Metsäponit

Eihän ne suunnitelmat nyt taaskaan pitäny :D

Jonna kyseli sitten että lähetäänkö kahville niin minä ehotin että mennään maastoon. Sinnehän me sitten lähettiin. Alkuun oli hieno ilma ja ku saatiin pojat varusteisiin ja suunnattiin ulos niin eiköhän siellä oo kauhia kaatosade! Ajateltiin luovuttaa ja mentiin maneesiin pyörimään. Sade kuitenkin hetken päästä lakkas, joten uhattiin luonnonvoimia ja lähdettiin metsään. Vaikka sade alko uudestaan niin rämmittiin tunnin verran mettäpolkuja pitkin välillä ravaillen pätkiä ja lopuksi käytiin vielä vähän kahlailemassa lutakoissa ja kävelemään vähän bankettia. Matti meni Jonnan kanssa hienosti koko reissun, ainoastaan alkumatkasta sateenvarjomies vähän säikäytti, mutta siinäkin vaan täpytettiin hetken matkaa. Riku pääsi koulurääkistä ja pääsi kaverin kanssa maastoon. Ku tultiin takasi niin oli hyvin tyytyväisiä poikia ja ratsastajat oli ihan litimärkiä. Eikä haitannu yhtään vaikka kastu kun oli niin kivaa!

Yäh, syksy.

Kai se on pakko myöntää, että tuo ihanaakin ihanempi vuodenaika on ottanut vallan. Sadetta tullut monta päivää ja tuulee niin pirusti. Tämä on äärimmäisen mukavaa, kun kärsii sellaisesta vaivasta, että kun tuulee niin korvia alkaa särkeä ja tämä särky noin kahden tunnin jomotuksen jälkeen aiheuttaa vielä mukanaan yleensä migreenin. Kyllä, aivan rakastan syksyä ja sen kylmiä tuulia. Onneksi pipot on keksitty.

Niihama aluekisat 24.7.11 VaB:3

Ja voi kun minun pieni oripoikani oli niin lutuna eilen! Sateen vuoksi olen taas jälleen iloinen, että tallillamme on maneesi. Sinne pääsee ihanasti suojaan tuulelta ja sateelta ja kunnon pohjalle treenaamaan. Tosin tuon toissapäiväisen pienen maastoepisodin jälkeen olen lähes vasenkätinen, mikä aiheutti pienehköjä ongelmia muutamissa perusasioissa; harjaaminen, pintelöinti, kavioiden putsaus, satulavyön kiristys, pidätteet. Joskus pienenä olen kuulemma ollut täysin molempikätinen, eli siis olen sujuvasti pystynyt käyttämään molempia käsiä (mm. molemmilla käsillä yhtäaikaa kirjoittaminen oli kuulemma ihan normaalia), mutta näin vanhetessa sitä on sitten muuttunut oikeakätiseksi. Kaiken normaalin suorittaminen vasurilla ei ollutkaan niin mukavaa ja taisinkin varustaa ja huoltaa Rikua kaksi kertaa kauemmin kuin normaalisti. Karsinoiden siivoaminenkin oli pienehkö urakka, kun puristaminen sattuu. Kaikesta tuosta tuskasta huolimatta pääsin selkään asti. Oriherra oli mitä kiltein ja kevyin taas kun oli saanut edellisenä päivänä leikkiä rodeohevosta, mistä olen äärettömän kiitollinen, koska oikeassa kierroksessa pystyin ratsastamaan täysin normaalisti, mutta vasemmassa tuo ulko-ohjantuen pitäminen oli melkoisen hankalaa.

Niihama aluekisat 24.7.11 VaB:3

Keskityttiinkin siis aivan perusasioihin, eli taivutteluun, tahtiin ja pohkeenväistöihin. Pohkeenväistöstä on tullut Rikulle jostain syystä kamalan epämiellyttävää sen jälkeen kun sen kanssa on ruvettu harjoittelemaan sulkuja. Se ei enää millään tahdo pysyä suorana, vaan yrittää väkisin taipua väistön suuntaan ja mennä sulkua. Tätä sitten vähän taas reenattiin, kun se tuntuu olevan niin pirun vaikiaa. No eipä se taas kauaa vaatinut, kun herra suostui pysymään suorana, mutta sitten ei enää pysyttykkään peräänannossa vaan juostiin turpa rullalla sivullepäin. Asia korjattiin tekemällä muutama ravi-käynti-ravi siirtyminen väistön sisällä ja pian taas keskityttiin oikeaan asiaan. Jännä muuten, että väistöt sujui paremmin vaikeampaan suuntaan kuin siihen suuntaan joka yleensä on Rikun parempi väistösuunta. Loppuun otettiin vielä muutama laukanvaihto lävistäjällä ja nyt ollaan taas saatu vaihdot sujumaan sujuvasti (outo lause) kaiken tuon kesän katastrofaalisuuden jälkeen.
Mattia ei taaskaan tarvinnut liikuttaa, Jonna ihanasti mun puolesta hoiti liikutuksen eilen, tänään taas sitten on oma vuoro ja tästä pian pitäisi tallille jo valua. Mattipoika pääsee tänään maastoon. Rikulle keksitään jotain kivaa koulujäynää, kun huomenna on taas molempien poikien kanssa valmennukset.

