Rentoilua

Pahoittelen taas pitkäksi venähtänyttä päivistysväliä, mutta on meinannut olla vähän kiireistä ja kaikenlaista hässäkkää, enkä sitä kaikkea ilman kuvamateriaaleja halunnut alkaa selostamaan. Muistin siis vihdoin hakea kamerani Tampereelta, että saan täällä taas kuvailla tätä meidän meininkiä, jotta ei olisi niin tylsän näköisiä kirjoituksia.

Isoin suuri muutos on ehkä se, että n. viikko sitten saatiin hieman lisäystä meidän katraaseen. Tuli tuossa kuukausi - puolitoista sitten puheeksi yhden tutun kanssa, että haluaisimmeko ottaa hänen FWB-tammansa liisinkiin, kun hänellä on omia kiireitä niin paljon, eikä halunnut tamman jäävän tyhjänpantiksi. Kyseessä onkin varsin hienon näköinen otus, Hagels Alexandrite eli lyhyemmin Ludde. Käytiin ensin katsomassa Luddea sen kotitallilla ja omistaja tuli katsomaan meille tiloja, että voi varmistua siitä millaiseen paikkaan hevosensa tuo ja millaiseen hoitoon. Niin siinä sitten kävi, että vaikkei hevosia pitänyt tulla lisää niin yksi kouluhevonen saatiinkin lisää :)

Ludde on varsin mielenkiintoinen lisä, johtuen hyvästä suvusta ja ei tamman omatkaan liikkeet huonoja ole! Inter-tasolle on kaveri koulutettu ja omistaja sanoi kasvattajien sanoneen, että jos siinä olisi muutama sentti vähemmän jalkoja se olisi ponien huipulla ja kymmenen senttiä lisää jalkoja niin se olisi timantti (tamma on siis 153cm korkea). Enkä yhtään ihmettele, on se vaan kaunis hevonen, ihana saada tälläinen lisä toistaiseksi.

Pari päivää Ludde oli ensin yksin meidän oritarhassa (nimitys tulee siitä kun Pate tuli meille ensimmäisenä orina ja äiti ei ollut varma että kuinka se pysyy aidoissa, joten tässä tarhassa oli kolmeen kerrokseen langat + laudat, lautoja tosin ei enää ole) tutustumassa uuteen paikkaan, mutta sitten siirrettiin neiti pihattoon, muiden tammojen kanssa. Siinä olikin meille iso yllätys; meillä ei KUKAAN koskaan oo sopeutunut yhtä nopeasti laumaan kuin Ludde. Se meni heti itsevarmana haistelemaan lauman arvojärjestyksessä toisena olevaa (Elliä) ja vähän jopa uhitteli sille. Muutaman päivän oli vähän laumasta aina erillään, mutta nyt jo kulkee kuin olisi aina ollut osa meidän laumaa. Aivan mahtavan itsevarma otus, ei kyllä yhtään epäröinyt sanoa kenellekkään "minuahan et pomota!" :D

Heti oltiin Ellille sanomassa kuka määrää.

Sitten oltiinkin jo haistelemassa laumanjohtajaa (Klaara)

Sitten olikin taas muutaman päivän ajan varsin rauhallista, käytiin kokeilemassa mitä Matti sanoo nykyään porukalla maastoilusta ja lähdettiin äidin kanssa pellolle. Äiti oli Rikulla ja minä Matilla, kun nämä on niin tuttuja, että tilanne on turvallinen vaikka mä lentäisin, koska Riku ei reagoi mihinkään ja Matti ei uskalla lähteä Rikun luota.

En siis ole pystynyt Matin kanssa koskaan maastoilemaan porukassa, se ei kestä yhtään sitä jos sen pitää ravata toisten perässä ja se säikkyy niin paljon. Käyntiä toisen hevosen seurassa on voitu mennä toisena, isossa porukassa lyhyt käyntilenkki edellä, mutta isossa porukassa ravissa on ainekset katastrofiin. Kerran ollaan yritetty ja oltiin syvässä ojassa ja sitten pellolla, enkä saanut sitä hallittua selästä ja loppumatkan Matti sinkoili ja hyppi poikittain tielle, ojiin ja kaikkea mahdollista. Toisin sanoen maasto + Matti = ei hyvä. Nyt kuitenkin päätettiin kokeilla, kun yksin maastoilu sujuu jo sen verran hyvin ja Riku on tuttua seuraa.

