tiistai 1. maaliskuuta 2011

Oh my.

Ihanaa kun oli pitkästä aikaa "lämmin" sää kun menee ratsastaan, vain -5 °C!
Edelleen tuntuu ihan järkyttävän oudolta käydä vieraalla tallilla ratsastamassa, kun on tottunu että hepat on omassa pihassa.



Isä lähti tallille tänään mukaan kuvaamaan, tarkotus oli mennä Rikun kanssa pöllyyttämään lunta pellolle, mutta eihän siitä sitten tullut mitään kun viime vai toissaviikon yksi suojasää ja sen jälkeiset pakkaset oli tehnyt n. 10cm syvyyteen sellasen kovan jääkerroksen, joten mentiin sitten kentällä vaan. Tosin tuolla meidän peltorämpellyksessä etusuojat lähti jaloista ja toisen takasen suoja katosi ja bootsit meni vähän vituralleen siellä hangessa, että sen takia tuo suojaus Rikun kuvissa on sitten outo ;D ja tosiaan sen peltosuunnitelman takia Rikulla on yleissatula eikä koulusatula niinkuin yleensä. On muuten aika kummallista mennä yleissatulalla kun viimeiset kaksi vuotta menty lähes pelkällä koulusatulalla, vain esteet ja maastot menty yleissatulalla.

takajalat ainaki polkee alle ;D

Riku meni tosi nätisti kentällä, vaikka virtaa oli kun viikonlopun oli liikuttamatta, kun olin itte käymässä tuolla pohjoosessa. Kotonakin oli oudon tyhjää kun sieltä on mun kamat pois.. Mutta niin se Riku.. Tuolla ei oo kenttä aurattu tai tampattu joten siellä menee vaan semmoset urat joita pitkin mennään joten ratsastuksellisesti ei tehty mitään kummallista. Mentiin vaan pitkässä rennossa muodossa (joka on Rikulle yllättävän vaikea, tykkää enemmän mennä korkeassa muodossa hyvin koottuna). Tylsää sinänsä mennä suoraa uraa, kun intoa olisi tehdä vaikka mitä, mutta maneesissa on niin pimeä ettei siellä saa hyviä kuvia, joten piti mennä pihalla. Hieno poika oli kuitenkin, jee torstaina taas valmennus :)

Siitten tuo meidän amatsooni. Vein Rikun takasin pihalle kun lähdin Matin kanssa lenkille niin eikös tuo karsinassa taas stepannu koko ajan, kun laitettiin kuntoon. Meinasin saada kaviosta päähän kun pistin takaseen suojia, kun Matti päätti saada jonkun epämääräisen skitsoilukohtauksen kesken kaiken. Kaviot saatiin kumma kyllä putsattua ilman normaalia nyppimistä ja pystyynhyppelyjä.

Kentällä oli sitten taas aivan eri hevonen, rauhottu heti kun pääsin selkään. Kunto on vielä niin huono ja tuo selkä menee niin herkästi jumiin, että Matin kanssa mennään muutenkin hyvin lyhyitä pätkiä kentällä, käynti ja ravisiirtymisiä lähinnä, laukkaa vain korkeintaan kymmenen metriä rennosti hyvässä muodossa, PAITSI jos päättää (kuten yleensä käy) että laukkahevonen nousee esiin ja päättää lähteä täysiä eteenpäin. Tosin tuo ryntäily laukassa on aika hyvin loppunut tässä viikon aikana. On ilmeisesti huomannut että laukkailut loppuu siihen jos kerran pöllöilee. Pari kertaa piti kuitenkin ottaa vähän sivuaskeleita, kun ei meinannut pysyä takapää mukana vaan vaihtoi ristilaukkaan, mutta sekin loppuu taas kun saa lihaksia (on siis ollut ongelma ennenkin tuo ristilaukka, loppui hetkeksi viime keväänä kun olin pystynyt ratsastamaan pari kuukautta säännöllisesti).

Mutta oli molemmat hienoja poikia tänään, hirvee kisainto olis taas, olis jo huhtikuu..

4 kommenttia:

  1. Oi, löysin toisen täykkäri-ihmisen blogin! Ht.netistä muistankin Matin Meidän täykkärit-ketjusta.

    Liityn lukijaksi heti kun tämä blogger lakkaa kiukuttelemasta :)

    Käy vilkaisemassa http://sadetutka.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  2. Anniina, jee mäkin muistan sut sieltä! Jossain välissä jäi tuo ketjuun kirjoittelu, kun en käyny ht.netissä pitkään aikaan, pitäisi varmaan taas ryhdistäytyä ja tulla takasin täykkäriporukkaan juttelemaan :)

    VastaaPoista
  3. Älä huoli, mäkään en oo kirjottanu sinne miesmuistiin :D Ei oo vaan ollut yhtään kiinnostusta käydä kirjoittelemassa, vaikka meillekin on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista (mm. puikkoluun murtuma).

    VastaaPoista
  4. Auts, ei kiva :s onko jo hoidettu vaiva, vai ihan tuore? Ei muakaan oikeen oo jaksattanu kirjoitella sinne, kun hyvä kun muistan tänne kirjottaa :D

    VastaaPoista