Niihama aluekisat 24.7.11 C-merkin kouluohjelma

Mikä on tämä "rauhallinen" maastoreissu?

Käväsin viikonloppureissulla Pohjanmaalla taas ja tarkotus oli ratsastella Ludde ja Bronca, mutta ei sitten ehtinykkään sitä tehdä. Mutta lauantaina käytiin äidin kanssa Etelä-Pohjanmaan hevosalan koulutushankkeen järjestämässä "Varsat aisoihin" seminaarissa. Siellä siis opetettiin teoriassa ja näytettiin käytännössä, kuinka varsa koulutetaan aisoihin ja kärryjen eteen (tää oli nyt enemmän työhevospainoitteista, mutta äärettömän mielenkiintoista).

Opeteltiin siis jo valmiin työhevosen kanssa luokkivaljastus ja raatiin ajella vähän tukkireen etuosalla ympäri pihaa :D

ensimmäisenä äiti kokeili

minä menin perässä

Sitten olikin vuorossa valjastuksen purkamista ja yllättävää että äiti innoissaan ensimmäisenä touhuamassa.
Tämän jälkeen kun oltiin "kuivaharjoiteltu" valmiin hevosen kanssa oli vuorossa varsinainen asia; varsojen opetus. Ensimmäisenä oli vuorossa 2-vuotias suomenheppa, jolla oli jo vähän ajettu. Toisena oli 3-vuotias, jolla myös oli jonkin verran ajettu.
Ensimmäinen tavoite oli saada varsat kävelemään sujuvasti aisojen yli, välistä, väliin ja seisomaan aisojen välissä. Yläkuvan 2-vuotias suoriutui tästä rauhallisesti ja helposti ilman ongelmia.

Myös 3-vuotias seisoi ja käveli aisojen välistä hyvin.


Sitten aisat nostettiin ilmaan ja niitä vedettiin varsan perässä, jolloin kuului rahina hiekkaa vasten. Ideana, että varsa oppii sietämään ääntä ja seuraavia aisoja. Ääni loppui aina kun varsa pysähtyi ja alkoi kun varsa liikkui, eli apulaiset vetivät aisoja vierellä kun varsa liikkuu ja pysähtyvät yhtäaikaa (sekava selitys joo..). 2-vuotiaalle tämäkään ei ollut iso juttu, ensin se vähän ihmetteli, mutta lopulta ei välittänyt asiasta ollenkaan.

3-vuotiasta taas pelotti aisojen pitämä ääni. Jo pelkkä aisojen nostaminen pelotti sitä hieman. Työskentelyä jatkettiin pikkuhiljaa ensin yhdellä aisalla ja lopulta kahdella niin kauan, että varsa käveli pätkän äänestä huolimatta. Siihen oli hyvä lopettaa, kun tehtävä oli tälle vähän vaikea.
Sitten me poistuttiinkin hakemaan pikkuveljeä kaverin luota ja mentiin kotiin hoitamaan omia hevosia.
Täytyy sanoa, että Nipsu oli kasvanut ihan hirveästi ja kimoja läiskiä on siellä sun täällä, mutta ennen kaikkea herrajumala että siitä on tullut KAUNIS! Siis en meinannu mitään muuta saada sanottua kuin hoettua sitä kuinka kaunis siitä on tullut.
Hah, tähän väliin pitääkin sanoa, että kävin kyllä tallissa vilkaisemassa hevosia jo perjantai-iltana kun tulin kotiin, mutta kun kurkkasin siihen karsinaan missä Nipsu ja Selma on olleet niin ihmettelin kun varsa ei oo kasvanu ollenkaan. Sitten kun myöhemmällä mentiin uudestaan niin sitten vasta hoksasin, että eihän siellä karsinassa olleetkaan Nipa ja Selma vaan Alli ja sen uusi varsa Räpy (tai kameli vai mikähän se nyt sitten on)! Enkä mä tietysti aiemmin edes huomannut, että emä olikin mustanruunikko eikä kimo niin mitenhän erehdyin luulemaan Allia Selmaksi. Kaikkea se väsymys teettää näemmä :D

Mutta Nipsu on kaunis, yritin kuvata sitä paljon, mutta missään kuvassa ei korostu se kuinka komea se luonnossa oli. Askellajejakin kuin sain videolle niin se on vähän laiska niin eihän niistäkään tietysti näy kuinka hyvin se liikkuu, pöh.
Mutta eikö ookkin maailman sulosin kaveri? Tässäkin se on tietysti hyvännäkönen, mutta ei tästäkään näy se sen pään veistoksellisuus mikä siinä luonnostaan on. Se vaan oli niin niin kaunis, ettei voinu kun ihailla. Voi että odotan mitä tästä tulee, komea ainaki jos ei muuta!

