Kuulumisia ja haaste

Jotenkin tuntuu aivan mahtavalta päästä taas talleilemaan, vaikka sen teenkin työn takia vasta kymmenen aikaan illasta, mutta toistaalta näin se meni sillon kun asuin kotona ja hevoset omassa pihassa. Aina ratsastamaan vasta yöllä :D Täysihoitotallilla se vaan on outoa, kun olet ainoana paikalla ja saa touhuta ihan ittekseen, lallattaa tallissa.


Rikuttimen kanssa hypättiin pikkuristikkoa taas pitkästä aikaa ja jätkä alkaa pikkuhiljaa hoksata mistä on kyse! Ensimmäisten neljän jättiloikan jälkeen hypyt alkoi olemaan jo lähempänä "normaalia" ja ensimmäistä kertaa esteelle ei rynnätty, vaan mun annettiin jopa vähän säädellä laukkaa. Matinkin kanssa hypättiin jotain n. 80-90cm(?) sarjaa ja sieltäkin tuli pukkia taas kun oli niin kivaa tauon jälkeen loikkia.


Sitten Anniina (Täysiveristä elämää) paiskasi haasteella ja kun nyt ei noita kuulumisia sen enempää ole niin tehdäänpäs tämä :)


"Blogihaasteen sääntöinä on vastata 11 haasteen antajan esittämään kysymykseen ja sen jälkeen nimetä 11 haasteen ansaitsevaa blogia ja keksiä niille uudet kysymykset"


1. Parhain hevosmuistosi?
- Paras on varmaan se hetki kun Broncan kanssa tajusin ettei kaikki voi aina onnistua heti ja joidenkin asioiden eteen vaan täytyy tehdä enemmän ja kuinka tärkeää oma asenne on hevosten kanssa.

2. Suunnitelmasi/tavoitteesi hevosharrastuksessa?
- Noh, olishan se hienoa päästä MM:iin ja olympialaisiin joskus kisaamaan, mutta enemmän me omaksi iloksi touhutaan ja tavoitteena olisi edes joskus päästä radalle vetään GP ohjelmia Rikun kanssa.

3. Millainen ratsastaja ja hevostenkäsittelijä olet?
- Jämäkkä on varmaan aika kuvaava sana. Pyrin tekemään aika pitkälle hevosen ehdoilla, jos on esim. huono päivä osaan jo pysyä pois hevosen selästä enkä väkisin yritä vääntää jotain sarjavaihtoja jos huomaa että tänään ei onnistu.

4. Oletko pudonnut pahasti hevosen selästä?
- Joo, Broncan kanssa joskus maastossa talvella laukatessa se laukkasi ojaan ja tipuin jäiselle kyntöpellolle selälleni. Selkälihakset revähti melko pahasti, mutta eipä sen vakavammin ole tulut pudottua.


5. Lempi hevosrotusi?
- Hmm.. PRE kai kun niitä haalitaan :D aivan vallottavia ja semmosia koiramaisia.

6. Mitä hevosesi(/hoitohevosesi yms) syö?
- Peacemaker ja kivennäinen molemmilla ja heinää tietty

7. Lempivarusteesi?
- Pintelit. Niiden kääriminen on niin raivostuttavan ihanaa ja pakkomielteitä aiheuttavaa, kun ne pitää saada täydellisesti jalkoihin!

8. Miten paljon vietät päivässä aikaa tallilla?
- 1-5h riippuen mitä tehdään-

9. Mielipiteesi entisistä ravureista?
- Noh, nekin on yksilöitä, joten arvostellaan yksilöt erikseen. Yleisesti luppanoitahan nuo suurin osa mitä oon tavannu niin on.

10. Millainen on hyvä blogi?
- Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja monipuolinen.

11. Minkä vinkin voisit antaa kaikille bloggaajille?
- Ei pidä ottaa itteensä kaikkea mitä sanotaan, kannattaa vetää sen oman intuition mukaan. Mutta osata myös vähän ajatella sitä mitä kirjottaa ettei vahingossa tule päästelleeks jotain tyhmää.




Olen laiska enkä haasta ketään, kun niin monella tää on jo!

Nipattimen jännä reissu

Nonniin, Nipa vietti Lempäälässä muutaman päivän ja harjoiteltiin vähän isojen hevosten elämään, kun käytiin maneesissa vähän harjoittelemassa näyttelyjuttuja, seisottiin hoitopaikalla ja pestiin.

















