Voi tillintallin.

Ypäjältä kotiuduttu (hengissä, ihme ja kumma tuon ajokelin jälkeen) ja aina ei mee kuin elokuvissa.

Kaikki sujui ihan hyvin, oltiin ajoissa liikkeellä, hevoset kulki nätisti, mutta sitten enkös mä mennyt liukastumaan pihalla rappusissa ja vaistomaisesti otin kaiteesta kiinni vasemmalla kädellä ja sitten PLUMPS ja tuntu siltä niinku olkapää olis lähtenyt paikaltaan. Ensin viiltävä kipu, sitten hetki tunnottomuutta ja sen jälkeen kauhea jomotus. Onneksi mamma on lääkäri niin apu on lähellä. Joku jänne sieltä on kuulemma revähtänyt ja nivelkapseli käynyt vähän moikkaamassa ulkoilmaa. Ei mitään vakavaa onneksi taaskaan.

Illalla käytiin ratsastelemassa pojat maneesissa (Matti oli taas seuraneitinä opettelemassa matkustusta). Oli aivan älyttömän hienoa päästä Ypäjä halliin kun se on tyhjillään ja päästää siellä menemään pitkiä sivuja reipasta laukkaa. Kyllä täykkärikin tykkäs, kun sai vähän askelta venyttää. Äiti siinä ratsasteli Rikulla samaan aikaan, enkä kiinnittänyt paljon huomiota siihen mitä tekivät, nätisti kun kerran meni! Ei kauaa ehditty mennä ennenkuin halli meni kiinni, mutta tarpeeksi ettei omien valmennusten jälkeen ole kunnon jumeja.

Yöllä en meinannut saada nukuttua ollenkaan. Heräsin joskus neljän viiden välillä kauheaan kipuun, enkä voinut ollenkaan maata vasemmalla kyljellä kun käteen sattui niin paljon. Sen kivun takia en saanut nukuttua enää, joten olin melko väsynyt kun herätyskello sitten soi ja piti käydä heittämässä hevosille aamupöperöt. Aamupalan jälkeen sai sitten hetken vielä levyttää onneksi, ennenkuin sitten lähdettiin ulkoiluttamaan Mattia. Päädyttiin Vanhaan maneesiin, kun kaikki muut maneesit oli käytössä ja hypättiin pari kertaa yksittäistä pientä estettä, kun kerran oli mahdollisuus. Ei paljoa hypätty, kun kuitenkin perjantaina just oli valmennus ja vaikka ei isoja nyt kummallakaan kerralla menty (tänään hypättiin pientä 70cm pystyä), niin virtaa ruunassa oli vähän turhan paljon.

Kuvat on otettu videokamerasta ja äiti tuo meidän mestarikuvaaja ja tekniikkaihme on taas kuvannut jalkojaan ja penkkiä hevosen sijasta suurimmaksi osaksi :) Eipä haittaa, kun kuitenkin jotain otoksia löytyi ja hauskaa meillä oli muutenkin!

 

Lykkäsinpäs muuten äidinkin kokeilemaan Mattia vielä lopuksi, kun halusin mielipiteen sen kehityksestä. Äiti kun on ainut, joka Matilla on mennyt silloin ihan alkuun kun se meille tuli.

 

Tuossa ratsastaessa kipu taas unohtui ja sitten kun lopetettiin niin taas kauhea jomotus, joka sitten vastaavasti taas tallissa unohtui kun Rikua laitettiin kuntoon.

 

Räkäpää oli sitten vähän taas olevinaan vauhdikkaalla päällä, mutta kumma kyllä malttoi ihan kävelläkkin. Tehtiin aluksi pelkällä pääty-ympyrällä ravia ja laukkaa, eikä voi olla totta kuinka vaikeeat on tällä tasolla vielä ratastaa jotain rupusta ympyrää! Laukassa Riku koko ajan yritti tarjota millon mitäkin; sulkuja, vaihtoa, piruettia ja avoa. Kauhea työ pitää se suorana, tahdikkaana ja asettuneena :D

Ravissa se taas odotti koska nostetaan uusi laukka, tai tehdään taivutuksia tai jotain, mutta mitä tahansa paitsi ympyrää!

Lopuksi vielä tätä meidän yhtä inhokkiliikettä (minä tykkäsin, mutta hevonen ei oo samaa mieltä), pohkeenväistö. Sekä käynnissä että ravissa. Riku oli taas ehdottomasti sitä mieltä että sulkua tässä kuuluu mennä, eikä pysyä suorana ja asettuakkin vielä ihan väärään suuntaan. Hienosti tuo kuitenkin ekan yrityksen jälkeen antoi periksi ja antoi taas aihetta olla pojasta ylpeä. Mulla vaan taas kädet heiluu ihan ihmeellisesti, ei meinaa kyynerpäät ollenkaan pysyä siellä kyljissä! Pitää ruveta tunkemaan seteileitä kainaloon ilmeisesti, jos sillä vaikka joskus oppis :)

 

Ja taas, kun loppukäyntejä alettiin mennä niin olkapäätä alkoi särkeä enemmän kuin missään vaiheessa, eikä oo loppunut vieläkään. Ärsyttää, kun ei pysty suorittamaan mitään normaaleja juttuja (esim. karsinoiden siivouksesta tulee melko mielenkiintoista), kun kädellä ei oikein pysty nostamaan mitään tai tuntuu siltä kuin joku vääntäisi sitä pois paikaltaan. 

 Kotiin ajaminenkaan ei ollut mitään herkkua, tiet oli älyttömän liukkaat ja tietysti nuo kaksi elävää ei malttaneet olla paikallaan ja koko yhdistelmä keikkui melko epävarman oloisena aina välillä. Ajettiin jonkun tuoreen onnettomuuspaikankin ohi, jossa nuorta miestä pistettiin paareilla ambulanssiin :s ei kyllä aiheuttanut luottamusta siihen omaankaan ajoon. Onneks äiti ajoi Häijääseen asti, mutta sieltä piti ajaa yksin Ylöjärvelle, kun kuski jatkoi matkaa kotiinpäin.

Tallin pihassa jäätiin muutaman kerran taas jumiin, mutta ei kovin pitkiä aikoja tarvinnut sudittaa, että päästiin liikkeelle. Pojat oli tyytyväisiä ja Rikun piti taas isolla äänellä tulla talliin. 

Minä menen nyt etsimään jostain mobilatia ja särkylääkkeitä, hyvää viikonalkua kaikille!