Sitten voi iesus meidän Räpy. Se on kyllä just niin ruma kun mitä Nipa on kaunis. Lyhyt runko, pitkät vänkyräjalat, lyhyt paksu kaula joka taipuu ihan ihmeellisesti ja isot pörröset korvat. Suoraan sanottuna se näyttää ihan meidän Patelta. Me ollaan sitä nyt ihmetelty, että mikähän varsa tää on, kun Allin piti olla tyhjä, mutta sitten ajateltiin jos se olikin tullut tiineeksi Diesel Donista, jolla se alunperin astutettiin. Mutta sitten kun varsaa ei laskettuna ajalla alkanut kuulua niin ajateltiin, että se voisi olla meidän Pikistä (Nelilyn Mr Big), koska se oli ajankohdaltaan sopiva siihen, kun Piki oli meillä laitumella ollessaan päässyt tammojen sekaan (tosin Pikikin röhnötti pihatossa, kun tammat oli jossain laitumen perällä eikä se ollut yhtään kiinnostunut tammoista). Mutta kun ei se kyllä Pikiltä näytä, kun se näyttää niin Patelta.
Tässä tuleekin se mysteeri, Pate ei ole ollut viime syksynä karkuteillä ollenkaan, ainut kerta kun se on ollut vapaana oli helmikuussa kun ne Rikun kanssa lähti tappelemaan pois kotipihasta ja toinen kerta kun ne Rikun kanssa karkas juoksemaan tammojen aitauksen vieressä (ulkopuolella siis) ja öisin Pate on tallissa. Joten jos se on Paten varsa niin me ollaan kyllä ihan sormi suussa, että miten se on edes mahdollista ja jos se on Pikin niin täytyy sanoa, että siitä ei kyllä siitosoria sitten tuu millään.
Tuosta nyt ei ihan niin hyvin näe kuinka epämääräinen se on, otan videokameralta parempaa kuvaa, kunhan jaksan kaivaa sen tuolta matkatavaroiden seasta, mutta antaapahan vähän mielikuvaa siitä millanen otus on kyseessä. On se vaan niin vekkulin näkönen luonnossa ettei tosikaan. Tästä tulee nyt sitten ratsu oli se mitä oli, kun vaikka se Pikin varsa olisi niin sille ei saa kilpailuoikeutta. Joten jos joku haluaa ostaa pienen yllätysoripojan (joka kyllä ruunataan heti kun tilaisuus tulee) niin tämän saa ostaa pois.

Nyt ollaankin sitten taas kotona Tampereella ja pojat on vähän pirteitä viikonloppuvapaan jälkeen. Sain värvättyä kaverini Jonnan vuokraamaan Mattia muutaman kerran viikossa, että saan muutaman vähän helpomman päivän ja tarvitsee hoitaa vain yksi hevonen ja Matin liikutus on turvattu. Tänään olikin sitten Jonnan päivä ratsastaa Matti enkä vielä tiedä kuinka on sujunut, mutta Jonna on jo sen verta monta kertaa hoitanut pojat, että tuskin ongelmia enää tulee. Itse päätin sitten lähteä Rikun kanssa maastoon vähän purkamaan sitä pössöilyenergia, joka on viikonlopun aikana kertynyt.

Nyt on satanut melko paljon parina päivänä ja siitä ei ilmeisesti ole kauan kun laukkarata on aurattu, joten se oli sellaista pehmeää ja upottavaa (lue: raskasta -> omistaja on tyytyväinen, että saadaan vähän lihasreeniä). No, kun herra tajusi että tänään saa revitellä niin se ei meinannu pysyä housuissaan vaan alko täpyttää jo käynnissä ja ravissa olisi koko ajan halunnut lähteä ryntäämään. Kun olin ravaillut tarpeeksi niin ajattelin, että nyt on varmaan lihakset lämmenny tarpeeks että voidaan lähteä laukkailemaan. No örm.. Se ei menny ihan niin helposti kun luulin. Kun annoin Rikulle luvan lähteä laukkaan, niin oripoikahan lähti. Täyttä pierupukkilaukkaa eteenpäin. Siinä pomppivan orhin kaulalla istuessani yritin kiskoa päätä ylös huonolla menestyksellä ohjasin sitten päin puskaa, että sain sen pysähtymään ja kiivettyä pois kaulalta takasin satulaan. En tippunu(!!) mikä oli kyllä siihen menoon nähden aika yllättävää.
Noh uusi yritys, nyt lähdettiin vähän rauhallisemmin ja ajattelin, että jos hidas kiihdystys toimisi vähän paremmin. No joo sujuihan se puoli kierrosta, kunnes uusi suora aukesi. Riku vetää taas pään alas ja lähtee pomppimaan niitä ihmepukkejaan. Tällä kertaa pysyin satulassa, mutta en saanut päätä ylös, joten vaihtoehtoisesti sitten päätin kokeilla vauhdin lisäämistä ja vähän potkasin kovempaa kylkiin ja karjasin. No nousihan se pää sieltä ja sitten taas osattiin keskittyä oikeeseen asiaan. Sitten mentiinkin niin, että rapa roisku. Eipä oo Rairatti hetkeen menny yhtä kovaa kun se meni tänään korvat hörössä aivan innoissaan, vaikka pohja oli tosi raskas laukata. Toisaalta hyvä, kun ainakin se tehokkaasti imi energian tuosta pöhköstä ja jo muutaman kierroksen jälkeen maltettiin jo vähän hidsastaakkin. Sitten ravattiin hetki ja ajattelin hypätä muutaman kerran semmoisen metsäpolunpätkän jossa on 3 pientä tukkiestettä. Maastoesteitä ei olla pystytty muuten oikein hyppimään, kun suurinosa on nurmikolla ja nyt on niin märkää ja Rikulla ei oo hokkireikiä kengissä, mutta nämä on hiekkapohjalla joten uskalsin ne hypätä, että herra saa tehdä jotain kivaa. Voi ihana kuinka se nautti. Jalat meni ihan ihmeellisesti ensimmäiset kerrat, mutta toisella ja kolmannella kerralla Riku laukkasi hienosti ja rauhallisesti ja ensimmäistä kertaa katsoi ponnistuspaikat ja askeleensa itse. Jännä kuinka paljon paremmin se keskittyy maastoesteillä, rataesteillä se ei ollenkaan malta katsoa kinttuihinsa saatikaan vauhtiaan.
Hyviin hyppelöihin päätettiin sitten lopettaa ja ravattiin vielä muutama kierros hölkkää. Sitten mentiin metsään kävelemään ja tässä vaiheessa tunsin pistävää kipua oikean käden nimettömässä. Puristaminen ja käden liikutus sattui. Ilmeisesti oon käden nyrjäyttäny jotenkin siinä Rikun riehuessa, tää näppäimistön näpyttelykin tekee kipiää. Niin sadekkin alkoi tuossa kesken laukkailun ja sadetakin tietysti olin jättänyt talliin, kun oli hieno ilma kun lähdin, joten olin aivan läpimärkä kun tultiin takas talliin.

