keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Mulla oli hyvä suunnitelma, että menen tallille ja menen Rikun kanssa vääntämään koulua maneesiin, mutta jostain syystä olin jo herätessä kauhean ärtyisä (kiukuttelin Sampalle koko aamun ihan typeristä asioista, sori muru) ja se ei meinannut laantua, niin ajattelin että se on ehkä hevosten kannalta parempi, etten mene kiukkuisena tallille, koska molemmat tuntien siitä ei aiheudu kuin lisää ongelmia ja Rikun kanssa yritetään nyt välttää kaikenmaailman yhteenottoja. Joten Jonna oli ihana ja lupautui liikuttamaan Matin tänään. Tosin se vähän mietityttää, että huomenna olisi kouluvalmennus, mutta sitäkin varten on jo sotasuunnitelma. Menen aikaisin tallille ja liikutan Rikun kertaalleen ennen valmennusta, sitten se saa levätä karsinassa ja mennään valmennukseen.

Päätös oli vissiin ihan viisas, koska nyt iltaa myöden olo on piristynyt, tosin pH laskut alkavat valua aivoista pihalle, kun päivä meni sitten kemiaa opiskellessa.

En sitten tiedä johtuuko tämä tän viikon jotenkin haikea mieliala siitä että perjantaina tulee kuluneeksi vuosi serkkuni kuolemasta ja en tiedä miksi mutta odotan tuota päivää kauhulla ja olotila tuntuu jotenkin kamalan herkältä nyt. 

Myös uudelle tallille muutto jännittää, vaikka siihen on vielä pari viikkoa aikaa.

Laskut stressaa, kun muutamissa on eräpäivä tällä viikolla ja kun unohdin verkkopankkitunnukset Seinäjoelle ja äiti pesi ne ja uudet saan vasta ensi viikon tiistaina, niin blaah. 

Kotona pitäisi siivota, enkä jaksa inspiroitua siitäkään. 

Tahdon kisoihin, mutta en voi mennä koska Riku ääliöilee, enkä ole vielä saanut laskua tän vuoden kansalliselle luvalle. 

Ahmatti on nyt olevinaan mies ja kusee nurkkiin ja mouruaa.

Joten mitään järkevää ei nyt siis tullut taaskaan kirjoitettua, mutta jos huomenna jaksaisin panostaa ja kirjoittaa perusteellisen valmennuspostauksen (olettaen että pystytään tunnilla tekemään jotain muuta kuin hörhöttämään).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti