keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Muutoksia, muutoksia, muutoksia..

Nyt on tälläinen tylsempi hetki ennenkuin painuu pehkuihin niin voisi noita kuulumisia taas päivitellä. 
Pojat ei tällä hetkellä pääse tarhaan, kun siellä ei jostain syystä kierrä sähköt ja koska tarhat on hevostenomistajien vastuulla ja korjattavia, enkä minä ymmärrä noista sähkötöistä pätkääkään niin joutuvat raukat olemaan sisällä päivät, odotellessa että joku tuttu joka nuo kykenee korjaamaan ehtisi käydä ne korjaamassa.

Jonna lähti taas tiistaina mukaan tallille ja kun pojat oli sen verran kahelilla tuulella jo karsinassa, niin päätettiin että oman turvallisuuden vuoksi päästetään ne vaan irti maneesiin juoksemaan ylimääräset virrat pois. Ei muuten tarvinnu ajaa kun muutaman kerran pyytää liikkeelle, kun jäivät johonkin nurkkaan kökkimään, kun nämä kaks paino siellä päästä päähän kauheeta vauhtia! Ja lähes tauotta, me vaan keskellä maneesia naurettiin kun pojat rallitti ympärillä. Niillä oli taas hauskaa kun saivat vähän leikkiä ja venyttää jalkoja. 

Muuten liikutus on keskittynyt lähinnä just siihen, että saisivat mahdollisimman hyvin verryteltyä paikat, kun joutuvat paljon oleen sisällä, eli en varsinaisesti ole tällä viikolla työstänyt kumpaakaan.

Mutta sitten isompia uutisia, me ollaan nyt vähän harkittu poikien muuttoa toiseen talliin, kun tuo Ylöjärvelle ajelu käy vähän hankalaksi kun opiskelut tulee mukaan ja pitäisi muutakin elämää saada vietettyä edes joskus. Vaihtoehtoja mihin nuo veisi ei ollut mulla kovin montaa, mutta tänään sitten käytiin katsomassa yhtä yksityistallia ja nyt vähän näyttäisi siltä, että huomenna soittelen sinne ja ilmotan että kyllä me vaan nyt oltais sitä mieltä että muutetaan sinne. 

Sitten toiseen asiaan, josta jo tuossa joskus aikaisemmin höpötin (Haaste 2011 postauksen lopussa). Yrittäjä on aina ollut se mun "inhokki" ammatti ja oon aina sanonut että musta ei ikinä tuu yrittäjää, koska en tahdo ikinä olla missään johtavassa asemassa. Mutta nyt ollaan äidin kanssa mietitty, jos minä perustaisin oman yrityksen. Olen nyt äidin Nelilyn -yrityksessä äänettömänä yhtiömiehenä, mutta olisi siis ihan oma yritys mielessä. Ratsujen kasvatus ja nuorten hevosten ratsutus/kilpailuttaminen olisi sitten toimintana. Kouluratsastukseen keskittyen tietysti.

Tässä tammikuun aikana olen menossa Etelä-Pohjanmaan hevosalan koulutushankkeen järjestämälle hevosalan rahoituksia ja investointeja käsittelevälle seminaarille kuuntelemaan ja tarkoitus olisi hakea Ypäjälle ratsuttajakoulutukseen. Ratsuttajakoulutuksen ainoa ongelma on tällä hetkellä, että puuttuu estekokeisiin hevonen. Muistaakseni koulupuolelle erikoistuneidenkin pitää hypätä olikohan 100, 110 vai 120 rata ja en tiedä saako Mattia tuolle tasolle vielä kesäksi. Yritykseltä puuttuu myös kaikenlaiset nimiehdotukset (heh täähän on se paras kohta!), mutta enköhän mä jotain jostain keksi. 

Yrittäjyyden hyvä puoli olisi toki se että pääsisin tekemään sitä mitä olen halunnutkin aina tehdä sivutoimisesti; ratsuttaa nuoria ja nimenomaan kouluhevosia! Mutta täyspäiväistä tästä tuskin tulee, ajattelin että jos nyt lääkikseen pääsisin ja valmistuisin niin viikonloppu ja päivystystöiden ohella voisi ihan hyvin tätä hevohommaa pyörittää sivutoimisena ammattina (eli seurataan äidin jalanjälkiä!).

1 kommentti:

  1. Stor tävling på bloggen! :)
    var med och tävla om en vindjacka nordic
    kolla bloggen för mer infomation http://JFdressage.blogg.se

    hoppas du vill delta!

    VastaaPoista