Tyytyväinen pikkumies pesun jälkeen.

Riku nautti ihan hirveästi kun lenkin jälkeen pestiin lämpöisellä vedellä ja oli selkeästi jo seesteisemmän olonen, kun turhat paineet oli purettu. Tälle hevoselle ei kyllä vapaapäivät sovi kans yhtään, mutta on se kaikessa tyhmyydessään vaan äärettömän ihana. Tänään just siinä sitä puunatessani mietin, että mikähän siinä on että tuppaan tykkäämään aina niistä sekopäisimmistä tapauksista. Vaikka ei Riku sillälailla ole mikänä sekopää, se vaan on niin lapsellinen, että se ilmaisee itseään niinkuin kiukutteleva pieni lapsi ja kun se innostuu se osottaa senkin hyvin selkeästi. Varsin vallottava veijari, ei sitä voi kun rakastaa.

krhm.. miltä meidän suojat näytti kurakossa laukkailun jälkeen..

EDIT unohdin pistää kissin muukaan
Ahmatti nukkuu :)

Ärsyttää ja turhauttaa

Ahmatti

Aloitin nyt sitten opinnot aikuislukiossa ja nyt vielä alkoi avoimen yliopiston opinnot, jotka menee jo keskenään päällekkäin mikä stressaisi kai muuten enemmän, mutta lukiossa nyt ne kurssit joiden asiat suurinpiirtein osaan jo etukäteen.

Oon vissiin myös tulossa kipeäksi, kun pari päivää on mahakin ollu kipiä.

Olo on koko ajan hirveän stressaantunut ja alan kai olla taas aneeminen (kärsin melko pahasta anemiasta lukioaikana, jonka takia opiskelut siellä meni pieleen ja sen takia nyt uudestaan opiskelen samoja kursseja). Oon koko ajan väsynyt, mutta yöllä heräilen vähän väliä, herään väsyneenä ja kun yritän nukkua en saa unta. En jaksaisi keskittyä luennoilla, kun väsyttää niin että tuntuu kuin nukahtaisi siihen paikkaan.

Luennot ja tunnit on kaikki illalla ja tallilla pitäisi käydä päivällä. Ongelmahan on se että painin aamupäivän sen kanssa että saisin itseni hereille ja vaikka herään yleensä kahdeksalta tai jo ennen niin en saa itseäni liikkeelle ennenkuin vasta kahdentoista jälkeen, jonka jälkeen kun pääsen tallille ehdin vain siivota karsinat ja totean että on kiire kouluun.

Stressittää, väsyttää ja ärsyttää. Hevoset käy ylikierroksilla, koska en ehdi liikuttaa niitä kunnolla, koska en jaksa lähteä ajamaan tallille, kun olen niin väsynyt koko ajan että pelkään nukahtavani rattiin ja kun saan itseni tallille ajoissa ehdin liikuttaa molempia noin 20-30min ja se turhauttaa, koska en pysty kunnolla liikuttamaan.

Sekin vielä että kaikki koulu menee torstaille just siihen aikaan kun valmennukset olisi eli nyt pitää vielä nekin saada siirrettyä. Maaliskuuhun asti pitäisi jaksaa nyt rämpiä tässä tilanteessa, sitten loppuu lukio, mutta toisaalta sitten alkaa taas pääsykokeisiin luku.