Tuo vauva on aivan mahtavan rauhallinen ja se oppii todella nopeasti! Maneesia se ei pelännyt yhtään, eikä siellä olevia peilejä. Sekään ei haitannut, että siellä oltiin yksin vaikka muita hevosia olikin kentällä. Fiksu vauva. Outoa myöskin suorittaa tälläisiä alle 10min pikatreenejä, kun on tottunut omien kanssa touhuamaan vähän pidempään kerralla, mutta kun ei noita kakaroita voi kovin kauaa vaatia tekemään mitään.

Perjantaina olikin sitten jännä päivä, kun kävin viemässä kopin Teivoon josta äiti sitten haki kotiin uuden Espanjanelävän, josta olenkin jossain maininnut? Elikkäs laumaan liittyi aivan mahtava ja selkeästi Rikun naisversio, 2v PRE-tamma Donita.

Lauantaina sitten illalla suunnattiin Ypäjälle Kasvattajapäiville ja sunnuntaina aamusta oli 1v orit ja Nipsu heti toisessa ryhmässä. Junnu oli helppo letittää vaikka ekaa kertaa värkättiin, olis nuokin tahtonut ommella, mutta kun ompeluvärkit jäi kotiin. Esiintyi pieni hevonen myös ihan edukseen ja käyttäytyi asiallisesti niin kehän ulkopuolella, kuin sen sisällä. En musita arvosteluista enää hölkäsen pöläystä, muutakun että sanoivat että Nipa meloo, jota ihmeteltiin kun me ei kyllä sitä melomista nähdä vaikka kuinka yritetään kattoa (ollaankohan me vaan sokaistuttu kun on nini paljon noita jotka oikeasti meloo?). Nuorten hevosten III palkinto saatiin ja saatiin edes sitten ruusuke matkaan :)

Jes, huomenna lähden sitten hakemaan omat pojat takasin <3 Kävin niitä jo pikaisesti sunnuntaina moikkaamassa ja molemmat melkein kiipesi syliin kun tarhaan meni.

I'm back.

Todella paljon anteeksi tästä hiljaiselosta, mutta kun nuo hevoset ovat olleet veks ( ja ovat vielä yli viikon, yhyy) niin eipä päiviteltäväkään ole ollut ja tosiaan aikani olen viettänyt lähinnä nenä kirjassa tai töissä, niin sosiaalinenkin elämä on ollut aika lailla nollissa :D Muutaman kerran sortunut lähtemään kavereiden kanssa ulos, mutta aika hyvin saatu itsekuri pidettyä.

Valitettavasti vaan vähän pahasti tuntuu siltä etten saa kunnolla laskurutiinia vielä, että läpi päästäisiin, mutta ei lannistuta! Nyt mulla on ainakin tuo lukion oppimäärä silleen semihyvin hallussa, että vaikka ei natsaiskaan niin voi sitten vaikka mennä lukemaan yliopistoon vähän ylimääräisiä tai tehdä töitä ja ensi vuonna sitten mennä uudestaan. 

Tässä on kyllä parissa kuukaudessa tapahtunut tavallaan todella paljon. Listataan tälleen typerästi ranskalaisilla viivoilla!

-Töissä on ihan superkivaa ja siellä on lähtenyt sujumaan hyvin, viihdyn siellä vaikka työvuorot ovatkin vähän hankalaan aikaan. 

-Nipsu on menossa nyt sunnuntaina Kasvattajapäiville Ypäjälle, toivottakaa meidän pikku Nipalle siis paljon onnea! Pikkumies tulee muutamaksi päiväksi kyläilemään tänne niin pääsen vähän taluttelemaan ja hoitamaan sitä ennenkuin se lauantaina suuntaa sitten Ypikselle. Harmi että olen töissä, olisin niin tahtonut mukaan!

-Donita (eli meidän uusi 2v PRE-tamma) tulee Suomeen myös perjantaina ja jännää nähdä että mitäs siitäkin sitten tulee. 

-Löysin aivan järjettömän ihanan miehen (tai se löysi mut, en ole nyt ihan varma että kuinkas päin se nyt meni) ja tuntuu muutenkin siltä että se oma tasapaino on löytynyt. Muistakkaan koska olisi ollut näin seesteinen olo koko ajan. 

- Kauhea ikävä hevosen selkään, tuntuu todella oudolta kun ei pääse tallille ja on kamala ikävä mun poikia. Matin myymisellä ei ole kiire, kun en sitä ihan kenelle tahansa aio myydä ja kesällä pyritäänkin sitten vähän kisailemaan esteitä enemmän ja jos vaikka kenttääkin pääsisi kokeilemaan.