äiti ja pojat

Matka pellolle (n. 2km?) sujui hienosti, vaikka matkalla tuli vastaan pyöräilijöitä, lapsia, autoja, rekkoja ja kirjastoauto. Tietysti myös vanhat tuttumme lampi ja pienet sillat ojien yli, tukkikasat ja bussikatos, joiden kohdalla yleensä löydän itseni ojasta tai pitämästä henkeni edestä hevosen kaulasta kiinni. Tällä kertaa ei mitään, Matti käveli löysin ohjin ohi katsomatta kertaakaan niitä asioita, jotka ennen ovat olleet täysin ylitsepääsemättömiä.


Pellollamme on justiin kaadettu ja paalattu heinät, joten se oli traktorinmunia täynnä ja ajattelin ensin, että voi ei nämäkin on niitä asioita joita tuo hevonen on pelännyt aivan järjettömästi. Kuitenkin kun käveltiin peltoa ympäri Matti ei reagoinut mihinkään, joten ajateltiin kokeilla mitä herra sanoo ravista. Sekin sujui hienosti, tosin pää aivan ylhäällä ja alakaula tanassa, mutta ensimmäistä kertaa ikinä Matti ravasi rauhassa toisen hevosen perässä maastossa! Se ei välittänyt paaleista ollenkaan, mutta edellä se ei suostunut menemään. Päätettiin muutaman kierroksen jälkeen ajateltiin kokeilla laukkaa, mitä ei siis koskaan Matilla olla edes kokeiltu seurassa, ravaaminenkin kun on ollut tarpeeksi traumaattista.

Päätettiin hoitaa laukkailut Kyröjoen sivussa olevalla pitkällä pätkällä, jolla ei ollut paaleja, toisella puolella on vähän puita ja tilaa kääntää ympyrälle, jos homma lähtee käsistä. Mentiin aivan Rikun takapuoleen kiinni ja sovittiin, että mennään vaan rauhallista laukkaa ja katotaan miten käy. Nostettiin laukka niin Matti oli heti sitä mieltä, että hänhän ei hienona laukkahevosena kenenkään perässä laukkaa vaan lähti itse ohittamaan Rikua, ei sen tarvinnut paljoa askelta pidentää kun jo vilahdettiin Rikusta ohi. Ruunalla ei ollut hätäpäivää laukata edellä, joten annoin sen vähän kiihdyttää. Sitten yritti vetää päätä alas ja pukittaa, kun himmailin vähän päädyn lähestyessä, mutta ehdin nypätä pään ylös ennenkuin ehti kunnolla edes takapuoltaan heittää.

Eli siis odotettua hienommin meni, laukkailtiin siinä sitten vielä muutaman kerran joen varsi edes takas, ei kovin montaa, kun oli niin kuuma ja Matti meni niin hienosti. En mielestäni edes päästänyt sitä menemään kuin vähän reippaampaa laukkaa, mutta äiti sanoi että Riku oli välillä pinkonut minkä jaloistaan siellä takana, että pysyisi edes vähän perässä :'D
Eli kyllä vissiin tuolla laukkahevoisella vain on vähän säätövaraa tuossa laukassa, ei oltu lähelläkään huippuvauhteja.

Sitten mun pitikin hoidella itsekseni koko laumaa hetken, kun äiti lähti kaverinsa kanssa arabinäyttelyyn. Yllättävän kevyttä hommaa, muistin sen olevan paljon rankempaa.. tosin hevosia sillon kun asuin kotona oli muutama enemmän, parhaimmillaan meillä taisi olla lähemmäs 40 hevosta täällä (suurin osa hoidossa). Nyt kun ei ole kuin kolme hevosta hoidossa ja loput on omia tai liisattuja niin tuntui aika helpolta ja mukavalta tehdä kunnolla tallitöitä, täysihoitotallissa kun niitä ei niin pääse tekemään (toki karsinat siivoan päivittäin itse, mutta muuta ei tarvi hoitaa).