Kisaaminenkin turhauttaa, kun halusin päästä kokeilemaan Rikulla vaativaa A:ta, mutta kun tuo on nyt päättänyt ruveta pelleilemään radoilla, niin meni sitten tämä kausi uudestaan kisaamisen harjoitteluksi vaan.. Tälle vuodelle en oo edes enää jaksanu Ypäjän jälkeen kisoja katsoa, joukkuemestaruuksiin mua pyydettiin mukaan, mutta taidan siellä vaan mennä tuon helpon B:n niin eipä tarvi miettiä tuon hevosen kenkkuilua.

Kenkkuilunkin aiheuttaa satula, jossa en itse pysty istumaan ollenkaan enää (tämä ongelma on nyt tullut Globukseenkin). Ainut satula jossa pystyn istumaan rennosti on yleissatula, jolla ei paljoa koulukisoihin lähdetä. Tietenkin myös tämä meidän tämänhetkinen valtakamppailu aiheuttaa kanssa pientä närää, kun Rikulla on taas testailukausi menossa.

Tiivistettynä: TURHAUTTAA. Kuitenkin pieneksi piristykseksi tähän angstaavaan vuodatukseen pistetäänpä vähän kuvia ja toivotaan että tää tästä vähän helpottais.

Mitähän tässä nyt sitten sanois

Universumilla on selvästi tasapainottava voima.

Torstaina Rikun valmennus lykkäntyi, kun valmentajan täytyi mennä kokoukseen, mutta Matin kanssa tunti oli normaalisti ja kun Jutta soitti tuosta valmennuksen peruuntumisesta, se meni samalla paljastamaan että mennään erikoisesteitä maneesissa. Tämä tieto sai mun pulssin samantien kahteensataan ja mietin, että jos en menis ollenkaan, Matti kun on Matti maneesissa ja en sillä ole ikinä tuossa pressumaneesissa hypännyt.. Sattuneista syistä kun se liikkuminen siellä on ollut hankalaa. Ruunan rupsukka päätti kuitenkin yllättää omistajansa positiivisesti jo alkuverkassa laukkaamalla nätisti joka paikasta (laine estettä vähän kyyläsi, mutta kun sekin näytettiin niin ei ollut enää pelottava). Ensimmäistä kertaa sain maneesissa laukattua pitkiä sivuja, ilman erikoisia kyyläyksiä ja säikkymisiä ovien ja laitojen kohdilla.

Esteinä oli pitkällä sivulla sellanen vihreä-keltainen pysty, jonka alla oli kaksi pientä vihreäksi maalattua kuormalavanpätkää ja niiden keskellä sellanen iso vihreä vaneerilevy, jossa oli keltaisia kädenjälkiä. Kun sitten meidän vuoro oli tulla tälle kammotukselle Matti hidasti ja katto ja olin ihan satavarma että se ei mee yli, silti vähän pidin pohkeet tiukemmin kyljissä niin oho, se hyppäs yli! Oli itsellä vähän hämmentynyt olo ja hyppy oli vähän kummallinen, mutta meni kieltämättä yli. Toisella kerralla ei mitään ongelmaa.

Seuraavana oli vuorossa yhden askeleen hempeän vaalenapuna-valkoinen sarja, ensimmäisen osan alla taas kuormalavanpätkiä, jotka myös vaaleanpunaisia. Matti epäröi taas ensimmäisellä esteellä, mutta meni ekalla yli ei edes kovin paljoa hidastanut,. Väliin tuli kaksi askelta mutta molemmat meni kuitenkin yli sen kummallisempia yrittämättä. Toisella kerralla taas tultiin varsin mallikkaasti.

Sitten oli toisella pitkällä sivulla suhteutettu sarja, ensimmäisenä pysty jossa kaksi lainetta ja puomi, sen jälkeen tasaokseri jonka alla kaksi sinistä sadevesitynnyriä. Mulla on ittelle jäänyt pieni kammo noiden laineiden suhteen, kun entinen ponini Rölli ei koskaan suostunut menemään niistä yli suosiolla ja Broncakin aina laineilla kielsi muutaman kerran ensin. Nyt kuitenkin Matti meni molemmat esteet heti aivan loistavasti, ei epäröinyt vaan imi esteelle hyvin. Lopuksi hypättiin rataa, niin mun oikeastaan tarvitsi vain ohjata ja ruuna meni aivan ku vettä vaan. Jäi hirveän hyvä ja tyytyväinen olo itselle koko tunnista.

Ja sitten tasapainoksi Riku oli perjantain valmennuksessa aivan possu. Tähän pohjustuksena, että takana oli viikon loma, kun poikaystävä sairasteli ja en ehtinyt liikuttamaan ja tällä viikolla kaverini kävi ratsastamassa Rikulla tiistaina ja itse ehdin torstaina mennä vain 30min, kun Matin valmennus pidettiin tuntia aikaisemmin. Joten kun tähän liitetään tuo painetta pursuileva oripoika ja maneesillinen muita hevosia, soppa on valmis. Riku oli yhtä ääliö, kuin Matti oli hyvä.