-Ludde on siemennetty Bretton Woodsilla. Haluttiin Zonik, mutta ei riittänyt siemeniä meille asti. Mutta ei Bretton Woods paha  vaihtoehto ollenkaan, jännä nähdä millainen varsa sieltä saadaan (jos saadaan) ensi vuonna.

Jaa, siinäpä taisi olla suurinosa, ehkä, kai. Tuntuu pikkaisen siltä, että kun on vaan päntännyt niin ei toimi tämä normaali ajattelu enää ollenkaan, miettii vaan fysiikan kaavoja. 

Mutta näin jatkuu vielä viime hetken paniikkilukemiset ja perjantaina sitten varmaan taas kuulee lisää jos ehdin ennen töitä käydä vilaisemassa Donitaa.

Universumi vastustaa vol. ???

Pikkuhiljaa tuntuu että universumilla on mulle joku tähdellisempikin tulevaisuus kuin kouluratsastajan ura. 

 Olen nyt ensimmäistä kertaa ikinä valmistautunut kisoihin niin huolellisesti kuin ihminen vaan voi. Ohjelmat tuli selkärangasta ja koko viikon hinkkasin niitä Rikun kanssa järjestelmällisesti. Pidimme myös kaksi kevyttä maastoilupäivää välissä. Lauantaina hinkkasin melkein 2h Rikun kanssa ohjelmia läpi, ennenkuin oripoika antoi periksi ja meni molemmat aivan tajuttoman hienosti. Pesin hevosen ja nypin harjan ja siistin vuohiskarvat. Kiillotin, venytin, kylmäsin jalkoja, seisotin solariumissa, pesin varusteita ja loimitin. Sunnuntai aamuna nousin aikaisin letittämään (ensimmäistä kertaa koskaan onnistuneesti, letit ovat kuulemma edelleen siististi päässä), kiillottamaan, venyttelemään, puunaamaan varusteita vielä vähän lisää ja kävelyttämään.

Olin myös todella ajoissa kisapaikalla. Hevonen oli tyytyväinen ja rento, juuri päiväruokansa saanut. Kaikki meni hienosti. Pieni paniikki hiipi sieluun, kun äiti ei vastannut puhelimeen ja sillä tietysti oli meidän rekisterikirja, kun rokotuksia ei vieläkään olla saatu kipaan. 

No äiti kuitenkin ilmestyi ajoissa paikalle ja ajattelin että noni ei mitään hätää, aikaa on hyvin ennen meidän lähtöä.  Mentiin sitten näyttämään rokotuksia ja kas kummaa, kun sieltä nyt puuttuikin joku merkintä vuoden 2010(!!) syyskuulta! Tosiaan, mehän ollaan tapeltu rokotusten kanssa vaikka kuinka paljon ja vaikka kuinka monella eläinlääkärillä tarkastettu että ne menee oikein ja kisattukkin on näillä jo kaksi vuotta niin nyt sitten sieltä löytyy joku härö. Ainoa selitys mikä keksittiin oli, että meillä on joku rokotus vielä jossain lapulla erikeen ja yritettii saada eläinlääkäriä kiinni, että hän olisi voinut todentaa, että ne rokotukset on syynätty sen miljoona kertaa ja on ihan ajantasalla. Mutta kun ei, ell on sairaslomalla niin ei saa puhelimen kautta kiinni, niin ei auttanut kuin todeta että ei sitten, mennään kotiin. 

Arvatkaapa se ketutuksen määrä, kun kerrankin osuisi sellainen äärettömän hyvä päivä hevosella kisoihin ja ette pääse starttaamaan?

Nii-in..

No käytiin sitten vain pakkaamassa Matti kyytiin ja äiti vei pojat mukanaan Pohjanmaalle rääkättäviksi ja täällä minä nyt olen yksin ja kokoajan paniikissa että tallille pitäis lähteä, mutta kun ei voi. Joten nyt tulee pieni kuukauden breikki postailuun, kun meikä käy töissä ja lukee. 

Palaillaan astialle toukokuun lopussa!

Matti, myyntivideo.

Voi ei, kun rupesi videoita selaamaan ja miettimään kaikkea työtä mitä tuon eteen on tehnyt, niin ei tekisi ollenkaan mieli luopua, mutta ei auta :(

Urheilija ei koskaan ole ehjä.

