sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kisakuulumisia ja muuta

Noniin nyt otan itteäni niskasta kiinni ja päivittelen.

Tässä viimeaikoina on tapahtunut suurinpiirtein seuraavanlaisia:

Riku on oppinut puolipiruetit laukassa, käyty kauden ekoissa kisoissa ja hypitty maastoesteitä.

Matin kanssa on hypätty 80cm tehtäviä ja se on ilmoitettu aluekoulukisoihin ensi viikonloppuna.

Rikun viime kesänä astuma tamma on nyt synnyttänyt pienen orivarsan.

Nipsusta ei vieläkään tiedetä isää, mutta värigeenit testattiin ja siitä tulee isona kimo.


Sitten vähän tarkemmin

Matin kanssa siis ennen tätä kuukauden valmennustaukoa jossa nyt ollaan niin viimeisessä estevalmennuksessa hypättiin 80cm tehtävää. Tehtävä oli suhteutettu 21m sarja kaarevalla uralla ja tarkoitus oli ensin saada mahd vähän askelia esteiden väliin ja sitten mahd vähän.
Kuskia pelotti hirveästi kun este nousi 80cm vaikka se näyttikin ihan pieneltä, mutta Matin kanssa on tuolta korkeudelta niin huonoja kokemuksia, että ne tuli esiin kieltoina, kun annoin ohjat löysäksi kauan ennen estettä, eikä Matti hyppää ilman kunnon tuntumaa.
Kun oman pään sai kuntoon Matti teki hienosti kaiken mitä pyydettiin ilman mitään ongelmia ja hyppäsi kevyesti epäröimättä, vaikka sairasloman jälkeen olikin ensimmäinen kerta kun hypätään noinkin "isoa".

Nyt Matti on sitten ilmoitettu TRS:n aluekoulukisoihin C-merkin ohjelmaan ja K.N. Specialiin. Rikun kanssa mennään HeA ja VaB samoissa kisoissa. Monta ohjelmaa pitäisi muistaa..

Eniveis, eilen palauduttiin kotiin Lappeenrannasta joissa oltiin kansallisissa kisoissa Rikun kanssa. Vaatimattomasti perjantaina aloitettiin kisakausi hylkäyksellä, kun joku jäi ennen meitä pois ja kutsu radalle tuli yllättäen -> unohdettiin pintelit jalkoihin. Ei hyvä. Harmitti ihan hirveästi, kun hevonen tuntui hyvältä ja ohjelma (Vaativa B:0) olisi ollut sopivan helppo kauden aloitukseen. Mutta ei nyt auta.

Lauantaina sitten aamutreenissä Riku tuntui tosi hyvältä ja vielä verkassakin meni aivan ihanasti; oli kevyillä avuilla, teki kaiken just niinkuin pyysi, vaihdot sujui rauhallisesti ja kaikkea. MUTTA kun päästiin radalle niin herra päätti pistää ranttaliksi! Alkutervehdykseen tultiin ihan nätisti - mitä nyt pysähdys kootusta laukasta tuli parin raviaskeleen kautta kun en koonnut tarpeeksi pysähdykseen - mutta loppurata meni sitten täysin puihin, en varmaan ikinä ole yhtä epätasaista rataa ratsastanut.
Riku ei olisi tahtonut tehdä mitään niinkuin pyydetään, vasemmalle sulunkin jääräpäisesti halusi mennä avoa pitkin keskihalkaisijaa ja jokaisen vaihdon teki taas sellaisen jättimäisen loikan kanssa. Itse nauroin keskellä rataa vähän väliä, kun se hevonen oli niin pälli, eikä kuunnellut ollenkaan, vaikka verkassa oli niin niin nätisti. Noh saatiin rata kuitenkin jollain tavalla loppuun ja muutamat kohdat sujuivat ihan nätisti; kaikkien odotusten vastaisesti tehtiin paras käyntiosio mitä koskaan! Riku käveli rennosti ja lisätyssä käynnissä pidensi askelta, eikä hötkyillyt yhtään kokoamisessa, ei edes tahtirikkoa tehnyt. Myös lisätty ravi sujui nätisti ja tahdikkaasti, kuten myös laukkasulut Riku teki hyvässä rytmissä ja taivutuksessa.