Tehtävänä oli tulla avoa keskihalkaisijalla. Aluksi siirtymisiä ravi-käynti-ravi avon sisällä ja lopulta laukassa avotaivutus. No Rikullahan oli virtaa niin ettei sen pinna kestänyt yhtään sitä taivuttelua, saati että olisi pitänyt KÄVELLÄ! Herrajestas kun ei ymmäretä toisen tarpeita. No se tunti meni vähän häslätessä ja lähinnä vaan siinä, että sen hevosen saa keskittymään johonkin muualle kuin sinne jalkojen väliin, missä Rikun ajatus tuntui vaan olevan.
Sellasta se on se orin kanssa eläminen. Tunnin jälkeen kun muut meni loppuraveja me mentiin päästelemään höyryjä laukkaradalle, kun herra vieläkin kävi ylikierroksilla. No ensimmäisen puoli kierrosta Riku yritti heittää mut selästä, mutta kun se ei nyt onnistunu niin sitten vaan se pinko jonkun neljä kierrosta aivan niin lujaa kun jaloista lähti ja lopulta itse siirtyi käyntiin kun ei enää jaksanut laukata. Sen jälkeen käveli ihan rauhassa muutaman kierroksen niin että hengitys tasaantui niin aattelin että eiköhän se riitä. Äitikin soitti justiin kun olin kävelemässä tallille. Enpä muista koska olis poika seisonu pihassa yhtä paikallaan kun nostelin jalustimia yhdellä kädellä, kun yritin samalla puhua puhelimessa. Riku ei edes tervehtinyt Mattia kun mentiin talliin, niinkuin se yleensä aina tekee, nuokkui vaan ja lörpötti alahuulta.

Tänään sitten oli tuo torstain korvaava valmennus ja tehtävinä jälleen puolipiruetit. Riku oli selvästi rauhallisempi kuin eilen, mutta kyllä siinä silti oli vähän turhan paljon yritystä, mutta ravi-käynti siirtymisiä tehtiin välillä, että keskittyminen saatiin taas oikeeseen paikkaan. Tällä kertaa aloitettiin niillä eilisillä laukka-avoilla keskihalkaisijalla kootussa, lähes piruettilaukassa ja kun ne nyt tänään sitten sujui noin viisisataa kertaa paremmin kuin eilen, ruvettiin kääntämään piruetille lopussa. Riku teki tehtävät aina hienosti ja teki tänään parempia piruetteja kuin on koskaan tehnyt. Jutta kehu, että radalla näistä sais jo ehkä kutosia jopa, mutta vielä tarvii korjailla taivutusta ja asetusta. Poljenta ja kääntyminen on jo tosi hyviä.
Riku jäi taas jäkittämään kaksi kertaa tunnin aikana. Ensimmäisellä kerralla ei mennyt kovin kauaa että sen sai liikkumaan. Poikkeuksellisesti en edes yrittänyt pyytää eteenpäin, Riku lähti itse peruuttamaan ja kehuin vaan kun liikkui ja sitten se lähtikin eteenpäin. Toisella kerralla sama juttu, ohjat löysällä ja tällä kertaa vähän pyysin pohkeella eteenpäin. Mitä tekee herra Rikhard? Hän hyppää pystyyn ja eteenpäin ja lähtee laukkaamaan! Kun sen sitten sai siirrettyä käyntiin ei voinu kuin ihmetellä että mitähän ihmettä tuo nyt oli. No Riku on Riku ja oripojilla on aina välillä omat jutut. Lopputunnin se menikin sitten taas nätisti. Tarhaan asti kun pääsi takasin niin alkoi ahdistella Matti-raukkaa. Matti tosin heti humautti kaviolla niin se ahdistelu loppu lyhyeen.

Ei noista otuksista oikein ota aina selvää, mutta täytyy myöntää että on ne omalla tavallaan aika lutusiä pieniä ääliöitä.

Kaikki ei mennykkään niinkun suunnitteli.

Nuolasin vähän liian aikaisin tuon poikaystävän taudin kanssa. Niin siinä sitten kävi, ettei lääkkeet lähteneet helpottamaan vaan raasun olo pysyi samanlaisena ja melkein meni välillä jopa huonommaksi. Pari kertaa piti juoksuttaa ympäri Tamperetta sairaaloissa, kunnes sitten vihdoin joku uskoi, ettei aikuinen mies voi olla kotihoidossa jos se ei yksin pärjää kotona (kuten ei pärjännyt, olin viikon vaan kotona kun en voinut lähteä pois oli TODELLA huonossa kunnossa parin tunnin välein).
Loppujen lopuksi, kun tuli rintakipuja niin otettiin tosissaan ja herra makoilee nyt kardiologisella osastolla odotellen kotiinpääsyä ja olo vihdoin lähtenyt paranemaan.

Pääsin siis tallillekkin ensimmäisen kerran yli viikkoon. Oli Rikussa ja Matissa vähän virtaa, vaikkei käytykkään kun vähän köpöttelemässä maastossa pitkän tauon jälkeen. Rikun kanssa jopa vähän ravailtiin metsäpoluilla ja oli mukavaa ja ihmettelen tuon oripojan tasapainoa, kun se hölköttelee menemään kantoisilla poluilla jossa on paljon epätasaisuuksia ja tiukkoja mutkia niinkun vettä vaan. Matin kanssa kun samalla polulla kävelee niin kompuroi jalkoihinsa koko ajan.
Tänään taas tulee valitettava vapaapäivä (siksi eilen kevyt liikutus), kun päätin nyt sittenkin mennä kouluun ja tänään alkaisi tunnit aikuislukiossa, johon lähden opiskelemaan kemiaa ja fysiikkaa (lääkistoive ensivuodelle edelleen, joten nyt otan itseäni niskasta kiinni!).