Pienimuotoisen kiukkukohtauksen saatuani autokorjaamossa, äijät sai kuin saikin Saabin takasin elävien kirjoihin ja perjantaina päästiinkin jo valmennukseen! Ja saatiin taas kokea millaista on kaksi virtaisaa hevosta melkein kahden viikon liikuttamattomuuden (pääsin tallille n. 4 kertaa sinä aikana) jälkeen.

Riku nyt meni tunnin nätisti, tehtiin sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa. Ihanan semmoinen rento, mutta jäntevä kaveri. Ulkona oli niin hieno ilma, että ajattelin käydä maastossa köpöttelemässä sitten kunnon loppukäynnit ennen Matin tuntia ja lähdettiin köpsöttelemään. Noh, kun oltiin sen 20min kävelty lähdin kävelemään takasin tallille ja Riku aloitti sen hillittömän pikakäyntioperaationsa, jonka sitkeästi yritin estää pysäyttelemällä herran parin askeleen välein. 

Tämä tietty aiheutti pienelle pojalle kiukuttelukohtauksen ja sain oppia, että Riku on keksinyt uuden liikkeen. Mullehan on tosiaan esitetty kaikki courbetesta capriolen kautta espanjalaiseen käyntiin, mutta perjantaina kokeiltiinkin takajaloilla kävelemistä! Sehän ei ole uutta, että oripoika hyppää niin pystyyn kun pääsee ja siitä hyppää eteenpäin ja tätä odotin nytkin, kun se hyppäsi niin pystyyn, että hevonen ilman Rikun luonnotonta tasapainoa olisi mennyt nurin, mutta ei. Se vaan lähti kävelemään eteenpäin. Jos se ei olis kävellyt ojaan oltaisiin varmaan tallin pihaan asti köpötelty kahdella jalalla. 

Ja tavalleen uskollisena, kun oltiin saatu osoittaa mieltä niin sitten käveltiinkin täysin rauhassa ja rentona loppumatka. Että mä rakastan tuota otusta, kun se on niin outo! Ainoa vaan, että reväytin uudestaan tuon olkapään joka alkuvuodesta meni Ypäjällä. 

Sitten meidän Matti (joka muuten nyt olosuhteiden pakossa on pakko myydä pois, jos jotakuta kiinnostaa!), jonka kanssa oli pitkästä aikaa estetunti. Harjoiteltiin pitkää esteväliä laukkaa lyhennellen ja pidentäen. Lisämaustetta tunnille toi oviaukossa lapioiva ratsastuksenopettaja, joka päästeli pelottavia ääniä heilutellessaan lapiota. Muutama pieni sinkoaminen ja kauhea jännitys, mutta saatiin kuin saatiin suoritettua ihan nätisti aina tehtävät. Pikkuhiljaa myös pelotus unohtui ja saatiin aika laaja skaala siihen meidän esteväliin. Laukka-askeleet meni siinä 8-15 väliä, että kyllä jätkästä säätövaraa löytyy ihan reippaasti! 

 

Sitten tapahtui jotain outoa, käveltiin ihan rentona pitkin ohjin niin tämä yhtäkkiä vetäsi hillittömän yksittäisen pukin. Lensin kaulalle istumaan ja onnistuin taas venäyttämään polveni, nilkan ja sitten myös sen toisen olkapään. Matti kyllä hienosti odotti että kiipeän takaisin satulaan ja jatkettiin matkaa niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. 

Molemmat on kuitenkin olleet todella paljon edukseen nytten ja Matti alkaa olla teknisesti taas siinä pisteessä että estekorkeutta voi alkaa nostella ihan reippaasti, kun tämä kouluratsastuskuuri on tehonnut. Harmi sinänsä, että tuosta on pakko luopua, mutta ei voi mitään.

Tälle viikolle onkin sitten mukavasti tekemistä, kun Rikun kanssa mennään Niihamaan tuuppailemaan kilpaa taas. Sitten pojat lähteekin kuukaudeksi äidin hellään huomaan, että saan viettää ajan nenä kirjassa ennen pääsykoetta. Työtkin alkaa lauantaina ja sain vihdoinkin varattua ajan laserleikkaukseen. Hyvästi pullonpohjat!

 Loppuun vielä näitä isän napsimia kuvi jätkistä. Eikö oo söpön pinkkejä ja miehekkäitä?

Kiukutti kun ei saanukkaan mennä lujaa

Voi nyt PIIP

Joo-o, blogi pitelee nyt hetken hiljaiseloa, koska tuo viikko sitten huollossa ollut auto levis uudelleen, eli tallille en taaskaan pääse kovin tiheään, riippuen kuinka saan autoa lainaksi. Eikä ota päähän yhtään!