Kuitenkaan meidän radan epätasaisuutta ei huomannut arvosteluissa, arvostelut oli tasasen huonoa, mikä mun mielestä on outoa, koska meidän rata ei ollut tasainen vaan hyvin hyvin epätasainen, ne mitkä meni huonosti meni todella huonosti ja niistä pisteet on ihan ansaittuja, mutta noistakaan mitkä Riku teki nätisti ei saatu sen enempää pisteitä. Tyhmää, mutta ei auta, kai siitä kun se pöllöili heti alkuun jäi tuomareille joku mielikuva sen menosta, eikä sitten osattu katsoa niitä hyvin menneitä kohtia. Noh tuloksena oli jotain 49% mikä taitaa olla meidän huonoin tulos ikinä kouluradalta, mutta niin oli kyllä ratakin niin huono, että ihan sillälailla oikeat pisteet :D Harmi ettei videota radasta saatu, kun äiti ei vieläkään ihan ole sinut videokameran kanssa, niin oli sitten radan ollut kuvaavinaan vaikkei kamera ollut päällä ja sitten pistänyt nauhoittamaan radan loputtua - mulla on paljon videomateriaalia kentän pohjasta ja äidin jaloista. Verkkoja äiti kyllä sai kuvattua jonkin verran, joten pistän niistä (ja siitä aluevalmennuksesta) videota kunhan saan videokameran tyhjättyä koneelle.

Niin ja tosiaan! Rikuhan oli radan jälkeen taas aivan täysin avuilla ja teki loppuverkassa kaiken mitä pyysi hyvin nätisti. Radalla piti vaan vapauttaa sisäinen pikkuriiviö. Oma vikahan se on, kun ennen olen jännittänyt niin paljon, että olen lähinnä matkustanut radalla ja Riku on oppinut että mua saa kuskata kouluaitojen sisällä, enkä tee mitään, nyt taisi olla poika vähän hämmentynyt kun oikeasti yritin ratsastaa siellä radalla.

Siiiiitten vauvauutisia

Nipsusta (ja Patesta ja Rikusta ja Selmasta) nypittiin jouhia ja lähetettiin Animal Genetics UK:hon, jossa niiltä testattiin värigeenejä.

Riku on RBF:n (Red/Black Factor) suhteen heterotsygootti Ee, eli sillä on dominoiva musta geeni E ja resessiivinen punainen geeni eli e. E aiheuttaa mustan värin ja e punaisen-> eli tästä syystä se on väriltään punaruunikko, tällä yhdistelmällä hevonen voisi olla myös musta ja muutamia muitakin värejä, mutta;
Agoutin suhteen Riku on homotsygootti AA. Agoutigeeni ohjaa mustan värin jakautumista ja koska Rikun molemmat geenit ovat dominoivia musta väri rajoittuu häntään, jalkoihin, korvien reunoihin ja harjaan (ei voi myöskään saada mustia jälkeläisiä).
Rikulla ei myöskään ole cream- eikä Champange-geeniä.

Nipsu on myös RBF:n suhteen heterotsygootti Ee, mutta Agoutin suhteen Nipsu taas on heterotsygootti Aa, eli se voi tuottaa mustia jälkeläisiä, mutta se itse ei pysy mustana (voi pöh), koska sillä on kimogeeni heterotsygoottina Gg, eli siitä tulee kimo. Kimo on dominoiva ominaisuus, joten vain yksi dominoiva geeni aiheuttaa pigmentin häviämisen. Tämä myös tarkoittaa, että noin 50% jälkeläisistä on kimoja.

Tuo värien periytyminen on aika mielenkiintoista luettavaa ja niille jotka englantia hyvin ymmärtävät niin TÄÄLTÄ löytyy aika kattavasti tietoa noista väreistä ja geeneistä.

tähän vielä loppuun pieni videopätkä tuosta meidän Nipsuttimesta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti