivan mahtavia. Oli niin niin rento pikkuheppa, eikä ristilaukkojakaan pahemmin enää tullut!

Valmennuksessa oli puomitehtäviä. Taas sisäinen minäni huutaa JEE PUOMEJA (Matin ei pinna kestä puomiharjoituksia). Lyhyellä sivulla oli siis kaarevalla uralla kolme puomia 5m välillä (keskipisteestä). Jutta oli vielä sen verran  ilkeä, että pisti tötsistä meille reitin mistä piti mennä (ei ollu leveydellä pilattu se aukko) ja jos tötsä kaatuisi, pitäisi meidän itse hypätä alas nostamaan se  (eli siis jos ei halua hyppiä alas, pitää ratsastaa mekolailla tarkasti). Tää on sellasta mistä mä normaalisti innostuisin, vaikeeta ja vaatii keskittymistä ja hallintaa. Muttakun pidän Mattia kuitenkin vielä niin raakana hevosena, että usein aliarvioin sen kyvyn suorittaa asioita. Ensin tultiin siis ihan puomien keskeltä ravissa, sitten laukassa. Hienosti sujui.

Sitten tultiin puomien sisäreunaa, eli laukkaa piti koota melkoisesti, että väliin mahtui. Lopuksi vielä puomien ulkoreunaa, eli reippaammin ja siitä hemmetin pienestä aukosta ois pitäny mahtua. Ei kaadettu yhtäkään tötsää koko tunnilla (HAH! vaikka kerran takapää haluskin mennä yhden yli, mutta ei osunu siihen). Matti oli aivan mahtava, se kokos hienosti ja vastustelematta ja vastaavasti antoi ratsastaa isompaa laukkaa, katoamatta tuntumalta. Kerrassaan siis hienosti meni molemmat pojat valmennuksissa.

Nyt iski jostain syystä huono olo tästä koneella olosta, joten kai tää on merkki että pitää lopettaa jaarittelu tähän. Mä meen tonne sohvanpohjalle tai nukkumaan ja etsimään sitä joulumieltä.