Saatiin myös isältä vanha kuntopyörä, jota on nyt yksin kotona ollessa tullut testailtua, kun juoksemaan ei oikein pysty, vasen nilkka ja polvi alkaa kiukutella muutaman kilometrin jälkeen. Pysyypähän kunnossa.

Myös uutta: uusi kissanpentu. Saatiin tuollainen pieni valkoinen riiviöpoika, joka haluttiin sisäkissaksi koska kuulemma juoksenteli koneiden alle eikä pelännyt mitään. No syykin selvisi kun täällä hetken oli. Raukkaparka on kuuro. Ei reagoi ääniin vaikka Sepe ja Juti reagoi vaan on ja möllöttää miten nyt sattuu olemaan, muuten hellyyttävä, joskin hieman rasittava otus. Ärsytyksen syy on hyvin yksinkertainen, nimittäin ruoka. En tajua kuinka noin pieni voi syödä niin paljon, siksi se nimettiinkin Ahmatiksi :D

Muutta minpä siivoilen tässä vielä hetken, ennenkuin suuntaan koulun penkille. En nyt saa mitään hyvää hevospostausta, kun suurimman osan päivästä vietän sairaalassa vieraillen ja tallilla yritän hoitaa kaiken nopeasti, mutta torstaina taas valmennus, joten sitten taas enemmän!

Hups

On taas tuo päivittely jäänyt, johtuen pienistä vastoinkäymisistä ja nyt olen viimeisen viikon hoitanut sairasta poikaystävää. Eilenkin vietettiin päivä sairaalassa, mutta nyt alkaa olla jo voiton puolella.

Ypäjän kisaviikko meni aivan täysin persiilleen - kuten ne jotka kipasta tuloksia ovat katselleet ovat varmaan huomanneet. Riku sai päähänsä, että kisoissa ei tarvitse kuunnella ratsastajaa ja se on nyt testannut mua mitä erikoisemmilla keinoilla viimeset kaksi viikkoa. Mm. kisoissa jumitti alkupysähdyksiin, ei tehnyt lisättyä, hyppi takajalkojen ympäri, ei mennyt sivulle, ei pysähtynyt, hyppi ja pomppi ja veti ja nypläsi päätä. Ei ollut mitään kipuja missään, tarkastettiin moneen kertaan. Herran ilmeestäkin näki että ihan puhdasta kettuilua oli.

Noh sitten tehtiin turha päivän reissu Seinäjoelle, Ludden kiima kun ei edennyt edes kiimapiikistä ja nyt ei päästy ultraamaan uudestaan, koska koppi on mulla ja kotona yhdellä varsalla on joku infektio, jonka takia en Rikua voisi edes kotiin viedä ja äiti ei voi ultrata koska koppi ja vetoauto on mulla käytössä.

No ei siinä mitään sillon tultiin torstaina takaisin niin, että ehdin valmennukseen, mutta olin silti myöhässä ja Rikun kanssa valmennus jäi väliin. Matin kanssa sen sijaan ehdin estevalmennukseen. Tehtiin puomiharjoituksia, pitkä suora puomeja joiden päässä lopulta ristikko. Ravissa tämä tehtävä meni täysin mallikkaasti, mutta laukassa Matin pinna ei kestänyt yhtään, rupesi vaan hyppimään sivulle ja peruuttamaan melko rajusti. Kesti melko kauan että sain edes jonkun näköistä laukantapaista askellajia tultua suoralle. Muiden jo lopettettua harjoituksen meidän piti vielä hetki vääntää ennenkuin Matti suostui laukkaamaan rauhassa linjalle.

