Voi käppänä.

Huh, turvallisesti vaan kotiuduttiin Pohjanmaalta takasin tälle Hämeen seutuville! Oli kyllä melko mielenkiintoinen matka. Ensinnäkin jo hevosten lastaus oli pieni show. Matti kenkkuili jo tallissa kun piti seistä käytävällä ja täpyytteli siinä. Noh kun Samppa oli auttamassa ja sille nyt viittinyt tuommosta pönöpäätä antaa niin piti sitten yrittää saada Matti ensin koppiin. Ihan jees muuten mutta en ekalla kerralla ehtinyt edes puomin ali kun rynnisti ulos kopista. Mä en oikein tiedä miten mulla oli se naru kädessä, mutta jotenkin olin sen saanu haiuksen (vasemman, jes just ku olkapää alkaa olla ok) ympärille ja voitte vaan kuvitella kuinka kivaa on ku hevonen vetää. Onneks oli niin että lähti naru eikä käsi. Toisella kerralla sain Matin koppiin asti, mutta just kun pääsin laittamaan takapuomia kiinni niin eikös se sitten taas tullut sieltä ulos! Hajotti vielä narunsakin mokoma, jonka sitten se lukko-osan jämä pamautti mua leukaan ja se on ollu melkosen kipiä nyt.

No ajattelin siinä vaiheessa että olkoot, sanoin Sampalle että pitää Mattia ja heitin nopiaa Rikun koppiin ja eihän arvon ruunalla sitten ollut sen koppiin menemisen kanssa ongelmia, melkein juoksi mun yli sinne! Nää päivät on kyllä hauskoja, kun Matti keksii ettei se halua tehdä jotain yksin. 

Muuten matka olikin sitä, että puristin kauhuissa rattia ja tuijotin tielle. Oli todella epävarma olo koko matkan, hiljaa kirosin mielessäni taas sitä joka on jään keksinyt ja pari kertaa piti ruveta sadattelemaan ääneen, kun pojat hytky kopissa ja auto meinas lähteä lapasesta. Koko matka tultiin sellasta alle 70 vauhtia ja alamäissä en uskaltanut painaa jarrua, kun auto lähti heti luisuun. Piti vaan pistää jalka valmiiksi kytkimelle ja kaasu pois ja toivoa ettei pojat heilu. 

Sinnehän nuo menivät talliin virkeinä sitten ja me päästiin väsyneenä kotia.

Mutta sitten eiliseen! Rikulta on nyt kivasti lähtenyt kaikki kengät, joten eilen menin sen kanssa kentälle pyörimään ilman satulaa ja hackamoret päässä. Oli taas tossa liikutuksessa vähän taukoa ja hackamoreilla en ole mennyt aikoihin, niin Rikun piti vähän testata että oonko tosissani siellä selässä, vai saako hän mennä kattomaan tammoja. Pari pikku pystyynhyppyä piti esittää protestina ja vähän loikkia, ennenkuin uskoi, että juu ilman kuolaimiakin pitää tehdä töitä vaikka mennäänkin vaan käyntiä. Sitten kun herra taas keskittyi, niin rupesin miettimään miksen useammin ole noita meidän hackamoreja käyttänyt, kun tuo hevonen on vaan niin IHANA ratsastaa niillä! Toimii paljon paremmin kun mun pitää itse keskittyä niin paljon siihen pohkeella ja istunnalla ratsastamiseen, kun käsillä ei paljoa voi tehdä mitään oleellista, muuta kuin pieniä puolipidätteitä ja vähän asettaa. Tehtiin käynnissä kaikkea mahdollista, pysähdyksistä ja väistöistä sulku- ja avotaivutuksiin. Että olin taas onnellinen, kun hevoinen on niin mahtava. Piti vaan lopettaa melko lyhyeen,  kun naama meinas jäätyä irti.