Pate & Bronca

Perjantaina pitikin iltatällin jälkeen nopeasti pistää ittensä kuntoon, kun piti lähteä juhlistamaan kaverin 20-v. synttäreitä. Käytiin syömässä Fransmannissa ja sen jälkeen lähdettiinkiin viettämään loppuiltaa yökerhoon. Että oli hyvää ruokaa, ei pääse yli eikä ympäri. Loppuiltakin oli ihan jees, kotiin pääsin joskus lähemmäs 4 yöllä ja aamulla piti 7 herätä tekemään aamutalli. Olen hyvin kiitollinen siitä, ettei mulle krapula koskaan iske pahana, nytkään ei tuntunut missään, vähän migreeniä pukkasi, vaikken illan aikana paljoa juonutkaan.

Lauantaina sitten tein aamutallin lisäksi iltatallin puoliksi valmiiksi, kun piti lähteä kymmeneltä junaan kohti Tamperetta, josta suunta jatkui Nokialle serkun häitä viettämään. Aivan ihanat pienet intiimit häät sukutilalla ja jälleen äärettömän hyvää ruokaa. On kyllä tässä viimepäivinä tullut syötyä hyvin! Sieltäkin piti valitettavan aikaisin lähteä (yhentoista paikkaan), kun hyttyset alkoi kiusata, enkä ollut varautunut viilenevään yöhön. 3 tunnin yöunet painoivat myös ja odotin jo innolla pääsyä kotiin omaan sänkyyn nukkumaan (päätin jäädä Tampereelle yön yli. Tämä kotiasia hämmentää kun mulla on tavallaan kaksi kotia), mutta ei. Olin jättänyt kännykän autoon häiden ajaksi ja kun katsoin sitten onko kukaan soittanut ja soittoja oli tullut kaksi, äiti sekä poikaystävä olivat soittaneet noin tuntia aikaisemmin. Soitin sitten kummallekkin takaisin ja poikaystävä ilmoitti olevansa Tampereellä käymässä myös (on ollut siis myös Pohjanmaalla, kun ei halunnut jäädä yksin treelle), että tulisinko heidän kanssansa vielä ulos. Noh päätin sitten lähteä, kun väsymys siinä puhellessa vähän hellitti. Oltiin sitten kotona taas vasta kuuden aikaan yöllä ja olin aivan puhki, meinasin jo linkassa kotiin nukahtaa useampaan kertaan.

Sunnuntaina sitten käytiin junaa odotellessa syömässä Tampereella japanilaisessa ravintolassa Marusekissa, jossa nyt viimeaikoina ollaan harmillisen usein käyty, mutta ei auta kun ruoka on niin hyvää, mutta kun on niin kallista työttömälle. Syödään sitten kotona pelkkää leipää.
Tai no työtön ja työtön, pääsin Clamos Studion edustuslistalle, eli töitä tulee jos tulee.

Nyt ollaankin sitten takas Seinäjoella ja Broncaakin olen tässä liikutellut muuten täällä ollessa. Ihana kun se on ratsastaessa just niin kevyt ja tekee kaiken minkä pydetään, vaikka viimeksi sillä on kunnolla ratsastettu koulua joskus melkein kolme vuotta sitten sen jalan takia. Ollaan myös käyty kaverin kanssa maastossa vähän kisailemassa, vaikka Broncan kunto ei vielä kestäkkään kuin lyhyitä pätkiä.

Nipsukin on vaalentunut vaikka kuinka, se on sellanen hassunruskea, mutta luonnetta on kyllä vaikka muille jakais. Hampaita ja jalkoja tulee joka puolelta, kuten kunnon orilta tietysti kuuluu, mutta nyt tuohon riimun laitteluun ollaan totuttu ja saapa sitä käpälöidäkkin mahan alta. Leikkiä vaan pitäisi koko ajan. Voi, että en millään malttais nähdä mitä tästä pikkukaverista tulee.


Komea pieni mies. Nyt tekemään iltatallia ja sitten ratsatelemaan kavereiden kanssa suokkiporukalla maastoon! Lainaan vähän kaverilta hevosta :D