Seuraavana päivänä oli sitten Rikun kouluvalmennus ja ohjelmassa sulkutaivutus. Tultiin niin, että piti kääntää lävistäjälle ja siitä taivuttaa sulkuun, niin että tultiin suoraan lävistäjää sulkutaivutuksessa, käännettiin kulmaan sulussa ja tultiin lyhyt sivu vastataivutuksessa. No okei oikealle sujui ihan ok, mutta sitten tuli vasen kierros. Ensimmäinen kerta ok, enemmän piti olla taivutusta ja paremmin irti ohjasta. No mullahan ei ollut raippaa eikä kannuksia mukana ja Riku päätti ettei ymmärrä enää mitä halutaan -> alkoi tunkea takapäätä oikealle heti kun pyysin taivutusta vasemmalle. Loppupätkän tuli jo ihan nätisti. Seuraavalla kerralla ei mitään, hyppii vaan paikallaan ja örisee. Pyysin lainaksi raippaa, että saan kerrottua että haluan sen väistävän takapäätä, näpäytin kerran niin ei kun tämä vaan loikkii enemmän. Napautin toisen kerran ja Riku jäi taas hyppimään, pyysin eteenpäin ja samantien kun pyysin tiesin että se hyppää pystyyn (Riku on hirveän ennakoitava, ilmoittaa selvästi kun aikoo tehdä jotain kummallista ja sen tuntee selkään). No herrahan hyppäsi pystyyn, paljon rajummin kuin normaalisti, mutta pysyin selässä, mutta kun katsoin alas näin varjosta että se alkaa kyykistyä ja tiesin että nyt tulee hyppy. Riku on tätäkin harrastanut ennen että hyppää pystyyn ja siitä hyppää eteenpäin ilman että etujalat käy maassa ennen hypystä laskeutumista (sekava selitys tiedän).
No hyppyhän sieltä tuli, mutta paljon rajumpi kuin odotin, ei Riku koskaan noin valtavana sitä oo tehnyt. No multahan meni tasapaino kun en ollut varautunut ja kun herralla jalat osui maahan valahdin kaulan oikealta puolelta jaloilleni maahan. Hyppäsin takasin selkään ja kaikki naureskeli kun niin isosta loikasta tulin jaloilleni. No palautin raipan ja kiitin lainasta ja kokeilin uudestaan. Ei ehkä kaikkein mallikkain sulku mutta selvää sulkutaivutusta tultiin. Hevosta kiukutti ja yritti vielä tyhmäillä mutta kun vähän jalalla muistutti niin piti taivutuksen.

Sitten tultiin samaa laukassa, no problem, kunnes tuli lyhyelle sivulle ja piti tehdä suoristus ja vaihto. Ensimmäinen vaihto sellanen samanlainen jättiloikka, kun Riku on pari kertaa tehnyt kun sille iskee uhmaikä. Pysäytin heti ja otin heti uuden vastalaukan ja tein vaihdon ikään kuin kaatamalla Rikun sisään ja kaula sen verran linkkuun ettei se pysty hyppäämään. No pari kertaa se vaati, mutta tajusi ettei saa vaihtaa hyppäämällä (eikä siis ihan pientä loikkaa tee vaan se tuntuu selästä siltä niinkuin pukittaisi, jos Riku ei olisi niin tasainen niin sieltä tulisi alas rymisten). Sulut tuli laukassa varsin nätisti ja lopputunnin se sitten käyttäytyikin. Eikä vieläkään ollut mistään kipeä, tarkistin lihakset, jalat, suun, kaiken mitä keksin. Tiiän, että tuo kokeilu on nyt omaa vikaa, koska olen viime vuoden aristellut kisoja ja päästänyt Rikun menemään vähän omia aikojaan ja nyt kun olen ruvennut vaatimaan enemmän niin tää testailee rajojaan.

Ja mistä tiedän, että tämä on Rikun suunnalta ihan puhdasta kettuilua?

Koska se on tuon pystyynhypyn jälkeen ollut enkeli. Se on koko tämän viikon mennyt niin niin mallikkaasti, keskiviikkona harjoiteltiin sarjavaihtoja 4:n välein, torstaina ja perjantaina valmennuksessa tehtiin puolipiruetteja, vaihtoja ja sulkuja ja Riku teki kaiken niin kevyillä avuilla ja helposti ja en muista koska se olisi ollut yhtä hyvin irti ohjista ja helppo ratsastaa. Toivon hartaasti, että nyt se mun testaaminen loppuu edes hetkellisesti, kun rupes jo itteltä menemään toivo siinä kun toinen ei tee niinkuin pyydetään.

Mattikin oli aivan superhieno estevalmennuksessa. Kävin edellisenä päivänä maastossa juoksuttamassa sitä ja hypytin maastakäsin muutaman pienen maastoesteen mitä se on pelännyt aina maastossa ollessamme. Ensimmäinen oli sellainen missä on muovitynnyreitä (valkosia ja vihreitä) kumossa ja takana valkoinen portti jossa kukkia. Kielsi kaksi kertaa mutta sitten meni yli ongelmitta. Toinen oli peltitynnyreistä tehty este, joka olikin sitten paljon pelottavampi. Hetken se vaati malttia näytellä Matille sitä estettä, mutta sitten siitäkin mentiin yli niin mallikkaasti ja sen jälkeen ei pelätty enää ollenkaan mitään. Hypytin kerran vielä peltiesteen yli ja sitten mentiin vaan kävelemään poluille rauhassa.

Seuraavana päivänä estevalmennuksessa harjoiteltiin taas puomeja, tällä kertaa oli ympyrän kaarella 3 puomia ja siitä tiukka (joku 90° kulma) puomisuoralle. Matti oli todella hieno koko tunnin, kerran vaan lähti hyppimään sivulle kun nosti väärän laukan, mutta ei pysähtynyt kertaakaan. Nyt on tällä viikolla saanut olla niin ylpeä molemmista pojista!

Pahoittelen sekavaa tekstiä, mutta tässä on nyt lyhyesti purettu kahden viikon turhautuminen ja kaikki muut epämääräiset tunteet ja tyytyväisyys, että nyt taas hevosetkin toimii niinkuin yleensä, eikä kummallakaan ole mitään hätää.